Usein kysyttyä hyvinvointialueista: Mitä tehdä, jos palkkaa ei näy palkkapäivänä?

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden alussa, ja julkisuudessa on puitu viime viikkoina uusien organisaatioiden palkanmaksuun liittyviä epävarmuuksia. Työnantajat ovat rauhoitelleet tilannetta ja vakuuttaneet, että järjestelmiä on testattu ja todettu toimiviksi. Tämän viikon perjantaina järjestelmät menevät ensimmäiseen todelliseen testiin, kun hyvinvointialueiden ensimmäiset palkat tulevat maksuun.

Julkaistu 12.1.2023

Haluamme luottaa siihen, että järjestelmät toimivat niin kuin niiden pitää. Jos palkkapäiväsi on 15. päivä ja tämän viikon perjantaina et kuitenkaan ole saanut palkkaasi, toimi seuraavalla tavalla:

  1. Ole yhteydessä palkanlaskentaan.

  1. Jos et saa palkanlaskentaa kiinni tai asia ei muutoin selviä sitä kautta, ota yhteys esihenkilöösi ja selvitä, miten tilanteessa tulee toimia. Huomaathan, että työpaikoilla voi jo olla olemassa ohjeet tilanteen varalta.

  1. Jos asia ei selviä paikallisesti työpaikallasi, käänny oman luottamusmiehesi puoleen.

  1. Jos mikään edellisistä ei tuota tulosta, ota yhteyttä ammattiliittoosi. Toimintaterapeuttiliitto auttaa jäseniään myös palkanmaksuun liittyvissä ongelmissa.


Vaikka saisitkin palkkasi ajallaan, tarkasta palkkanauhasi ja varmista, että sen sisältö on oikein ja olet saanut kaiken sinulle kuuluvan.

Lisätiedot:
Markus Okkola, Toimintaterapeuttiliiton juristi
markus.okkola@toimintaterapeuttiliitto.fi
p. 0401971797

Ajankohtaista

JUKO: Keusoten jättiyt-neuvottelut päättyivät erimielisinä →

Liki 4 200:aa keusotelaista koskeneen yt-kierroksen lopputulemana noin 300:lle tarjotaan irtisanomisen vaihtoehtona uutta tehtävää tai muutoksia virkamääräyksiin. ”Ei voi olla niin, että palkka muuttuu, mutta tehtävät säilyvät samoina", painottavat jukolaiset pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala.

Hae opiskelijaedustajaksi TOIn hallitukseen! →

Opiskelija, nyt on tilaisuutesi vaikuttaa – asetu ehdolle TOIn hallituksen opiskelijaedustajaksi!

Esihenkilötyö saa toimintaterapeuteilta kiitosta, mutta eettinen kuormitus ja työpaineet huolettavat hyvinvointialueilla →

Akava Worksin tuore seurantatutkimus osoittaa, että toimintaterapeutit kokevat työolonsa keskimäärin paremmiksi kuin muut sote-ammattilaiset. Samalla huoli asiakasväkivallasta, eettisestä kuormituksesta ja vaikutusmahdollisuuksien heikkenemisestä on edelleen suuri.

Kaikki tiedotteet →