Kuntoutuksen palveluvalikoimaa työterveyshuollossa tulee laajentaa
Työn monimuotoistuminen edellyttää muutoksia työkyvyn tukemisen tavoissa. Työterveyshuollon sisältöä ja palveluita tulee kehittää tukemaan työkyvyn ylläpitoa sekä erityisesti ennaltaehkäisemään työkyvyttömyyttä. Kuntoutusalan asiantuntijoiden erityisosaaminen tulee tunnistaa ja sitä on hyödynnettävä työterveyshuollossa nykyistä laajemmin.
Julkaistu 22.5.2018
Akava julkaisi eilen työelämätavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Työn uusi aika: turvaa ja tasapainoa -julkaisussa keskusjärjestö esittää, että työterveyshuollon palveluvalikoimaa on täydennettävä lisäämällä monipuolisesti työkyvyn arvioinnin keinoja. Työpaikan ja työterveyshuollon välisellä toimivalla yhteistyöllä voidaan puuttua ajoissa erilaisiin työkykyä heikentäviin tekijöihin ja toimia ennaltaehkäisevästi sekä yksilön että koko työpaikan osalta.
Akava tunnistaa ohjelmassaan kuntoutuksen yhteiskunnallisen lisäarvon. ”Kuntoutusalan Asiantuntijoilla ja Akavalla on yhteinen tavoite: kuntoutuksen asemaa tulee työterveyshuollossa vahvistaa. Kuntoutuspalveluiden ennaltaehkäisevä merkitys tulee tunnistaa työkyvyn ylläpitämisen tukemisessa. ”, sanoo Kuntoutusalan Asiantuntijoiden 1.puheenjohtaja Tiina Mäkinen.
Sairauslomien ennaltaehkäisy ja töihin paluun parempi tukeminen edellyttävät, että työterveyshuollon palveluvalikoimaa täydennetään. ”Nykyinen työterveyshuollon ammattihenkilö-asiantuntija -jaottelu ei riittävästi tue moniammatillisen kuntoutuksen toteutumista. Se tulee purkaa tai muulla tavoin perusteellisesti uudistaa. ”, sanoo Kuntoutusalan Asiantuntijoiden 2.puheenjohtaja Kristina Holmberg. Työn monimuotoistuminen ja työn muutokset aiheuttavat selvän tarpeen kehittää työterveyshuollon kuntoutuspalveluiden valikoimaa ja varmistaa sen laaja moniammatillisuus.
Kuntoutuksen palveluvalikoimaa työterveyshuollossa tulee laajentaa Kuntoutusalan Asiantuntijoiden kannanotto
Työn uusi aika: Turvaa ja tasapainoa Akavan työelämätavoitteet 2019-2023
Ajankohtaista
Hyvää kesää! TOImisto lomailee 30.6.–3.8. →TOImiston väki lomailee 30.6.–3.8., jolloin myös jäsenpalvelut ovat pääsääntöisesti kiinni. Jos jätät yhteydenottopyynnön kyseisenä aikana, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Akava vahvistaa sateenkaarivähemmistöjen oikeuksia myös teemapäivien ulkopuolella →Akavan sateenkaaripoliittista toimintaa kehitetään työpajoissa, joihin osallistuu Akavan ja jäsenliittojen henkilöstöä. TEK kartoittaa työehtosopimusten sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perheiden moninaisuuteen liittyviä puutteita.
Miten työelämästä tehdään perheystävällisempi sateenkaariperheille? →Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.
Kaikki tiedotteet →
TOImiston väki lomailee 30.6.–3.8., jolloin myös jäsenpalvelut ovat pääsääntöisesti kiinni. Jos jätät yhteydenottopyynnön kyseisenä aikana, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Akavan sateenkaaripoliittista toimintaa kehitetään työpajoissa, joihin osallistuu Akavan ja jäsenliittojen henkilöstöä. TEK kartoittaa työehtosopimusten sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perheiden moninaisuuteen liittyviä puutteita.
Miten työelämästä tehdään perheystävällisempi sateenkaariperheille? →Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.
Kaikki tiedotteet →
Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.