Toimintaterapiapalvelut PDF Tulosta Sähköposti

Toimintaterapia on tutkimukseen perustuvaa toiminnan, neuvonnan ja ohjauksen avulla annettavaa kuntoutusta.

Perinteisesti toimintaterapiapalveluja on voinut saada erikoissairaaloissa, avoterveydenhuollossa ja erilaisissa kuntoutuslaitoksissa. Nykyisin toimintaterapeutteja työskentelee myös sosiaali- ja opetustoimessa, lähempänä asiakkaiden arkea ja heidän toimintaympäristöään, kotipalvelussa, palvelutaloissa,päivätoimintakeskuksissa sekä kouluissa. Toimintaterapeuteista osa työskentelee itsenäisenä ammatinharjoittajana ja yrittäjänä.

Toimintaterapiasta hyötyvät ihmiset, joilla on sairaudesta, vammautumisesta tai elämäntilanteesta aiheutuvia vaikeuksia selvitä päivittäisestä elämästä.Toimintaterapia rohkaisee ihmistä omatoimisuuteen. Toimintaterapiassa kehitetään niitä valmiuksia, kykyjä ja taitoja, joita asiakas tarvitsee päivittäisissä toimissaan. Tavoitteena on löytää yhdessä asiakkaiden ja potilaiden kanssa ratkaisuja heidän arkielämän haasteisiin kotona, koulussa tai työssä.

Toimintaterapiapalvelujen kuvaamisessa on suositeltavaa käyttää Suomen Toimintaterapeuttiliiton ja Suomen Kuntaliiton yhteistyönä tehtyä Toimintaterapianimikkeistöä 2003. Vuonna 2007 on valmistunut ruotsinkielinen nimikkeistö Ergoterapiterminologi. Molempia julkaisuja voi tilata Suomen Kuntaliitosta.

Toimintaterapianimikkeistö 2003 –julkaisun mukaiset pääluokat:

  • Asiakkaan toimintamahdollisuuksien arviointi
  • Asiakkaan toimintamahdollisuuksien edistäminen
  • Toimintamahdollisuuksia edistävä neuvonta ja ohjaus
  • Toimintaterapian muu asiakastyö
  • Asiantuntija- ja koulutustehtävät
  • Johtaminen ja kehittäminen
Viimeksi päivitetty 07.12.2009 09:33