TOI:n puheenjohtaja vaihtuu syksyllä

Olen saanut kunnian toimia TOI:n puheenjohtajana 12 vuotta. Nämä vuodet ovat olleet antoisia, mutta nyt on aika antaa tilaa seuraavalle. Olen päättänyt, etten asetu enää ehdolle uudelle puheenjohtajakaudelle.

Julkaistu 27.4.2021

Jätän syksyllä tehtäväni kiitollisena siitä, että Toimintaterapeuttiliitosta on kasvanut näiden vuosien aikana itsenäinen, Vahva TOImija.

Olen iloinen siitä, että viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme yhdessä saaneet rakentaa kuntoutukselle vahvempaa yhteiskunnallista asemaa, ja edistää yhteistyössä suomalaisten toimintakykyä, mahdollisuutta merkitykselliseen, toimivaan arkeen.

Jätän luottavaisin mielin TOI:n seuraavan puheenjohtajan ohjattavaksi. Kuntoutuksen alalla otetaan parhaillaan ennätyksellisen suuria yhteiskunnallisia askeleita ja toimintaterapian ala tarvitsee vahvaa puolestapuhujaa. TOI on viime vuosien aikana kasvanut kokoaan isommaksi toimijaksi ja toivon, että olen pystynyt luomaan seuraajalleni sellaiset puitteet, joista yhteistyötä kuntoutuksen ja toimintaterapian parhaaksi on mahdollista rakentaa vahvalta pohjalta.

Uusi puheenjohtaja valitaan liiton syyskokouksessa 23.9.2021.

Nyt on uuden aika – minulle ja TOI:lle

Kristina Holmberg
kristina.holmberg@toimintaterapeuttiliitto.fi

Ajankohtaista

Sote-sopimuksen iltakahvit 22.4. klo 17-18 →

Oletko yhtenä kysymysmerkkinä sote-sopimuksen äärellä? Tule ensi maanantaina 22.4. klo 17-18 etänä järjestettävään TOIn iltakahvitilaisuuteen kysymään mieltäsi pohdituttavat kysymykset!

Palkkahinnoittelun rakenne uudistui – toimi ja varmista, että tehtäväsi sijoitetaan oikein omalla työpaikallasi! →

Sote-alan palkkauksen uusi hinnoittelurakenne astui voimaan takautuvasti 1.2. alkaen. Kaikkien sote-alan työntekijöiden tehtävät on sijoitettava uusiin palkkahinnoittelukohtiin 1.6. mennessä.

Sote-alan ammattihenkilöitä koskeva lainsäädäntö uudistuu – tavoite henkilöstöpulan helpottaminen →

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus on käynnistynyt. Säädösmuutoksilla tähdätään alan vakavan henkilöstövajeen ratkaisemiseen muun muassa arvioimalla ammattien sääntelyn tarvetta ja mahdollistamalla henkilöstön joustava työnjako. TOI vaikuttaa aktiivisesti, jotta toimintaterapeuttien asema säilyy jatkossakin säänneltynä ammattina. Tämä on toimintaterapiapalveluissa keskeistä potilas- ja asiakasturvallisuuden näkökulmasta.

Kaikki tiedotteet →