Neuvottelut koskevat ensivaiheessa konsernipalveluiden ja järjestämisen palveluiden koko henkilöstöä. TOI muistuttaa, että jukolainen pääluottamusmies tukee TOIn jäseniä neuvotteluissa.
Julkaistu 19.12.2023
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvottelut alkoivat aluehallituksen tekemän päätöksen mukaisesti 18.12.2023. Neuvottelut koskevat ensivaiheessa konsernipalveluiden ja järjestämisen palveluiden koko henkilöstöä ja kestävät vähintään kuusi viikkoa.
Arvio vähennettävien henkilötyövuosien määrästä on enintään 180. Konsernin ja järjestämisen palveluiden yt-neuvotteluilla tavoitellaan yhteensä noin 9 miljoonan euron säästöä henkilöstökuluissa, kun sivukulut huomioidaan. Henkilöstösäästöjen kohdentuminen ja toteutus täsmentyvät neuvottelujen kuluessa.
Neuvottelujen taustalla on hyvinvointialueen alijäämäinen talous. Vuoden 2023 alijäämäksi ennustetaan 121,4 miljoonaa euroa. Hyvinvointialueilla on lain mukaan velvollisuus kattaa taloutensa alijäämä vuoden 2026 loppuun mennessä.
Neuvotteluissa on tarkoitus selvittää sellaisia henkilöstöön liittyviä toimenpiteitä, joilla ensisijaisesti tavoitellaan pysyviä rakenteellisia ratkaisuja. Mitään henkilöstöön liittyviä toimenpiteitä ei kuitenkaan suljeta pois. Yt-menettelyssä käsitellään talouden tasapainottamisen toimenpiteitä, jotka todennäköisesti aiheuttavat merkittäviä muutoksia palvelussuhteessa olevien palvelussuhteiden ehdoissa, liikkeen luovutuksia, lomautuksia, osa-aikaistamisia tai irtisanomisia.
Mahdolliset taloudellisin tai tuotannollisin perustein tapahtuvat irtisanomiset on tarkoitus toteuttaa välittömästi yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä. Mahdolliset lomautukset toteutetaan vuoden 2024 aikana. Yt-neuvotteluissa tavoite on etsiä vaihtoehtoja irtisanomisille, lomautuksille ja osa-aikaistamisille.
TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman muistuttaa, että mikäli yt-neuvottelut herättävät kysymyksiä nyt tai myöhemmin, kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä työpaikan jukolaiseen pääluottamusmieheen tai liiton TOImistoon. Pääluottamusmiehen yhteystiedot löytyvät yleensä työpaikan ilmoitustaululta tai intranetistä.
Jos et tiedä, kuka työpaikkasi pääluottamusmies on, ole yhteydessä liiton TOImistoon.
Lisätiedot:
Leila Mäkelä, TOIn toiminnanjohtaja
p. 040 823 4413
Kirsi Wikman, TOIn puheenjohtaja
p. 040 825 3107
Mitkä yt-neuvottelut?
Yhteistoimintaneuvottelut perustuvat lakiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella. Toisin kuin yrityksiä koskevassa laissa, kuntien ja hyvinvointialueiden on aina käytävä yt-neuvottelut riippumatta työpaikan henkilöstömäärästä.
Lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa. Se antaa henkilöstölle mahdollisuuden osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Kunnissa ja hyvinvointialueilla on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Suomen Toimintaterapeuttiliiton jäsenten kohdalla henkilöstön edustajana toimii JUKOn pääluottamusmies.
Harkitessaan vähintään kymmenen työntekijän irtisanomista, lomauttamista yli 90 päiväksi tai osa-aikaistamista, työnantajan on annettava näiden työntekijöiden edustajille kirjallinen selvitys toimien perusteista, määrästä ja aikataulusta sekä siitä, miksi juuri tietyt henkilöt ovat valikoituneet niiden kohteiksi. Lisäksi työnantajan on laadittava henkilöstön edustajille kirjallinen esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi.
Mikäli työnantajan harkitsema irtisanominen, osa-aikaistaminen tai 90 päivää pidempi lomauttaminen kohdistuu vähintään kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun yt-neuvotteluja on käyty vähintään kuuden viikon ajanjaksona niiden alkamisesta lukien, ellei yhteistoimintaneuvotteluissa toisin sovita. Työnantaja saa vasta tämän jälkeen päättää varsinaisista toimenpiteistä ja niiden kohdentamisesta.
Ajankohtaista
Save the date: Toimintaterapian YAMK- ja urapolkuaamukahvit 6.3. klo 8.15-9.15 →Toimintaterapian YAMK-tutkinnon hakuaika lähestyy! Tervetuloa TOIn järjestämille aamukahveille kysymään käynnistyvästä koulutuksesta ja keskustelemaan toimintaterapian urapoluista.
TOI täyttää tänä vuonna 60 vuotta – jäsen, sinut on kutsuttu mukaan juhlimaan! →Laita jo nyt kalenteriisi vuoden tärkein päivämäärä, nimittäin 25.10.2025. Silloin juhlimme yhdessä jäsentemme kanssa 60-vuotiasta liittoamme!
Päivittyvä uutinen: Yliopiston työehtosopimusneuvottelut →Päivitämme tähän uutisen yliopiston työehtosopimusneuvotteluita koskevat tapahtumat.
Kaikki tiedotteet →
Toimintaterapian YAMK-tutkinnon hakuaika lähestyy! Tervetuloa TOIn järjestämille aamukahveille kysymään käynnistyvästä koulutuksesta ja keskustelemaan toimintaterapian urapoluista.
Laita jo nyt kalenteriisi vuoden tärkein päivämäärä, nimittäin 25.10.2025. Silloin juhlimme yhdessä jäsentemme kanssa 60-vuotiasta liittoamme!
Päivittyvä uutinen: Yliopiston työehtosopimusneuvottelut →Päivitämme tähän uutisen yliopiston työehtosopimusneuvotteluita koskevat tapahtumat.
Kaikki tiedotteet →
Päivitämme tähän uutisen yliopiston työehtosopimusneuvotteluita koskevat tapahtumat.