TOIn päivitetyt arvot on julkaistu
Päivitetyt arvot hyväksyttiin liiton syysliittokokouksessa marraskuussa.
Julkaistu 20.12.2023
TOIn arvojen päivittämiseen ovat osallistuneet syksyn 2023 aikana sekä liiton jäsenet, hallitus että TOImisto. Arvot ohjaavat TOIn toimintaa ja kertovat, millainen TOImija TOI on. Tutustu päivitettyihin arvoihin!

Jäseniä varten
Olemme olemassa jäseniämme varten. Toimintamme kulmakivinä ovat jäsenten etu, hyvinvointi ja ammatillinen kehittyminen. Mahdollistamme osallistumisen liiton toimintaan ja kehittämiseen. Kuuntelemme, keskustelemme ja kommunikoimme avoimesti, aktiivisesti ja ajantasaisesti.
Yhteisöllinen
Uskomme yhteisöllisyyden ja yhteistyön voimaan ihmisten arjen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämisessä. TOI muodostaa kollegiaalisen yhteisön, joka kannattelee, kannustaa ja auttaa onnistumaan.
Avoin
Käymme aktiivista vuoropuhelua jäsenten ja sidosryhmien kanssa. Olemme avoimia, rehellisiä ja läpinäkyviä viestinnässä ja päätöksenteossa.
Edelläkävijä
Ajatteluamme ja toimintaamme ohjaa edelläkävijyys. Raivaamme tietä, luomme uutta ja teemme rohkeita valintoja. Olemme näkemyksellinen yhteiskunnallinen toimija. Teemme toimintaterapiaa tunnetuksi päämäärätietoisesti, tulevaisuussuuntautuneesti ja ilolla.
Vaikuttava
Olemme siellä, missä asioista keskustellaan ja päätetään. Vaikutamme meille tärkeisiin asioihin tavoitteellisesti ja päämäärätietoisesti. Saamme aikaan muutosta.
Ajankohtaista
JUKO: Yt-neuvottelut | Keusotessa jo kolmannet yt-neuvottelut vajaan vuoden sisällä, pääluottamusedustajat: ”Toistuvat yt-neuvottelut vaarantavat työpaikat ja henkilöstön työhyvinvoinnin” →Yt-neuvotteluihin jälleen valmistautuvat jukolaiset pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala painottavat, että "kun yksikin tehtävä saadaan pois lopetettavien listalta, neuvottelut ovat kannattaneet".
Kutsu abstrakteille Vaikuttava TOIminta 2026 -tapahtuman posterinäyttelyyn →Toimintaterapeuttiliitto kutsuu jättämään abstrakteja Vaikuttava TOIminta 2026 -tapahtuman posterinäyttelyyn.
Tervetuloa Toimintaterapeuttiliiton kevätkokoukseen 27.5.2026 klo 17! →Kevätkokouksessa päätetään sääntömääräiset asiat. Ilmoittaudu viimeistään 15.5. ja tule mukaan paikan päälle tai etänä!
Kaikki tiedotteet →
Yt-neuvotteluihin jälleen valmistautuvat jukolaiset pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala painottavat, että "kun yksikin tehtävä saadaan pois lopetettavien listalta, neuvottelut ovat kannattaneet".
Toimintaterapeuttiliitto kutsuu jättämään abstrakteja Vaikuttava TOIminta 2026 -tapahtuman posterinäyttelyyn.
Tervetuloa Toimintaterapeuttiliiton kevätkokoukseen 27.5.2026 klo 17! →Kevätkokouksessa päätetään sääntömääräiset asiat. Ilmoittaudu viimeistään 15.5. ja tule mukaan paikan päälle tai etänä!
Kaikki tiedotteet →
Kevätkokouksessa päätetään sääntömääräiset asiat. Ilmoittaudu viimeistään 15.5. ja tule mukaan paikan päälle tai etänä!