TOI osana Akavaa osallistui tiistaina 6.2. klo 14-16 ulosmarsseihin sekä mielenilmauskulkueisiin Tampereella ja Turussa. Toimintaterapeuttiliiton jäsenistö osallistui aktiivisesti ulosmarsseihin molemmilla paikkakunnilla.
Julkaistu 7.2.2024
TOI osallistui Akavan koordinoimaan ulosmarssiin, koska TOI halusi viestiä maan hallitukselle etteivät nyt suunnitellut työelämäheikennykset sellaisenaan sovi vaan haluamme neuvotellen viedä asioita eteenpäin. Erityisesti lakiin kirjattu vientivetoinen palkkamalli olisi toimintaterapeuttien palkkakehityksen kannalta hyvin haitallinen. Toisena keskeisenä viestinä TOIlla on ollut aikuiskoulutustuen lakkauttamisen haitallisuus toimintaterapeuteille ja koko alalle. Toimintaterapeuteista on nyt jo pula lähes koko maassa ja toimintaterapeuteiksi kouluttaudutaan myös alan vaihtajina. Mikäli tuki lakkautetaan ilman korvaavaa tukijärjestelmää, herää perusteltu huoli siitä, miten jatkossa alan vaihtamisen kautta toimintaterapeutiksi opiskelu mahdollistuu. Tärkeää on tunnistaa myös sekin, että aikuiskoulutustuki on mahdollistanut toimintaterapeuttien jatkokouluttautumista.
TOI jatkaa Akavan kautta vaikuttamistyötä tästäkin eteenpäin työelämämuutoksiin liittyen osana toimintaterapia-alan edunvalvonnan. TOI on huolissaan vastakkainasettelusta ja yhteiskunnan jakautumisesta. Meillä Akavassa on ratkaisuehdotukset, joiden avulla on mahdollista saada työelämää kehitettyä paremmaksi ja samalla maan talous tasapainoon.
Ajankohtaista
Save the date: Toimintaterapian YAMK- ja urapolkuaamukahvit 6.3. klo 8.15-9.15 →Toimintaterapian YAMK-tutkinnon hakuaika lähestyy! Tervetuloa TOIn järjestämille aamukahveille kysymään käynnistyvästä koulutuksesta ja keskustelemaan toimintaterapian urapoluista.
TOI täyttää tänä vuonna 60 vuotta – jäsen, sinut on kutsuttu mukaan juhlimaan! →Laita jo nyt kalenteriisi vuoden tärkein päivämäärä, nimittäin 25.10.2025. Silloin juhlimme yhdessä jäsentemme kanssa 60-vuotiasta liittoamme!
Päivittyvä uutinen: Yliopiston työehtosopimusneuvottelut →Päivitämme tähän uutisen yliopiston työehtosopimusneuvotteluita koskevat tapahtumat.
Kaikki tiedotteet →
Toimintaterapian YAMK-tutkinnon hakuaika lähestyy! Tervetuloa TOIn järjestämille aamukahveille kysymään käynnistyvästä koulutuksesta ja keskustelemaan toimintaterapian urapoluista.
Laita jo nyt kalenteriisi vuoden tärkein päivämäärä, nimittäin 25.10.2025. Silloin juhlimme yhdessä jäsentemme kanssa 60-vuotiasta liittoamme!
Päivittyvä uutinen: Yliopiston työehtosopimusneuvottelut →Päivitämme tähän uutisen yliopiston työehtosopimusneuvotteluita koskevat tapahtumat.
Kaikki tiedotteet →
Päivitämme tähän uutisen yliopiston työehtosopimusneuvotteluita koskevat tapahtumat.