Puheenjohtaja Anu Halonen luopuu tehtävästään vuodenvaihteessa

Toimintaterapeuttiliiton puheenjohtaja Anu Halonen on päättänyt jättää tehtävänsä vuodenvaihteessa henkilökohtaisista syistä. Halonen jatkaa liiton puheenjohtajana normaalisti 31.12.2022 saakka, ja 1.1.2023 lähtien puheenjohtajaa sijaistaa varapuheenjohtaja Kirsi Wikman. Ylimääräinen liittokokous valitsee uuden puheenjohtajan kevään 2023 aikana.

Julkaistu 1.12.2022

Halosen päätöksen taustalla ovat henkilökohtaiset, perheeseen liittyvät syyt.

– Päätös luopua liiton puheenjohtajuudesta ei ollut helppo, mutta se oli minulle henkilökohtaisesti ainoa oikea tässä elämäntilanteessa. On ollut todella hienoa saada luotsata Toimintaterapeuttilittoa entistäkin vaikuttavammaksi ja näkyvämmäksi toimijaksi ja edunvalvojaksi kuluneen vuoden ajan, ja olen kiitollinen minulle puheenjohtajana osoitetusta luottamuksesta, Halonen sanoo.

Anu Halonen valittiin liiton puheenjohtajaksi viime vuoden lopussa kaudelle 2021–2025. Liiton toiminta jatkuu normaalisti puheenjohtajamuutoksesta huolimatta. Puheenjohtajaa sijaistaa vuodenvaihteen jälkeen varapuheenjohtaja Kirsi Wikman, ja ylimääräinen liittokokous valitsee uuden puheenjohtajan kevään aikana.

– Toimintaterapeuttiliitto, sen jäsenet, hallitus ja työntekijät muodostavat innostavan ja asiantuntevan organisaation, jonka johtaminen on ollut todella palkitsevaa. On helpottavaa tietää, että vaikka oma matkani liiton johdossa tulee tältä erää päätökseen, tulee alan edunvalvonta- ja muu työ jatkumaan varmoin ottein myös tästä eteenpäin, Halonen toteaa.

Liiton hallitus käynnistää toimet uuden puheenjohtajan valitsemiseksi ja ylimääräisen liittokokouksen järjestämiseksi. Ylimääräisestä liittokokouksesta tiedotetaan jäsenistölle hyvissä ajoin jäsenkirjeessä ja verkkosivuilla.

Vpj Kirsi Wikman haluaa TOImintaterapeuttiliiton puolesta kiittää Halosta lämpimästi hänen tekemästään työstä toimintaterapeuttien ja koko alan eteen sekä toivottaa onnea ja menestystä jatkoon!

Lisätiedot:

puheenjohtaja Anu Halonen, anu.halonen@toimintaterapeuttiliitto.fi p. 040 825 3107

varapuheenjohtaja Kirsi Wikman, kirsi.wikman@toimintaterapeuttiliitto.fi p. 040 481 3661

Ajankohtaista

JUKO: Yt-neuvottelut | Keusotessa jo kolmannet yt-neuvottelut vajaan vuoden sisällä, pääluottamusedustajat: ”Toistuvat yt-neuvottelut vaarantavat työpaikat ja henkilöstön työhyvinvoinnin” →

Yt-neuvotteluihin jälleen valmistautuvat jukolaiset pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala painottavat, että "kun yksikin tehtävä saadaan pois lopetettavien listalta, neuvottelut ovat kannattaneet".

Kutsu abstrakteille Vaikuttava TOIminta 2026 -tapahtuman posterinäyttelyyn →

Toimintaterapeuttiliitto kutsuu jättämään abstrakteja Vaikuttava TOIminta 2026 -tapahtuman posterinäyttelyyn.

Tervetuloa Toimintaterapeuttiliiton kevätkokoukseen 27.5.2026 klo 17! →

Kevätkokouksessa päätetään sääntömääräiset asiat. Ilmoittaudu viimeistään 15.5. ja tule mukaan paikan päälle tai etänä!

Kaikki tiedotteet →