Jäsen, tervetuloa TOIn abstraktikahvilaan 19.9. klo 8.15–9.15!
Oletko kiinnostunut osallistumaan kansalliseen tai kansainväliseen konferenssiin, mutta abstraktin työstäminen tuntuu vaikealta? Teetkö esimerkiksi käytännönläheistä tutkimusta tai oletko työpaikallasi mukana kehittämässä hyviä käytäntöjä, joita haluaisit jakaa laajemmalle yleisölle, mutta et tiedä mistä aloittaa?
Julkaistu 19.8.2025
Tule mukaan TOIn abstraktikahvilaan perjantaina 19.9. klo 8.15–9.15! Tilaisuus on TOIn jäsenille suunnattu maksuton jäsenetu ja se järjestetään etänä Teamsin välityksellä. Tilaisuutta ei tallenneta.
Abstraktikahvilassa keskustellaan ja jaetaan vinkkejä abstraktin kirjoittamisesta. Nyt järjestettävässä, ensimmäisessä abstraktikahvilassa paneudutaan etenkin siihen, mistä lähteä liikkeelle, kun syntyy ajatus oman tutkimus- tai kehittämistyön esittelystä laajemmalle yleisölle. Tilaisuus on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille TOIn jäsenille!
Tilaisuudessa aiheesta alustaa Maarit Karhula (toimintataterapeutti, TtT, erikoistutkija, Kelan tutkimus). Mukana keskustelussa ovat myös COTECin (Council of Occupational Therapists for the European Countries) puheenjohtaja Anu Söderström sekä TOIsta kehittämisasiantuntija Eva Paakkanen ja toiminnanjohtaja Tove Lassenius.
Ilmoittaudu mukaan abstraktikahvilaan maanantaina 18.8. lähetetyn jäsenkirjeen linkistä viimeistään tiistaina 16.9.
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätiedot:
Eva Paakkanen, TOIn kehittämisasiantuntija
eva.paakkanen@toimintaterapeuttiliitto.fi
040 197 1482
Ajankohtaista
Tampereen jättimäiset yt-neuvottelut alkoivat maanantaina →Jukolainen pääluottamusedustaja Jyrki Rantala Ylellä: ”Määrä on järkyttävän iso näin äkkiseltään nieltynä ja pureskeltuna.” Toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen JUKOsta: ”Näin suurissa irtisanomissa on riskinä kaupungille kuuluvien palvelujen sekä koko seutukunnan veto- ja elinvoiman heikkeneminen.”
Jäsen, tervetuloa TOIn abstraktikahvilaan 19.9. klo 8.15–9.15! →Oletko kiinnostunut osallistumaan kansalliseen tai kansainväliseen konferenssiin, mutta abstraktin työstäminen tuntuu vaikealta? Teetkö esimerkiksi käytännönläheistä tutkimusta tai oletko työpaikallasi mukana kehittämässä hyviä käytäntöjä, joita haluaisit jakaa laajemmalle yleisölle, mutta et tiedä mistä aloittaa?
Yrittäjän päivän aamiainen 5.9.: tarinoita ja työkaluja – ilmoittaudu nyt! →Perjantaina 5.9. juhlistamme yrittäjiä! Aloita Yrittäjän päivä verkostoituen, nauttien hyvästä aamiaisesta sekä kuunnellen oppeja yrittäjyydestä, johtajuudesta, motivaatiosta ja tiimityöstä.
Kaikki tiedotteet →
Jukolainen pääluottamusedustaja Jyrki Rantala Ylellä: ”Määrä on järkyttävän iso näin äkkiseltään nieltynä ja pureskeltuna.” Toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen JUKOsta: ”Näin suurissa irtisanomissa on riskinä kaupungille kuuluvien palvelujen sekä koko seutukunnan veto- ja elinvoiman heikkeneminen.”
Oletko kiinnostunut osallistumaan kansalliseen tai kansainväliseen konferenssiin, mutta abstraktin työstäminen tuntuu vaikealta? Teetkö esimerkiksi käytännönläheistä tutkimusta tai oletko työpaikallasi mukana kehittämässä hyviä käytäntöjä, joita haluaisit jakaa laajemmalle yleisölle, mutta et tiedä mistä aloittaa?
Yrittäjän päivän aamiainen 5.9.: tarinoita ja työkaluja – ilmoittaudu nyt! →Perjantaina 5.9. juhlistamme yrittäjiä! Aloita Yrittäjän päivä verkostoituen, nauttien hyvästä aamiaisesta sekä kuunnellen oppeja yrittäjyydestä, johtajuudesta, motivaatiosta ja tiimityöstä.
Kaikki tiedotteet →
Perjantaina 5.9. juhlistamme yrittäjiä! Aloita Yrittäjän päivä verkostoituen, nauttien hyvästä aamiaisesta sekä kuunnellen oppeja yrittäjyydestä, johtajuudesta, motivaatiosta ja tiimityöstä.