|
Toiminta on terapeuttista
LEHDISTÖTIEDOTE
Toiminta on terapeuttista. Jokainen tarvitsee mielekästä tekemistä voidakseen paremmin.
Valtiontalouden tarkastusvirasto selvitti tuloksellisuustarkastuksessa (193/2009), että lääkinnällistä kuntoutusta ei ole aina tarjolla riittävästi ja oikea-aikaisesti. Sen asema terveydenhuollossa ei ole riittävän vahva. Kuntoutuksesta säästäminen on lyhytnäköistä kuntapolitiikkaa, ja palveluiden puuttumisen vaikutukset näkyvät kuntalaisten hyvinvoinnissa tulevaisuudessa. Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry (TOI) haluaa muistuttaa kuntapäättäjiä olemassa olevasta kuntoutusmuodosta, jonka juuret ovat suomalaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Kenenkään ei tulisi käydä tyhjäkäynnillä toteuttamatta itseään. Suomalaisissa istuu vahvasti ”tekemisen meininki”.
Terapeuttinen toiminta on yksilöllistä
Toimintaterapeutti käyttää työssään toimintaa välineenä, jotta asiakkaat saavat mahdollisuuden lisätä omaa toimintakykyään. Tämä tapahtuu löytämällä asiakkaalle mielekästä tekemistä, jonka avulla hän motivoituu saavuttamaan kuntoutukselle asetetut tavoitteet. Vapaa-ajan toimintaa ja virkistystä järjestävät monet eri tahot, mutta toimintaterapeuttia tarvitaan silloin kuin toimintaa tulee soveltaa yksilöllisesti, löytää sopivat haasteet, niin että oppimista tapahtuu.Toimintaterapiassa asiakas on oman elämänsä asiantuntija ja toimintaterapeutti on terapeuttisen toiminnan asiantuntija.
Haasteet lisäävät motivaatiota
Terapeuttinen toiminta voi olla ratkaisu pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen kunnissa, mielekkäällä tekemisellä voidaan pitää ihmiset pidempään työkykyisenä, syrjäytymisvaarassa oleville nuorille toiminta on kaikkein luontaisin tapa avata solmuja, luettelee Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry:n toiminnanjohtaja Leila Mäkelä toimintaterapian mahdollisuuksia tämän hetken yhteiskunnallisiin haasteisiin. – Samalla haluan haastaa kaikki suomalaiset hoitamaan itseään mielekkäällä tekemisellä. Oma keho ja mieli tulisi haastaa jatkuvasti, Leila Mäkelä jatkaa. Tällä hetkellä moni arkinen askare on ylellisyyttä. - Naistenlehdistä saamme lukea usein julkisuuden henkilöiden kertovan, että on ihanaa rentoutua mökillä pilkkoen puita tai soutamalla. Intohimo toimintaan saisi olla ihan jokapäiväistä. Mikä sinut saa syttymään, liikunta, käsityöt, laulaminen, perhonsidonta, haastaa Leila Mäkelä jokaisen pohtimaan omaa ajankäyttöään ja itsensä haastamista. Hurahtakaa päivittäin rakkaisiin harrastuksiin ja asioihin, jotka tarjoavat onnistumisen kokemuksia.
Lisätietoja: Leila Mäkelä, toiminnanjohtaja
Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry
Finlands Ergoterapeutförbund rf
Maistraatinportti 4 A 00240 Helsinki
p.020 123 5390 gsm. 040 823 4413
leila.makela @ toimintaterapeuttiliitto.fi
www.toimintaterapeuttiliitto.fi
Lokakuun kolmantena torstaina vietetään Suomessa TOI-torstaita. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa toimintaterapiasta. TOI-torstaina suomalaiset toimintaterapeutit ympäri maan tekevät toimintaterapiaa ja omaa työtään tutuksi järjestämällä työpaikoillaan avoimet ovet –tilaisuuksia sekä työpajoja.
TOI-torstain taustalla on toimintaterapeuttien maailmanjärjestön (World Federation of Occupational Therapists, WFOT) ’International OT day’. WFOT kannustaa toimintaterapeutteja maailmanlaajuisesti viettämään kansainvälistä toimintaterapiapäivää lokakuussa. WFOT on kansallisten toimintaterapeuttiliittojen kattojärjestö, jossa on 65 jäsentä. Suomen Toimintaterapeuttiliitto on ollut WFOT:n jäsen vuodesta 1972.
Suomen Toimintaterapeuttiliitossa on lähes 2000 jäsentä. He työskentelevät esimerkiksi yleis- ja erikoissairaaloissa, kuntoutuslaitoksissa, avoterveydenhuollon toimipisteissä, vammaisjärjestöissä sekä itsenäisinä ammatinharjoittajina. |