Lapin hyvinvointialueen yt-neuvottelut käynnistyivät 22.2.2024. Neuvottelut koskevat koko Lapin hyvinvointialueen henkilöstöä ja kestävät vähintään kuusi viikkoa.
Julkaistu 27.2.2024
Tietoa neuvotteluiden konkreettisista vaikutuksesta toimintaterapeutteihin ei toistaiseksi ole.
Yt-neuvottelujen peruste on hyvinvointialueen talouden alijäämä, joka on lain mukaan saatava tasapainoon vuoden 2026 loppuun mennessä. Hyvinvointialueen tavoite on sopeuttaa talouttaan pysyvästi 98 miljoonalla eurolla vuoden 2025 loppuun mennessä, ja tästä 47 miljoonaa euroa toteutuu vuonna 2024.
Henkilöstö- ja organisaatiomuutoksilla hyvinvointialue tavoittelee tänä vuonna 5 miljoonan ja ensi vuonna 16 miljoonan euron säästöjä. Työnantaja suunnittelee muun muassa työtehtävien sisällön tarkastelua, työntekopaikkojen ja työaikojen tarkastelua sekä nykyisen johtamisrakenteen ja organisaatiorakenteen tarkastelua. Esihenkilöiden ja johtajien määrää on tarkoitus arvioida. Samoin arvioidaan henkilöstön osaamiseen perustuvaa liikkuvuutta ja näin henkilöstön työpanoksen kohdentamista hyvinvointialueen sisällä.
Talouden sopeuttamisohjelmalla haetaan ratkaisuja samalla sekä talouden alijäämään että ennakoituun henkilöstöpulaan, joka syntyy lähivuosien eläköitymisistä.
Työnantaja suunnittelee sopeuttamistoimia sosiaalipalveluissa, terveyspalveluissa, hallinto- ja tukipalveluissa sekä kehittämis- ja strategiapalveluissa. Kaikkien mainittujen palveluiden ja tehtävien arviointi ja mahdollinen uudelleen järjestäminen voivat vaikuttaa muun muassa esihenkilöstön ja henkilöstön määrään, palvelussuhteen ehtoihin, tehtäväkuvauksiin, työtehtävien toimipaikkaan, sijoittumiseen hyvinvointialueen organisaatiossa, työaikamuotoon, työsuhteen päättämiseen ja varallaolosopimuksiin.
Suunnitellut sopeuttamistoimet ja muutokset voivat johtaa henkilöstön palvelussuhteen olennaisten ehtojen muutoksiin, osa-aikaistamisiin, lomauttamisiin ja irtisanomisiin. Henkilöstövaikutukset tarkentuvat suunnitelmien edetessä.
Henkilöstöön kohdistuvia toimenpiteitä aletaan tehdä arviolta viikolla 18. Mikäli työnantaja päättää ryhtyä suunniteltuihin toimenpiteisiin, pyrkii se toteuttamaan toimenpiteet vaiheittain vuosien 2024-2025 aikana. Mikäli määräaikaisia lomautuksia toteutetaan, tämä tapahtuu alustavan arvion mukaan porrastetusti toukokuun 2024 ja alkuvuoden 2025 välisenä aikana. Suunniteltujen toimenpiteiden toteuttamisaikataulua täsmennetään neuvottelujen aikana.
Mahdollisten irtisanomisten kohteeksi joutuvien työntekijöiden määrää pyritään vähentämään tarjoamalla mahdollisuuksien mukaan muuta työtä Lapin hyvinvointialueen eri toiminnoista.
Toistaiseksi ei ole tietoa, miten mahdolliset muutokset vaikuttavat konkreettisesti toimintaterapeutteihin. TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman muistuttaa, että mikäli yt-neuvottelut herättävät kysymyksiä, kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä työpaikan jukolaiseen pääluottamusmieheen tai liiton TOImistoon. Pääluottamusmiehen yhteystiedot löytyvät yleensä työpaikan ilmoitustaululta tai intranetistä.
Jos et tiedä, kuka työpaikkasi pääluottamusmies on, ole yhteydessä liiton TOImistoon.
Lisätiedot:
Leila Mäkelä, TOIn toiminnanjohtaja
p. 040 823 4413
Kirsi Wikman, TOIn puheenjohtaja
p. 040 825 3107
Mitkä yt-neuvottelut?
Yhteistoimintaneuvottelut perustuvat lakiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella. Toisin kuin yrityksiä koskevassa laissa, kuntien ja hyvinvointialueiden on aina käytävä yt-neuvottelut riippumatta työpaikan henkilöstömäärästä.
Lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa. Se antaa henkilöstölle mahdollisuuden osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Kunnissa ja hyvinvointialueilla on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Suomen Toimintaterapeuttiliiton jäsenten kohdalla henkilöstön edustajana toimii JUKOn pääluottamusmies.
Harkitessaan vähintään kymmenen työntekijän irtisanomista, lomauttamista yli 90 päiväksi tai osa-aikaistamista työnantajan on annettava näiden työntekijöiden edustajille kirjallinen selvitys toimien perusteista, määrästä ja aikataulusta sekä siitä, miksi juuri tietyt henkilöt ovat valikoituneet niiden kohteiksi. Lisäksi työnantajan on laadittava henkilöstön edustajille kirjallinen esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi.
Mikäli työnantajan harkitsema irtisanominen, osa-aikaistaminen tai 90 päivää pidempi lomauttaminen kohdistuu vähintään kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun yt-neuvotteluja on käyty vähintään kuuden viikon ajanjaksona niiden alkamisesta lukien, ellei yhteistoimintaneuvotteluissa toisin sovita. Työnantaja saa vasta tämän jälkeen päättää varsinaisista toimenpiteistä ja niiden kohdentamisesta.
Ajankohtaista
Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää →Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
Keusoten yt päättyi erimielisenä: Nyt irtisanotaan muun muassa sosiaalityöntekijöitä, psykologeja ja suuhygienistejä, JUKOn pääluottamusedustajat – Äärimmäisen surullista, että hyvinvointialueiden rahoitusongelmat johtivat tähän →"Pelkäämme, että näin isot vähennykset johtavat palvelutuotantoa koskevan lainsäädännön vastaiseen tilanteeseen. Miten varmistetaan, että palvelut toteutuvat yhdenvertaisesti ja ajallaan, kun sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä on entistä vähemmän?" JUKOn pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala kysyvät.
Ehdota Vuoden toimintaterapeuttia 2025! →Nimeämme ansioituneen toimintaterapeutin tänä vuonna jo 31:ttä kertaa. Kerro meille ehdotuksesi Vuoden toimintaterapeutiksi perusteluineen 31.8. mennessä!
Kaikki tiedotteet →
Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
"Pelkäämme, että näin isot vähennykset johtavat palvelutuotantoa koskevan lainsäädännön vastaiseen tilanteeseen. Miten varmistetaan, että palvelut toteutuvat yhdenvertaisesti ja ajallaan, kun sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä on entistä vähemmän?" JUKOn pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala kysyvät.
Ehdota Vuoden toimintaterapeuttia 2025! →Nimeämme ansioituneen toimintaterapeutin tänä vuonna jo 31:ttä kertaa. Kerro meille ehdotuksesi Vuoden toimintaterapeutiksi perusteluineen 31.8. mennessä!
Kaikki tiedotteet →
Nimeämme ansioituneen toimintaterapeutin tänä vuonna jo 31:ttä kertaa. Kerro meille ehdotuksesi Vuoden toimintaterapeutiksi perusteluineen 31.8. mennessä!