Uudessa kehityksellisen koordinaatiohäiriön hoitosuosituksessa toimintaterapialla tärkeä rooli
Tuore hoitosuositus kehityksellisen koordinaatiohäiriön (Developmental Coordination Disorder, DCD) tunnistamiseen ja hoitoon julkaistiin kesäkuussa. Suosituksessa toimintaterapeuttien ammattitaitoa hyödynnetään laajasti, kertoo suositusta työstäneen työryhmän jäsen, Toimintaterapeuttiliittoa edustanut erikoistoimintaterapeutti Helena Tigerstedt.
Julkaistu 24.6.2024

Suomessa kehityksellinen koordinaatiohäiriö on alidiagnosoitu. Uudella Käypä hoito -suosituksella pyritään edistämään sen tunnistamista ja yhtenäistämään diagnostiikkaa sekä kuntoutusta. Hoitosuositus on ensimmäinen aiheesta tehty käypä hoito -suositus.
Kehityksellinen koordinaatiohäiriö on keskushermoston kehityksellinen häiriö, joka näyttäytyy lapsilla ja nuorilla esimerkiksi vaikeutena oppia uusia motorisia taitoja ja soveltaa jo opittua uusissa tilanteissa. Sensomotoriset haasteet voivat rajoittaa lapsen osallistumista leikkeihin, harrastuksiin tai tavallisiin arjen toimintoihin, mikä on yhteydessä heikompaan elämänlaatuun.
– Suositusta tehdessä konkretisoitui selvästi se, kuinka hyvällä mallilla kuntoutus Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna. Kuntoutus nähdään pitkänä prosessina, jonka aikana tuetaan lapsen ja perheen kehitystä kokonaisvaltaisesti, Tigerstedt iloitsee.
Toimintaterapiassa vahvaa kokemusta DCD:n hoidosta
Toimintaterapian rooli uudessa suosituksessa on vahva. Diagnoosi vaatii lääkärin tutkimuksen lisäksi toimintaterapeutin tai fysioterapeutin suorittamaa havainnointia ja arviointia. Suositukseen on kirjattu, että toimintaterapia tulee aloittaa mahdollisimman pian oireiden tunnistamisen jälkeen.
Toimintaterapian alalla on jo pitkään tarjottu kuntoutusta vastaaviin haasteisiin ilman diagnooseja. Tigerstedt kuitenkin huomauttaa, että suosituksessa toimintaterapeuttien osaamista ei hyödynnetä vielä täydellä teholla.
– Jo pienessä lapsessa kehityksellinen toimintahäiriö voi näkyä esimerkiksi kävelyn viivästymisenä tai haasteina leikeissä, pukeutumisessa tai ruokailussa. Vaikka diagnoosi voidaan antaa vasta 5-vuotiaalle, ei ongelmien kasvua kannata jäädä odottamaan ennen kuntoutuksen aloittamista, Tigerstedt kertoo.
Suosituksessa huomioidaan hyvin toimintaterapian ja varhaiskasvatuksen välinen yhteistyö. Toimintaterapeutin suunnittelemat tukitoimet kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Suositus on ainoa Käypä hoito -suositus, jossa varhaiskasvatuksen rooli on huomioitu.
Ajankohtaista
Infowebinaari: Kaikki, mitä haluat tietää uudesta tasopalkkamallista! 17.3. klo 17-18.15 →Tervetuloa infowebinaariin kuulemaan, mitä SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmäuudistus tarkoittaa käytännössä!
TOI jakaa huolen Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksen epäkohdista →Meneillään oleva Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa myös toimintaterapian osalta. TOI jakaa huolen terapioiden laatuun, kannattavuuteen ja palveluiden yhdenvertaisuuteen liittyen. Liitto näkee kuitenkin tärkeänä terapioiden jatkuvuuden turvaamisen myös ensi vuonna, jotta asiakkaat eivät jää ilman tarvitsemaansa kuntoutusta.
Yrittäjien aamukahvit: Kelan kilpailutus 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00 →Tervetuloa mukaan TOI-yrittäjien aamukahveille keskustelemaan Kelan kilpailutuksesta 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00!
Kaikki tiedotteet →
Tervetuloa infowebinaariin kuulemaan, mitä SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmäuudistus tarkoittaa käytännössä!
Meneillään oleva Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa myös toimintaterapian osalta. TOI jakaa huolen terapioiden laatuun, kannattavuuteen ja palveluiden yhdenvertaisuuteen liittyen. Liitto näkee kuitenkin tärkeänä terapioiden jatkuvuuden turvaamisen myös ensi vuonna, jotta asiakkaat eivät jää ilman tarvitsemaansa kuntoutusta.
Yrittäjien aamukahvit: Kelan kilpailutus 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00 →Tervetuloa mukaan TOI-yrittäjien aamukahveille keskustelemaan Kelan kilpailutuksesta 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00!
Kaikki tiedotteet →
Tervetuloa mukaan TOI-yrittäjien aamukahveille keskustelemaan Kelan kilpailutuksesta 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00!