Ehdota Vuoden toimintaterapeuttia 2024!
TOI nimeää ansioituneen toimintaterapeutin tänä vuonna jo 30:ttä kertaa. Toimita ehdotuksesi 15.10. mennessä!
Julkaistu 2.9.2024
Meistä toimintaterapeuteista on moneksi. Saatamme ihmisen merkitykselliseen, toimivaan arkeen. Olemme kuntoutusalan, arjen ja toiminnan asiantuntijoita. Toimimme erilaisissa tehtävissä, eri aloilla. Olemme monessa mukana ja meitä arvostetaan.
Me Suomen Toimintaterapeuttiliitossa toivomme esityksiäsi Vuoden toimintaterapeutiksi 2024. Esityksiä voivat tehdä kaikki TOIn jäsenet, joko yksin tai yhdessä kollegoiden kanssa.
Hallitus myöntää nimityksen TOIn jäsenelle, joka on edistänyt TOIn ydintehtävän toteutumista sekä omalla toiminnallaan vahvistanut toimintaterapeuttien asemaa ja lisännyt alamme tunnettavuutta yhteiskunnassa joko alueellisesti tai valtakunnallisesti. Esityksessä tulee olla esiteltynä alaa edistävä konkreettinen toiminta tai teko.
TOIssa tehtävämme on toimia toimintaterapeuttien ja toimintaterapia-alan edunvalvojana. Vaikutamme toimintaterapeuteille tärkeisiin työelämän asioihin sekä valvomme ja kehittämme suomalaista toimintaterapeuttikoulutusta. Kokoamme yhteen toimintaterapeutit ja toimintaterapeuttiopiskelijat.
Toimita ehdotuksesi Vuoden toimintaterapeutiksi 2024 perusteluineen TOIn toimistolle (toimisto@toimintaterapeuttiliitto.fi) 15.10.2024 mennessä.
TOI on nimennyt ansioituneen toimintaterapeutin jo vuodesta 1994. Vuoden toimintaterapeutti julkistetaan syysliittokokouksessa 20.11.2024.
Muokattu 3.9.2024: Alun perin tekstissä luki, että Vuoden toimintaterapeutti julkistetaan 27.10. Korjattu tekstiin, että julkistus tehdään syysliittokokouksessa 20.11.2024.
Ajankohtaista
Työterveyshuoltoasetuksen päivitystä koskeva raportti julkaistu – TOI toivoo pätevyyspykälien jatkovalmistelulta ripeyttä →Työterveyshuoltoasetuksen päivitystä tarkastelleen työryhmän loppuraportti on valmistunut. Työryhmä esittää, että pätevyyksiä käsittelevät pykälät viedään jatkovalmisteluun. TOI jatkaa vaikuttamistyötä, jotta toimintaterapeutit sisällytetään työterveyshuollon asiantuntijoihin.
Hae TOIn apurahaa 15.3.-24.5.2026! →Toimintaterapeuttiliiton apurahahaku aukeaa 15.3.2026. Vuoden 2026 apurahat myönnetään tutkimukseen tai kehittämistoimintaan, joka lisää tietoa toimintaterapiasta ja toimintaterapeuteista Suomessa.
Hyvinvointialueille uusi tasopalkkamalli - mitä tämä tarkoittaa toimintaterapeuteille? →Hyvinvointialueiden palkkausjärjestelmä uudistuu tänä vuonna. Neuvottelujärjestöt sopivat osana SOTE- ja HYVTES-sopimuksia palkkausjärjestelmän kehittämisestä, jonka ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön helmikuussa 2024. Nyt on edetty kehittämisen toiseen vaiheeseen: tasopalkkamalli otetaan SOTE-sopimuksen piirissä olevien työntekijöiden palkkauksessa käyttöön tämän vuoden lokakuuhun mennessä. Mutta mitä tasopalkkamalliin siirtyminen tarkoittaa toimintaterapeutin kannalta?
Kaikki tiedotteet →
Työterveyshuoltoasetuksen päivitystä tarkastelleen työryhmän loppuraportti on valmistunut. Työryhmä esittää, että pätevyyksiä käsittelevät pykälät viedään jatkovalmisteluun. TOI jatkaa vaikuttamistyötä, jotta toimintaterapeutit sisällytetään työterveyshuollon asiantuntijoihin.
Toimintaterapeuttiliiton apurahahaku aukeaa 15.3.2026. Vuoden 2026 apurahat myönnetään tutkimukseen tai kehittämistoimintaan, joka lisää tietoa toimintaterapiasta ja toimintaterapeuteista Suomessa.
Hyvinvointialueille uusi tasopalkkamalli - mitä tämä tarkoittaa toimintaterapeuteille? →Hyvinvointialueiden palkkausjärjestelmä uudistuu tänä vuonna. Neuvottelujärjestöt sopivat osana SOTE- ja HYVTES-sopimuksia palkkausjärjestelmän kehittämisestä, jonka ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön helmikuussa 2024. Nyt on edetty kehittämisen toiseen vaiheeseen: tasopalkkamalli otetaan SOTE-sopimuksen piirissä olevien työntekijöiden palkkauksessa käyttöön tämän vuoden lokakuuhun mennessä. Mutta mitä tasopalkkamalliin siirtyminen tarkoittaa toimintaterapeutin kannalta?
Kaikki tiedotteet →
Hyvinvointialueiden palkkausjärjestelmä uudistuu tänä vuonna. Neuvottelujärjestöt sopivat osana SOTE- ja HYVTES-sopimuksia palkkausjärjestelmän kehittämisestä, jonka ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön helmikuussa 2024. Nyt on edetty kehittämisen toiseen vaiheeseen: tasopalkkamalli otetaan SOTE-sopimuksen piirissä olevien työntekijöiden palkkauksessa käyttöön tämän vuoden lokakuuhun mennessä. Mutta mitä tasopalkkamalliin siirtyminen tarkoittaa toimintaterapeutin kannalta?