TOIn jäseniäkin koskevat lakot Jyväskylässä, Rovaniemellä, Turussa ja Oulussa alkavat 6.4.
Mielenilmauksia eri puolilla Suomea. Koko Suomea koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto kuntasektorilla 4.-10.4. JUKO odottaa nyt jatkoa sovittelulle. Tarkempaa tietoa lakoista TOIn jäsenkirjeissä.
Julkaistu 6.4.2022
JUKOn kahden vuorokauden mittaiset lakot Jyväskylässä, Rovaniemellä, Turussa ja Oulussa alkavat keskiviikkona 6.4. Lakot koskevat myös toimintaterapeutteja, joiden työnantaja on jokin lakkokaupungeista.
Turussa ja Oulussa lakossa ovat samaan aikaan myös JHL:n ja Jytyn edustamat kuntatyöntekijät.
Lakot alkavat keskiviikkona 6. huhtikuuta kello 00.01 ja päättyvät torstaina 7. huhtikuuta kello 23.59. Ne koskevat kaikkia JUKOn jäsenliittojen jäseniin sovellettavia kunta-alan sopimusaloja:
Kunta-alalla työskenteleviä TOIn jäseniä lakot koskevat seuraavasti:
- Jyväskylän kaupunki ja Rovaniemen kaupunki: 6.–7. huhtikuuta
- Oulun kaupunki ja Turun kaupunki: 6.–7. huhtikuuta
HUOM! Sairaanhoitopiireissä työskentelevät TOIn jäsenet eivät kuulu lakon piiriin JUKOn linjauksen mukaisesti.
Koko Suomea koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto kuntasektorilla alkoi maanantaina 4. huhtikuuta ja päättyy sunnuntaina 10. huhtikuuta.
Lue tarkempaa tietoa lakoista TOIn jäsenkirjeistä.
Mielenilmauksia eri puolilla Suomea
JUKOn, JHL:n ja Jytyn jäsenet osoittavat mieltään tällä viikolla useilla paikkakunnilla. Kunta-alan päämielenilmaus järjestettiin Helsingissä Senaatintorilla tiistaina 5. huhtikuuta.
- Haluamme herättää työnantajat ja kehysriihessä parhaillaan istuvat poliitikot siihen, että kunta-alan asiantuntijat ansaitsevat tärkeästä työstään oikeudenmukaisen korvauksen. Tätä väkemme on odottanut vuosia. Enää emme odota, JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen painottaa.
Jyväskylässä mielenilmaus kaupungintaloa vastapäätä 6. huhtikuuta kello 12–14. Rovaniemellä Lordin aukiolla 6. huhtikuuta kello 12–14.
Oulussa mieltä ilmaistaan Rotuaarilla 6. huhtikuuta kello 12–14 ja Turussa Tuomiokirkkotorilla 7. huhtikuuta kello 12–14.
Uhkana laajat lakot – jopa 81 000 kuntapalkansaajaa
Jos kunta-alan 425 000 palkansaajan uudesta virka- ja työehtosopimuksesta ei synny sopua ensi maanantaihin 11. huhtikuuta mennessä, lakkovuorossa ovat Kuopio ja Tampere 12.–13. huhtikuuta.
Jos sopimusta ei synny 18. huhtikuuta mennessä, seuraavat lakkopaikkakunnat ovat Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen 19.–25. huhtikuuta.
Kaikkiaan JUKOn, JHL:n ja Jytyn ilmoittamat lakonuhat koskevat jopa 81 000:ta kuntapalkansaajaa.
Kuntasektorilla sopimuksista neuvottelevat palkansaajien pääsopijajärjestöt JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty) ja Sote ry (Super, Tehy, SPAL) yhdessä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa.
”Odotamme sovittelun jatkumista”
- Odotamme sovittelun jatkumista. Tavoitteemme on vähintään 2 prosentin yleiskorotus tälle vuodelle ja monivuotinen palkkaohjelma korjaamaan kunta-alan palkkojen jälkeenjääneisyyttä verrattuna yksityiseen sektoriin, Olli Luukkainen sanoo.
Valtakunnansovittelijan viime viikolla antamassa sovintoesityksessä palkankorotukset olivat heikompia kuin valtion ja kirkon sektoreilla tänä keväänä tehdyissä sopimuksissa. Tarjolla oli prosentin yleiskorotus, mikä on vain puolet esimerkiksi valtion yleiskorotuksesta.
Neuvottelujärjestönä JUKO haluaa myös turvata kunta- ja hyvinvointialueiden sopimisen tulevaisuuden.
- Kaikille yhteisistä työehdoista on neuvoteltava jatkossakin yhdessä ja samalla kertaa. Turhaa byrokratiaa ja päällekkäisyyttä on vältettävä, JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren huomauttaa.
- Osa lakoista on edelleen mahdollista välttää, jos sovittelu lähtee jälleen liikkeelle ja seuraava sovintoesitys kelpaa kiistan kaikille osapuolille.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti kunta-alan sopimusneuvottelut maanantaina 28. helmikuuta. Sovitteluun neuvottelut siirtyivät 7. maaliskuuta.
Kaikki palkansaajien pääsopijajärjestöt hylkäsivät valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesityksen täysin riittämättömänä 30. maaliskuuta. Tämän jälkeen sovittelija keskeytti sovittelun.
Ajankohtaista
Mitä kevään 2025 neuvottelukierroksella sovittiin SOTE-sopimuksen ja valtion osalta? Lue täältä! →Tutustu uuteen SOTE-sopimukseen ja valtion sopimusratkaisuun pähkinänkuoressa.
AKY | Kela kilpailuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut vuonna 2026 – pelkkä hinta ratkaisee, miten varmistetaan laatu? →Kela on ilmoittanut kilpailuttavansa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osa-alueet vuonna 2026, ja uudet sopimukset astuvat voimaan vuoden 2027 alusta lähtien. Hankintaa on valmisteltu alkuvuodesta 2024 saakka. Akavalaisten Yrittäjien eli AKYn sote-liitot ovat olleet mukana valmistelussa Kelan kutsumana.
Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää →Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
Kaikki tiedotteet →
Tutustu uuteen SOTE-sopimukseen ja valtion sopimusratkaisuun pähkinänkuoressa.
Kela on ilmoittanut kilpailuttavansa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osa-alueet vuonna 2026, ja uudet sopimukset astuvat voimaan vuoden 2027 alusta lähtien. Hankintaa on valmisteltu alkuvuodesta 2024 saakka. Akavalaisten Yrittäjien eli AKYn sote-liitot ovat olleet mukana valmistelussa Kelan kutsumana.
Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää →Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
Kaikki tiedotteet →
Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.