Liity jäseneksi

Toimintaterapeuttiliitto on akavalainen ammattiliitto ja ainoa toimintaterapeuttien, toimintaterapia-alan ja sen opiskelijoiden edunvalvoja Suomessa. Jätä jäsenhakemus ja liity jäseneksi.

Ajankohtaista

Työ- ja virkaehtosopimukseen muutoksia syyskuussa →

Julkisella sektorilla työskentelevät toimintaterapeutit siirtyvät uuteen SOTE-sopimukseen 1.9. lähtien.

Lue lisää →

TOI:n puheenjohtaja vaihtuu syksyllä →

Olen saanut kunnian toimia TOI:n puheenjohtajana 12 vuotta. Nämä vuodet ovat olleet antoisia, mutta nyt on aika antaa tilaa seuraavalle. Olen päättänyt, etten asetu enää ehdolle uudelle puheenjohtajakaudelle.

Lue lisää →

Laki työterveyshuoltolain 3 § muuttamiseksi →

Toimintaterapeuttiliiton lausunto sosiaali- ja terveysministeriön luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi työterveyshuoltolain 3 §:n muuttamisesta. Uudistuksen yhteydessä myös toimintaterapeutit tulee lisätä työterveyshuollossa toimivaksi ammattiryhmäksi.

Lue lisää →

Toimintaterapian tutkimukseen panostaminen edistää hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä →

Koronapandemian jälkeen on entistä tärkeämpää, että kuntoutuksen tieteellisessä tutkimuksessa huomioidaan terveystaloustieteellinen näkökulma. Toimintaterapian arvo tunnetaan terveydenhuoltoalan ammattilaisten ja päättäjien keskuudessa yhä paremmin, mutta toimintakykyä edistävien toimenpiteiden suunnittelussa ja resurssien jakamisessa ei vielä huomioida riittävästi kuntoutusinterventioiden taloudellista merkitystä.

Lue lisää →

Toimintaterapeuttiliiton tiedote sairaanhoitopiireille: Etätoimintaterapia tuottaa yhtä hyviä tuloksia kuin kasvokkain tapahtuva kuntoutus →

Tutkimusnäytön perusteella etäkuntoutus, mukaan lukien etätoimintaterapia, tuottaa yhtä hyviä tai jopa parempia tuloksia kuin perinteinen kasvokkain tapahtuva kuntoutus. Erityisen hyödyllistä etäkuntoutuksessa on, että kuntoutus voidaan toteuttaa asiakkaan arkiympäristössä, mikä vahvistaa opittujen taitojen siirtymistä kuntoutujan arkeen.

Lue lisää →

Kuntoutuspalveluiden valmiussuunnittelu osaksi häiriö- ja poikkeustilanteiden valmiussuunnittelua →

Hallitus on tekemässä uudistuksia, joiden tarkoituksena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon koordinointia tulevissa poikkeustilanteissa. Tarkoituksena on korjata koronaviruspandemian aikana havaittuja puutteita. Kuntoutus kuitenkin puuttuu lakiesityksestä.

Lue lisää →

Akava ja Akavan sote-liitot vetoavat huolehtimaan perustason palveluista myös poikkeusaikana →

Akava ja Akavan sosiaali- ja terveysalan liitot ovat huolissaan kuntien vaihtelevista käytännöistä sosiaali- ja terveydenhuollon perustason työn toteuttamisessa. Tilanne asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan eri puolilla maata.

Lue lisää →

Toimintaterapialla terveystaloustieteellisiä hyötyjä →

Ruotsin, Norjan, Tanskan, Suomen ja Islannin toimintaterapeuttiliitot ovat yhdessä todenneet, että tietoa toimintaterapian terveystaloustieteellisestä perusteista on liian vähän. Kaksi vuotta sitten liitot päättivät tieteellisen kirjallisuuskatsauksen laatimisesta, jonka toteuttaisivat alan johtavat tutkijat Pohjoismaista ja Euroopasta.

Lue lisää →

Kuntoutusta ajetaan alas – epävarmuus varjostaa toimintaterapeuttien arkea →

Toimintaterapeuttien työtehtävät ovat mullistuneet poikkeusolojen takia sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa kaikkialla Suomessa. Kuntoutuksen alasajo herättää epätietoisuutta, ja muutosten johtamiseen toivotaankin lisää selkeyttä ja inhimillisyyttä.

Lue lisää →