Koululaisten toimintakyvyssä tikittää aikapommi - ei jätetä opettajia yksin!
TOI järjestää heinäkuussa SuomiAreenalla yhdessä Suomen Fysioterapeuttien ja Tule ry:n kanssa paneelin, jossa keskustellaan siitä, mitä tehdä kun lapset ja nuoret liikkuvat yhä vähemmän ja arjen toiminnat yksipuolistuvat. Tulevaisuutta ajatellen koululuokissa tikittää aikapommi.
Julkaistu 28.6.2019
Asiaan pitää puuttua, sillä ongelmat kasaantuvat ja lisääntyvät, ja haasteiden korjaaminen lapsuudessa on helpompaa kuin myöhemmin elämän varrella. Voisimme tukea opettajien työtä varhaisella puuttumisella hyödyntämällä fysioterapeutteja ja toimintaterapeutteja kouluissa. Aiommeko kuitenkaan tehdä niin?
Keskustelemassa mukana ovat Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Me-säätiön toiminnanjohtaja, toimintaterapeutti Ulla Nord, Vuoden opettaja 2016 Maarit Korhonen ja fysioterapeutti Sirkka Ruokonen.
Tervetuloa mukaan SuomiAreenalle Poriin, kaupungintalon pihaan, 19.7. klo 11.30 kuuntelemaan panelistien ajatuksia asiasta ja keskustelemaan toimintaterapeuteille tärkeästä aiheesta.
Osallistu paikan päällä tai live striimauksen kautta
SuomiAreena –tilaisuuteen voi osallistua tulemalla paikan päälle Poriin tai seuraamalla livelähetystä MTV3:n suomiareena.fi -sivulla olevan linkin kautta. Tilaisuus on yleisölle maksuton ja kaikille avoin, ilmoittautumista ei tarvita.
Kaikki mukaan somettamaan!
Jos toimintaterapia kouluissa –aihe on sinulle tärkeä voit edistää yhteistä asiaa olemalla aktiivinen somessa. TOI on toukokuusta alkaen julkaissut kotisivuillaan aiheeseen liittyviä uutisia, blogikirjoituksia ja kannanottoja. Niitä kannattaa jakaa ahkerasti jo heinäkuun alussa, ja varsinkin SuomiAreena –viikon aikana.
Somepostauksissa kannattaa aina käyttää tunnistetta #SuomiAreena. Muut tunnisteet ovat #TOImivakouluarki #TOImintaterapeutit #TOImintaterapia #TOImintaterapeuttiliitto.
Ajankohtaista
JUKO: Yt-neuvottelut | Keusotessa jo kolmannet yt-neuvottelut vajaan vuoden sisällä, pääluottamusedustajat: ”Toistuvat yt-neuvottelut vaarantavat työpaikat ja henkilöstön työhyvinvoinnin” →Yt-neuvotteluihin jälleen valmistautuvat jukolaiset pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala painottavat, että "kun yksikin tehtävä saadaan pois lopetettavien listalta, neuvottelut ovat kannattaneet".
Kutsu abstrakteille Vaikuttava TOIminta 2026 -tapahtuman posterinäyttelyyn →Toimintaterapeuttiliitto kutsuu jättämään abstrakteja Vaikuttava TOIminta 2026 -tapahtuman posterinäyttelyyn.
Tervetuloa Toimintaterapeuttiliiton kevätkokoukseen 27.5.2026 klo 17! →Kevätkokouksessa päätetään sääntömääräiset asiat. Ilmoittaudu viimeistään 15.5. ja tule mukaan paikan päälle tai etänä!
Kaikki tiedotteet →
Yt-neuvotteluihin jälleen valmistautuvat jukolaiset pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala painottavat, että "kun yksikin tehtävä saadaan pois lopetettavien listalta, neuvottelut ovat kannattaneet".
Toimintaterapeuttiliitto kutsuu jättämään abstrakteja Vaikuttava TOIminta 2026 -tapahtuman posterinäyttelyyn.
Tervetuloa Toimintaterapeuttiliiton kevätkokoukseen 27.5.2026 klo 17! →Kevätkokouksessa päätetään sääntömääräiset asiat. Ilmoittaudu viimeistään 15.5. ja tule mukaan paikan päälle tai etänä!
Kaikki tiedotteet →
Kevätkokouksessa päätetään sääntömääräiset asiat. Ilmoittaudu viimeistään 15.5. ja tule mukaan paikan päälle tai etänä!