Ehdokkaat TOIn puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi esittäytyvät!
TOIn puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa 19.11.2025. Tutustu ehdokkaisiin!
Julkaistu 6.11.2025
Ehdolla puheenjohtajaksi:
Kirsi Wikman, Lempäälä

Olen energinen, asioihin syvällisesti paneutuva sekä yhdessä tekemistä ja yhteisöllisyyttä painottava toimintaterapeutti (AMK) ja yhteiskuntatieteiden maisteri sosiaali- ja terveyshallintotieteestä. Keväästä 2023 alkaen olen toiminut TOIn puheenjohtajan tehtävässä ja haen nyt jatkokaudelle puheenjohtajaksi. TOIn puheenjohtajan tehtävän lisäksi toimin tällä hetkellä Kuntoutusalan Asiantuntijoiden 1. puheenjohtajana, Akavan hallituksen jäsenenä sekä erilaisissa Jukon taustaryhmissä.
Toimintaterapeutin työstä työkokemukseni on pääosin kotiin vietävistä palveluista aikuisväestön ja etenkin ikääntyneiden asiakkaiden osalta. Asiakkaille tärkeisiin toimintoihin osallistumisen mahdollistaminen asiakkaan omassa arjessa on teema, joka on erityisen lähellä sydäntäni. Puheenjohtajan tehtävää ajatellen itselläni on laaja näkemys sote-järjestelmästä, toimintaterapian roolista osana järjestelmää sekä ymmärrys siitä, miten poliittinen toimintaympäristö vaikuttaa sote-kenttään ja miten siihen voi vaikuttaa. Minulla on kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja kytkeä asiat toisiinsa, johtamiskokemusta ja verkostoitumistaidot, joista on etua puheenjohtajan tehtävässä.
Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät edunvalvonnan teemat TOIn toiminnassa seuraavan neljän vuoden aikana?
Hyvinvointialueiden tuomat muutokset muokkaavat sote-järjestelmää edelleen seuraavien vuosien aikana. Toimintaterapian rooli osana sote-palvelujärjestelmää tulee saada näkyväksi myös yhteiskunnallisella tasolla. Tähän liittyen meidän tulee edelleen vahvistaa sitä, että kuntoutus-sanana herättäisi mielikuvan toimintaterapiasta. Meidän tulee olla aktiivisia toimijoita siinä keskustelussa, joka koskee toimintaterapiapalvelujen priorisointia ja toimintaterapian oikea-aikaisuutta. Tällä hetkellä esimerkiksi sote-ammattihenkilölain kokonaisuudistus on kokonaisuus, joka on yhteiskunnallisessa edunvalvonnassa keskeistä ja joka on esillä seuraavien vuosien aikana. Meidän tulee vahvistaa omia verkostoja niiden yhteistyökumppaneiden suhteen, joiden kanssa tehdyllä yhteistyöllä voimme tuoda esille toimintaterapian merkitystä ja vaikuttavuutta ihmisten arkeen. Toimintaterapeuttien osaamisen tunnistaminen kytkeytyy sekä taloudelliseen edunvalvontaan että koulutuspolitikkaan. Edelleenkin keskeistä on maisterikoulutus yliopistossa sekä toimintaterapeuttien urakehityksen mahdollistaminen mm. täydennyskoulutuksien kehittämisen kautta.
Miten kehittäisit Toimintaterapeuttiliiton toimintaa puheenjohtajana?
Liiton puheenjohtajana vahvistaisin entisestään sitä, että TOI on kokoaan suurempi toimija ja toimintaterapeuttien ääni kuuluisi yhteiskunnassa. Edunvalvontaa ei ole ilman jäseniä. Meidän tuleekin olla jatkossakin houkutteleva liitto sekä alan opiskelijoille että työelämässä oleville toimintaterapeuteille. TOIn pitää tuottaa lisäarvoa jäsenistölle, jotta liittoon halutaan kuulua. TOIn tekemästä vaikuttamistyöstä tarvitsee viestiä entistä selkeämmin, jotta vaikuttamistyö tulee jäsenistölle entistä näkyvämmäksi. 2023 puheenjohtajavaalin yhteydessä sanoin, että haluan edistää sitä, että jäsenet kokevat TOIn läheiseksi. TOI on tässä hyvällä tiellä mutta edelleenkin liiton tarvitsee tätä kehittää, jotta myös alalle valmistuvat toimintaterapeutit kokisivat liiton läheiseksi itselleen ja jotta jäsenpito pysyisi vahvana.
Miten vahvistaisit toimintaterapeuttien ammatillista yhteisöä ja jäsenistön osallisuutta liiton toimintaan?
Toimintaterapeuttien ammatillista yhteisöä ja jäsenistön osallisuutta toimintaan vahvistaisin siten, että kehitämme palveluita vastaamaan entistä paremmin jäsenistön tarpeisiin ja toisaalta lisäämme entisestään mahdollisuuksia sille, että toimintaterapeutit voivat kokoontua yhteen. Tässä keskeistä on, että kuulemme jäsenistöä säännöllisesti ja jäsenten etu on toimintamme keskiössä tästäkin eteenpäin. Konkreettisesti tätä vahvistamista voi tehdä monella tapaa. Lähitapahtumille on selkeä kysyntä ja näitä meidän tulee tarjota eri puolella Suomea olevalle jäsenistöllemme. TOIn tulee tarjota eri toimialueilla työskenteleville toimintaterapeuteille mahdollisuuksia verkostoitua keskenään ja näin vahvistaa omaa ammatillista osaamistaan. Jäsenistön osallisuutta vaikuttamistyöhön edistäisin siten, että entistä aktiivisemmin tarjoamme jäsenistölle mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi lausuntojen kommentointiin.
