Etelä-Savon hyvinvointialueen yt-neuvottelut käynnissä – jukolainen pääluottamusmies tukee TOIn jäseniä

Etelä-Savon hyvinvointialue on käynnistänyt yt-neuvottelut. Mahdolliset irtisanomiset tai lomautukset eivät lähtökohtaisesti koske toimintaterapeutin työtä tekeviä, mutta TOI muistuttaa, että epäselvissä tilanteissa kannattaa ottaa yhteyttä luottamusmieheen.

Julkaistu 6.10.2023

Etelä-Savon hyvinvointialueen yt-neuvottelut käynnistyivät perjantaina 6.10. aluehallituksen syyskuussa tekemän päätöksen mukaisesti. Neuvottelut kohdistuvat pääsääntöisesti johto-, päällikkö- ja esihenkilötehtäviin sekä konsernipalveluiden ja muiden toimialojen hallinnollisiin asiantuntijatehtäviin. Hoitotehtäviin ja hoito- ja palveluprosessiin sekä pelastustoimintaan olennaisesti kytkeytyviin tehtäviin ei lähtökohtaisesti kohdenneta niin sanottuja kovia sopeutustoimia, kuten irtisanomisia tai lomautuksia.

Todennäköisesti vähintään kuusi viikkoa kestävien neuvotteluiden tavoite on löytää ratkaisut, joilla saavutetaan ensi vuonna vähintään 50 miljoonan euron säästöt. Henkilöstöön kohdistuvat toimenpiteet ja niiden vaikutukset tarkentuvat ja rajautuvat neuvottelujen edetessä, mutta sopeutustoimet kohdistuvat todennäköisesti useisiin kymmeniin tehtäviin ja henkilöihin.

Käynnissä olevat yt-neuvottelut saattavat kohdistua TOIn jäsenistöön niiltä osin kuin TOIn jäsenet työskentelevät aiemmin luetelluissa johto-, päällikkö- ja esihenkilötehtävissä sekä konsernipalveluiden ja muiden toimialojen hallinnollisissa asiantuntijatehtävissä. Toimintaterapeutin töitä tekeviä jäseniä eivät lähtökohtaisesti koske irtisanomiset tai lomautukset. TOI seuraa tilannetta aktiivisesti.

TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman muistuttaa, että mikäli yt-neuvottelut herättävät kysymyksiä tai oma tilanteesi on epäselvä, kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä työpaikan jukolaiseen pääluottamusmieheen tai liiton TOImistoon. Pääluottamusmiehen yhteystiedot löytyvät yleensä työpaikan ilmoitustaululta tai intranetistä.

Jos et tiedä, kuka työpaikkasi pääluottamusmies on, ole yhteydessä liiton TOImistoon.

Lisätiedot:

Leila Mäkelä, TOIn toiminnanjohtaja
p. 040 823 4413

Kirsi Wikman, TOIn puheenjohtaja
p. 040 825 3107

Lue myös JUKOn uutinen: Etelä-Savon hyvinvointialue aloitti vuoden kolmannet yt-neuvottelut – luupin alla nyt asiantuntijat, esihenkilöt ja johtotehtävissä työskentelevät

Mitkä yt-neuvottelut?

Yhteistoimintaneuvottelut perustuvat lakiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella. Toisin kuin yrityksiä koskevassa laissa, kuntien ja hyvinvointialueiden on aina käytävä yt-neuvottelut riippumatta työpaikan henkilöstömäärästä.

Lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa. Se antaa henkilöstölle mahdollisuuden osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Kunnissa ja hyvinvointialueilla on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Suomen Toimintaterapeuttiliiton jäsenten kohdalla henkilöstön edustajana toimii JUKOn pääluottamusmies.

Harkitessaan vähintään kymmenen työntekijän irtisanomista, lomauttamista yli 90 päiväksi tai osa-aikaistamista työnantajan on annettava näiden työntekijöiden edustajille kirjallinen selvitys toimien perusteista, määrästä ja aikataulusta sekä siitä, miksi juuri tietyt henkilöt ovat valikoituneet niiden kohteiksi. Lisäksi työnantajan on laadittava henkilöstön edustajille kirjallinen esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi.

Mikäli työnantajan harkitsema irtisanominen, osa-aikaistaminen tai 90 päivää pidempi lomauttaminen kohdistuu vähintään kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun yt-neuvotteluja on käyty vähintään kuuden viikon ajanjaksona niiden alkamisesta lukien, ellei yhteistoimintaneuvotteluissa toisin sovita. Työnantaja saa vasta tämän jälkeen päättää varsinaisista toimenpiteistä ja niiden kohdentamisesta.

Ajankohtaista

Yksityinen terveyspalveluala siirtyi sopimuksettomaan tilaan →

Vanhaa työehtosopimusta kuitenkin noudatetaan normaaliin tapaan siihen asti, kunnes uusi sopimus saadaan aikaan.

Soteri-rekisterin käyttöönotto on aiheuttanut hankaluuksia toimintaterapeuttiyrittäjille →

Valvontalain myötä käyttöön tulleen Soteri-rekisterin käyttöönotossa on ollut haasteita alkuvuoden ajan. Haasteita ovat aiheuttaneet sekä jatkuvasti kehitetty Soteri-rekisteri että palvelun ruuhkautuminen. Haasteet ovat näkyneet myös TOIn yrittäjäjäsenpalvelussa.

COPM-arviointimenetelmän uudistettu 5. painos on julkaistu →

TOI tuki päivitystyötä ja käännätti uudistetun arviointilomakkeen ja ohjeen suomeksi. Uudistettu arviointimenetelmä on nyt ostettavissa.

Kaikki tiedotteet →