Työ- ja virkaehtosopimukseen muutoksia syyskuussa
Julkisella sektorilla työskentelevät toimintaterapeutit siirtyvät uuteen SOTE-sopimukseen 1.9. lähtien.
Julkaistu 17.6.2021
Uusi Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus (SOTE-sopimus) syntyi kesäkuun alussa. Kaikki pääsopijajärjestöt (Toimintaterapeuttiliittoa neuvotteluissa edustava Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Sote ry, Julkisen alan unioni JAU) ja KT Kuntatyönantajat hyväksyivät sopimuksen.
SOTE-sopimus tulee voimaan 1.9.2021. Siihen siirtyy yli 170 000 palkansaajaa nykyisestä Kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta (KVTES).
Myös julkisella sektorilla työskentelevät toimintaterapeutit siirtyvät SOTE-sopimukseen KVTES:istä.
Työehtoihin ei suuria muutoksia
SOTE-sopimuksen sisältö ei eroa paljoa nykyisestä KVTES:istä. Kyse on niin sanotuista teknisistä muutoksista, joissa KVTES:n palkkaus- ja työaikalukujen sisältö siirretään lähes suoraan SOTE-sopimuksen sisällöksi.
Näiden lukujen lisäksi SOTE-sopimuksessa on viittauksia KVTES:n määräyksiin. SOTE-sopimuksessa sovelletaan edelleen myös KVTES:n määräyksiä esimerkiksi vuosilomiin, perhevapaisiin sekä matkakustannusten korvaamiseen.
– Käytännössä 1.9. jälkeen SOTE-sopimukseen siirtyvien työsuhteiden ehdot muodostuvat sekä SOTE-sopimuksen että KVTES:n määräyksistä. Toivottavasti tilanne korjautuu tulevaisuudessa ja SOTE-sopimus saadaan neuvoteltua yhdeksi selkeästi omaksi kokonaisuudekseen, toteaa TOIn puheenjohtaja Kristina Holmberg.
Tehtävä ratkaisee sopimukseen siirtymisen
SOTE-sopimusta sovelletaan 1.9.2021 alkaen kunnissa ja kuntayhtymissä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä työskenteleviin työntekijöihin. Sopimukseen siirtyvät nykyisen KVTES:n palkkahinnoitteluliitteiden 3 ja 4 mukaiset tehtävät sekä näiden liitteiden hinnoittelemattomat ryhmät. Myös toimintaterapeutit, jotka nykyisin kuuluvat KVTES:n palkkahinnoitteluliitteeseen 3, siirtyvät SOTE-sopimukseen.
Tehtävänimike tai koulutus eivät ratkaise sitä, siirtyykö työntekijä SOTE-sopimukseen, vaan sen ratkaisevat tosiasialliset työtehtävät. Jos yli 50 prosenttia työn sisällöstä on sosiaali- ja terveysalan tehtäviä, työntekijä siirtyy uuteen sopimukseen.
– Tämä on tärkeä rajanveto, jos työntekijä työskentelee osittain esimerkiksi projektissa ja osittain perustyössään. Tällaisia yhdistelmätyönkuvia voi olla myös toimintaterapeuteilla, sanoo TOIn lakimies Mirella Drushinin.
Työehtoneuvottelut jatkuvat tulevana syksynä
SOTE-sopimus on voimassa 1.9.2021–28.2.2022. Tämän jälkeen sopimuksen voimassaolo jatkuu vuoden kerrallaan. Sopimuskauden aikana sopimuksesta neuvotellaan kuten työehtosopimuksista yleensäkin eli jatkuvan neuvotteluperiaatteen mukaan. Neuvotteluista vastaa kolme työryhmää: päätyöryhmä, joka neuvottelee sopimuksen tarkemmasta soveltamisalasta ja yleisistä kysymyksistä, palkkaustyöryhmä ja työaikaryhmä.
SOTE-sopimusneuvotteluja on käyty syksystä 2020 alkaen. Työehtoneuvottelut jatkuvat muun muassa palkkaus- ja työaikamääräysten osalta tulevana syksynä ja huipentuvat keväällä 2022 kuten muutkin kunta-alan sopimusneuvottelut.
Lisätietoa muutoksista TOIn jäsenille on 17.6.2021 lähetetyssä jäsenkirjeessä.
Lisätietoa:
JUKON uutinen SOTE-sopimuksen hyväksymisestä 7.6.2021
Ajankohtaista
Vaikuttava TOIminta 2026 - Toimintaterapian vaikuttavuus ja menetelmät haltuun →Vaikuttava TOIminta 2026 on toimintaterapeuttien valtakunnallinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma, jossa pureudutaan toimintaterapian arkivaikuttavuuteen. Ilmoittaudu mukaan nyt!
Kela käynnistää vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksen →Kela on julkaissut vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden hankintailmoitukset HILMASSA (hankintailmoitukset.fi) 3.2.2026. Tarjousten jättämisen määräaika on 6.5.2026 klo 10.00.
JUKO: SOTE-ala | Palkkausjärjestelmäuudistus siirtyy nyt toteutukseen →Tasopalkkamalli perustuu osaamiselle ja vastuulle.
Kaikki tiedotteet →
Vaikuttava TOIminta 2026 on toimintaterapeuttien valtakunnallinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma, jossa pureudutaan toimintaterapian arkivaikuttavuuteen. Ilmoittaudu mukaan nyt!
Kela on julkaissut vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden hankintailmoitukset HILMASSA (hankintailmoitukset.fi) 3.2.2026. Tarjousten jättämisen määräaika on 6.5.2026 klo 10.00.
JUKO: SOTE-ala | Palkkausjärjestelmäuudistus siirtyy nyt toteutukseen →Tasopalkkamalli perustuu osaamiselle ja vastuulle.
Kaikki tiedotteet →
Tasopalkkamalli perustuu osaamiselle ja vastuulle.