Ehdolla varapuheenjohtajaksi:
Tiina Kiesi, Raisio

Olen Tiina Kiesi Raisiosta. Tänä vuonna olen saanut juhlia 30-vuotista uraani toimintaterapeuttina. Minulla on ollut ilo työskennellä tähänastinen urani julkisella sektorilla aikuispsykiatrialla ja nähdä alan kehitystä aitopaikalta. Sen lisäksi olen laajentanut näkökulmaa alaan toimimalla työnohjaajana niin kollegoille kuin moninaisille työyhteisöille ympäri Suomen.
Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät edunvalvonnan teemat TOIn toiminnassa seuraavan neljän vuoden aikana?
TOIn tehtävä tulevina vuosina on turvata ja vahvistaa toimintaterapian asemaa palvelujärjestelmässä. Ajat ovat ankeat, mutta oikealla lähestymistavalla pystymme osoittamaan toimintaterapian vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden.
Miten kehittäisit Toimintaterapeuttiliiton toimintaa varapuheenjohtajana?
Ajattelen, että TOI on tällä hetkellä erittäin hyvässä terässä ja toimii asian ytimessä, eli jäsenistöä varten asiantuntevana vaikuttajana yhteiskunnassa. Tavoitteeni on edistää edelleen tätä toimintakulttuuria ja hallitustyöskentelyssä tukea niin puheenjohtajaa kuin hallituslaisia heidän tehtävissään.
Miten vahvistaisit toimintaterapeuttien ammatillista yhteisöä ja jäsenistön osallisuutta liiton toimintaan?
Vahva toimija -konsepti on loistava. Myös aluetoimintaan panostaminen ja jäsenistölle kohdistetut kyselyt/kommentoinnit saattaisivat lisätä jäsenistön kokemusta yhteisöllisyydestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa meitä kaikkia koskeviin asioihin.
Ajankohtaista
JUKO: Henkilöstövähennykset | Kirkkohallituksen liki puolitoista vuotta kestäneet neuvottelut päätyivät henkilöstön pettymykseen ja irtisanomisiin: ”Kaikki leikkaukset vaikuttavat kirkon mahdollisuuteen tehdä yhteiskunnallista työtään” →"Poikkeuksellisen kauan jatkunut prosessi on ollut henkilöstölle uuvuttavaa löysässä hirressä roikkumista, ja tunnelma työntekijöiden keskuudessa on pettynyt", neuvotteluissa tutkimus-, hallinto- ja viestintä- sekä esihenkilö- ja johtotehtävissä työskenteleviä edustanut jukolainen pääluottamusmies Ilkka Sipiläinen painottaa.
Akava: Lakiesitys määräaikaisuuksien helpottamiseksi tarpeeton – lisää epävarmuutta työmarkkinoilla →Akava painottaa, että hallituksen suunnittelema muutos, joka helpottaisi määräaikaisten työsopimusten sopimista, on tarpeeton. Akavan mielestä sitä ei pidä toteuttaa. Se heikentäisi palkansaajien asemaa ja loisi syrjivää työelämää lisäämällä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Vaikutukset työllisyyteen ja talouteen jäänevät kuitenkin vähäisiksi.
Soteri-rekisterin tietojen tarkastamisvelvollisuus siirretty maaliskuulle 2027 →Sote-palveluntuottajien ei tarvitse tarkistaa tietojaan Soterissa maaliskuun 2026 loppuun mennessä.
Kaikki tiedotteet →
"Poikkeuksellisen kauan jatkunut prosessi on ollut henkilöstölle uuvuttavaa löysässä hirressä roikkumista, ja tunnelma työntekijöiden keskuudessa on pettynyt", neuvotteluissa tutkimus-, hallinto- ja viestintä- sekä esihenkilö- ja johtotehtävissä työskenteleviä edustanut jukolainen pääluottamusmies Ilkka Sipiläinen painottaa.
Akava painottaa, että hallituksen suunnittelema muutos, joka helpottaisi määräaikaisten työsopimusten sopimista, on tarpeeton. Akavan mielestä sitä ei pidä toteuttaa. Se heikentäisi palkansaajien asemaa ja loisi syrjivää työelämää lisäämällä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Vaikutukset työllisyyteen ja talouteen jäänevät kuitenkin vähäisiksi.
Soteri-rekisterin tietojen tarkastamisvelvollisuus siirretty maaliskuulle 2027 →Sote-palveluntuottajien ei tarvitse tarkistaa tietojaan Soterissa maaliskuun 2026 loppuun mennessä.
Kaikki tiedotteet →
Sote-palveluntuottajien ei tarvitse tarkistaa tietojaan Soterissa maaliskuun 2026 loppuun mennessä.