Painostustoimia työnantajalle kunta-alan neuvotteluissa
Seuraa toimien ja neuvottelutilanteen etenemistä TOIn jäsenkirjeissä.
Julkaistu 7.3.2022
Kunta-alan neuvotteluja on käyty tiiviisti tammikuusta lähtien, mutta 28.2. työnantajapuoli keskeytti neuvottelut jättämättä tarjousta.
Kunta-alan palkansaajien pääneuvottelujärjestöt JUKO ja JAU (JHL ja Jyty) ovat jättäneet Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle ja valtakunnansovittelijalle Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkeja koskevan lakkovaroituksen. Kaksi päivää kestävän lakon on määrä alkaa 23.3., jos osapuolet eivät pääse neuvottelupöydässä sopuun ennen tätä. Lakko päättyisi 24.3.
Jo aiemmin JUKO, JHL ja Jyty ovat ilmoittaneet koko kunta-alaa koskevasta seitsemän vuorokautta kestävästä 7.3. alkavasta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta.
Toimintaterapeutteja edustava JUKO pitää edelleen kiinni neuvottelutavoitteistaan, kuten monivuotisesta palkkaohjelmasta, ja haluaa vauhdittaa painostustoimilla paluuta neuvottelupöytään.
Seuraa tämän neuvottelukierroksen painostustoimien ja neuvottelutilanteen etenemistä TOIn jäsenkirjeissä ja JUKOn viestintäkanavissa.
Lakon piiriin kuuluville jäsenille lähetämme lisätietoa ja ohjeita myöhemmin.
Pidäthän jäsentietosi ajan tasalla
Ovatko jäsentietosi ajan tasalla? On tärkeää, että TOIsta lähtevä tieto tavoittaa jäsenemme.
Klikkaa itsesi jäsenen verkkopalveluun toimintaterapeuttiliitto.fi/verkkopalvelu ja päivitä meille työpaikkatietosi ja TOImiva sähköpostiosoitteesi.
Lisätietoa
TOIn jäsenkirjeet ja JUKOn nettisivut
Ajankohtaista
Hyvää kesää! TOImisto lomailee 30.6.–3.8. →TOImiston väki lomailee 30.6.–3.8., jolloin myös jäsenpalvelut ovat pääsääntöisesti kiinni. Jos jätät yhteydenottopyynnön kyseisenä aikana, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Akava vahvistaa sateenkaarivähemmistöjen oikeuksia myös teemapäivien ulkopuolella →Akavan sateenkaaripoliittista toimintaa kehitetään työpajoissa, joihin osallistuu Akavan ja jäsenliittojen henkilöstöä. TEK kartoittaa työehtosopimusten sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perheiden moninaisuuteen liittyviä puutteita.
Miten työelämästä tehdään perheystävällisempi sateenkaariperheille? →Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.
Kaikki tiedotteet →
TOImiston väki lomailee 30.6.–3.8., jolloin myös jäsenpalvelut ovat pääsääntöisesti kiinni. Jos jätät yhteydenottopyynnön kyseisenä aikana, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Akavan sateenkaaripoliittista toimintaa kehitetään työpajoissa, joihin osallistuu Akavan ja jäsenliittojen henkilöstöä. TEK kartoittaa työehtosopimusten sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perheiden moninaisuuteen liittyviä puutteita.
Miten työelämästä tehdään perheystävällisempi sateenkaariperheille? →Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.
Kaikki tiedotteet →
Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.