Tuoreen Akava Works -kyselyn mukaan syrjintää oli havainnut työpaikallaan 16 prosenttia akavalaisista ja 20 prosenttia muista vastanneista. Työpaikoilla tapahtuvasta ja työnantajalle ilmoitetusta syrjinnästä saatiin ratkaistua vain murto-osa, 12 prosenttia.
Julkaistu 19.3.2025
Akava esittää, että lakeihin sisältyviä oikeuksia ja velvollisuuksia yhdenmukaistetaan sekä parannetaan yksilön oikeussuojaa. Tämä edellyttää tasa-arvolain kokonaisuudistusta ja yhdenvertaisuuslain päivittämisen jatkamista.
– Syrjintä, häirintä ja vihapuhe ovat Suomen työelämässä yhä merkittäviä ongelmia. Ne vaikuttavat työpaikkojen ja koko yhteiskunnan tuottavuuteen ja hyvinvointiin. Vaikka työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus puuttua tietoonsa tulleeseen syrjintään, lähes kolmasosassa (29 prosentissa) työnantajalle raportoiduista tapauksista jätettiin puuttumatta syrjintään, sanoo Akavan johtava asiantuntija Miika Sahamies.
Yleisimmät yksittäiset syrjintäperusteet olivat kyselytulosten mukaan mielipide, ikä ja sukupuoli. Lähes kolmasosa, 31 prosenttia, oli kokenut syrjintää vähintään kahdella eri perusteella, joista yleisimmät olivat ikä ja sukupuoli sekä ikä ja mielipide. Työpaikoilla syrjintää koetaan useimmiten arvostuksen saamisessa sekä esihenkilön ja työtovereiden asenteissa. Myös uralla etenemisessä, palkkauksessa ja työnhaussa koetaan kyselyn mukaan syrjintää.
– Syrjintää kokeneet kertoivat syrjinnästä useimmin esihenkilölleen tai työkavereilleen. On huolestuttavaa, että 19 prosenttia syrjintää kokeneista jätti viemättä asian eteenpäin ja että määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevät alle 35-vuotiaat naiset kertoivat kokemastaan syrjinnästä kaikkein harvimmin. Työntekijöiden oikeussuojaa pitää vahvistaa, lisää Akavan tasa-arvo- ja työympäristöpäällikkö Lotta Savinko.
– Moninaiset taustat, osaamiset ja elämäntilanteet tuovat työpaikoille sekä uusia mahdollisuuksia että pulmia. Työpaikoilla on tärkeä laatia toimintaohjeet yhteistyössä henkilöstön kanssa syrjinnän, häirinnän ja kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja tunnistamiseksi. Menettelytavat ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi pitää määritellä ja viestiä henkilöstölle, Savinko painottaa.
Akava korostaa, että työelämän tasa-arvo ja yhdenvertaisuus vaativat jatkuvaa työtä ja poliittista tahtoa.
– Viimeaikainen kansainvälinen kehitys osoittaa, että saavutettuja oikeuksia voidaan menettää, jos niitä ei puolusteta. Jopa vakiintuneissa demokratioissa voidaan nähdä tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä heikentävää politiikkaa. Meidän on syytä oppia tästä ja huolehtia, ettemme astu samalle tielle. Avoin ja monimuotoinen demokratia on Suomen etu, Sahamies korostaa.
Akavan ratkaisuesitykset tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja syrjimättömän työelämän rakentamiseksi
Akava on julkistanut linjaukset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, jotka ulottuvat vuosikymmenen loppuun. Keskeisimmät ratkaisuehdotukset ovat:
- Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain uudistaminen: Selkeämmät säännöt, vahvempi oikeussuoja.
- Palkkatasa-arvo ja uramahdollisuuksien yhdenvertaisuus: Palkka-avoimuutta ja läpinäkyvyyttä lisäävä sääntely.
- Segregaation purkaminen: Sukupuolittuneiden urapolkujen murtaminen ja moninaisten valintojen tukeminen.
- Työpaikkojen turvallisuus, syrjinnän ja häirinnän ehkäisy: Työnantajien vastuun selkeyttäminen ja työsuojelun vahvistaminen.
- Perheystävällinen työelämä: Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen sekä työn ja hoivan parempi yhteensovittaminen.
Tutustu Akavan tuoreisiin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjauksiin.
Akava Works -kyselyssä selvitettiin syrjintähavaintoja ja -kokemuksia vastaajien nykyisessä työpaikassa. Kysely tehtiin kesällä 2024 ja sen toteuttajana oli Verian. Kyselyyn vastasi 1 003 akavalaista ja 2 146 muuta palkansaajaa. Yhteensä vastaajia oli 3 149.
Tutustu kyselyn tuloksiin.
Ajankohtaista
Aamukahvit 5.2. klo 8.15: Uusi toiminnantieteen opintokokonaisuus Arcadassa →Kiinnostaako toiminnantieteen opiskelu? Tervetuloa 5.2. klo 8.15–9.15 Teamsiin aamukahveille kuulemaan ja keskustelemaan Arcadan uudesta toiminnantieteen opintokokonaisuudesta!
Vahva TOImija -seminaari 12.2. klo 13-16: Uudistu ja uskalla! Toimintaterapeuttiyrittäjä muutoksessa →Miltä näyttää toimintaterapeuttiyrittäjän tulevaisuus? Kevään ensimmäisessä Vahva TOImija -seminaarissa yhdistyvät trendit, palvelumuotoilu ja yrittäjyyden arjen kysymykset – alihankintasopimuksista työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin.
Hyvää joulua! Jäsenpalvelu joulutauolla 22.12.2025-6.1.2026 →Liiton TOImisto lomailee joulun ja uudenvuoden välisen ajan. Jäsenpalvelu on kiinni 22.12.2025- 6.1.2026.
Kaikki tiedotteet →
Kiinnostaako toiminnantieteen opiskelu? Tervetuloa 5.2. klo 8.15–9.15 Teamsiin aamukahveille kuulemaan ja keskustelemaan Arcadan uudesta toiminnantieteen opintokokonaisuudesta!
Miltä näyttää toimintaterapeuttiyrittäjän tulevaisuus? Kevään ensimmäisessä Vahva TOImija -seminaarissa yhdistyvät trendit, palvelumuotoilu ja yrittäjyyden arjen kysymykset – alihankintasopimuksista työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin.
Hyvää joulua! Jäsenpalvelu joulutauolla 22.12.2025-6.1.2026 →Liiton TOImisto lomailee joulun ja uudenvuoden välisen ajan. Jäsenpalvelu on kiinni 22.12.2025- 6.1.2026.
Kaikki tiedotteet →
Liiton TOImisto lomailee joulun ja uudenvuoden välisen ajan. Jäsenpalvelu on kiinni 22.12.2025- 6.1.2026.