Työministeri Arto Satonen toivoo, että nyt selvitetään, miten palkansaajajärjestöt lähtisivät neuvottelemaan vientivetoisesta työmarkkinamallista.
Julkaistu 26.3.2024
JulkaistuJUKOn sivuilla 22.3.2024.
Työministeri Arto Satonen on pyytänyt JUKOn hallituksen puheenjohtajaa Katarina Murtoa (OAJ) ja Tehyn puheenjohtajaa Millariikka Rytköstä selvittämään keinoja, joilla viime syksyn työmarkkinakeskusteluihin osallistuneet järjestöt olisivat valmiita neuvottelemaan vientivetoisesta palkkamallista.
- Toivon, että puheenjohtajat Murto ja Rytkönen selvittävät ja löytävät keinon, jolla kaikki syksyllä 2023 kaksikantaisiin neuvotteluihin osallistuneet palkansaajajärjestöt saataisiin saman pöydän ääreen neuvottelemaan Suomelle yhteisesti hyväksyttyä ja kestävää työmarkkinamallia. Näin kaikki työmarkkinaosapuolet sitoutuisivat uuteen työmarkkinamalliin vahvemmin, Satonen toteaa tiedotteessa.
Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti 22. maaliskuuta myös, että valtiosihteeri Mika Nykäsen selvitystyö Suomen työmarkkinamallin neuvottelujen jatkumisen edellytyksistä on valmistunut. Selvityksen mukaan työmarkkinajärjestöt toivovat palkkamallia sopimuspohjalta. Osalla järjestöistä on myös ennakkoehtoja neuvottelujen käynnistämiseksi.
Lakivalmistelu työrauha- ja lakkolainsäädännöstä jatkuu kolmikantaisessa työryhmässä. Hallituksen esitys on tarkoitus tuoda eduskuntaan syksyllä. Paikallisen sopimisen lakipaketti puolestaan on parhaillaan lausuntokierroksella. Lue JUKOn valtiosektorin lausunto: Paikallisen sopimisen nykytila valtiolla riittää.
Ajankohtaista
Vaikuttava TOIminta 2026 - Toimintaterapian vaikuttavuus ja menetelmät haltuun →Vaikuttava TOIminta 2026 on toimintaterapeuttien valtakunnallinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma, jossa pureudutaan toimintaterapian arkivaikuttavuuteen. Ilmoittaudu mukaan nyt!
Kela käynnistää vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksen →Kela on julkaissut vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden hankintailmoitukset HILMASSA (hankintailmoitukset.fi) 3.2.2026. Tarjousten jättämisen määräaika on 6.5.2026 klo 10.00.
JUKO: SOTE-ala | Palkkausjärjestelmäuudistus siirtyy nyt toteutukseen →Tasopalkkamalli perustuu osaamiselle ja vastuulle.
Kaikki tiedotteet →
Vaikuttava TOIminta 2026 on toimintaterapeuttien valtakunnallinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma, jossa pureudutaan toimintaterapian arkivaikuttavuuteen. Ilmoittaudu mukaan nyt!
Kela on julkaissut vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden hankintailmoitukset HILMASSA (hankintailmoitukset.fi) 3.2.2026. Tarjousten jättämisen määräaika on 6.5.2026 klo 10.00.
JUKO: SOTE-ala | Palkkausjärjestelmäuudistus siirtyy nyt toteutukseen →Tasopalkkamalli perustuu osaamiselle ja vastuulle.
Kaikki tiedotteet →
Tasopalkkamalli perustuu osaamiselle ja vastuulle.