JUKO: Työrauhatyöryhmä päätti työnsä erimielisenä – Akava, SAK ja STTK ilmaisivat tyytymättömyytensä

Työrauhakysymyksiä käsitelleen kolmikantatyöryhmän määräaika päättyi sunnuntaina 15. lokakuuta. Hallituksen tavoitteena on antaa lakiesitys eduskunnalle ensi vuoden helmikuussa.

Julkaistu 16.10.2023

Uutinen on julkaistu alun perin JUKOn nettisivuilla 16.10.2023

Hallitusohjelman työrauhaa koskevia lain kirjauksia on palkansaajien mielestä valmisteltu pikavauhtia, eivätkä Akava, SAK ja STTK ole tyytyväisiä valmisteluun. Palkansaajien keskusjärjestöt jättivätkin mietintöön yhteisen eriävän mielipiteen.

Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää mietinnöstä lausuntokierroksen viikoilla 43–49, jonka jälkeen jatkuu lain virkavalmistelu. Hallituksen tavoitteena on antaa lakiesitys eduskunnalle 1. helmikuuta 2024.

Valmistelussa olleet hallitusohjelmakirjaukset koskevat poliittisten työtaistelujen ja tukilakkojen rajoittamista sekä lakkosakkojen kiristämistä. Kokonaisuuteen sisältyy henkilökohtaisen seuraamusmaksun määrääminen työntekijälle, jos hän jatkaa tuomioistuimen laittomaksi toteamaa työtaistelua.

Akavan, SAK:n ja STTK:n mielestä kyse ei ole ollut tasapainoisesta kolmikantaisesta lainvalmistelusta, joka varmistaa sääntelyn toimivuuden työpaikoilla.

– Palkansaajien näkemyksiä ei ole juurikaan otettu huomioon mietinnön sisällössä. Työnantajien näkemykset sen sijaan on huomioitu herkällä korvalla ja myös poliittinen ohjaus on ollut vahvaa, järjestöt huomauttavat.

Hallitus perustelee työtaisteluoikeuden rajoituksia pohjoismaisella käytännöllä.

Akavan, SAK:n ja STTK:n muistuttavat, että hallitus on poiminut muista pohjoismaista yksittäisiä käytäntöjä, eikä se tarkastele työmarkkinamalleja kokonaisuutena.

Akava, SAK ja STTK: Työrauhatyöryhmän mietintö on yksipuolinen eikä paranna työrauhaa | Akava 11.10.2023

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotustilaisuuden materiaali | TEM 12.10.2023

Työryhmän puheenjohtajana toimi työministeri Arto Satosen valtiosihteeri Timo Jaatinen. Ryhmässä olivat edustettuina:

  • Akava ry
  • Suomen Ammattilittojen Keskusjärjestö SAK
  • STTK ry
  • Palkansaajakeskusjärjestöt PSKJ (yhteinen edustaja)
  • Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
  • Elinkeinoelämän keskusliitto EK
  • Suomen Yrittäjät SY ry
  • Valtion työmarkkinalaitos.

Ajankohtaista

Yksityinen terveyspalveluala siirtyi sopimuksettomaan tilaan →

Vanhaa työehtosopimusta kuitenkin noudatetaan normaaliin tapaan siihen asti, kunnes uusi sopimus saadaan aikaan.

Soteri-rekisterin käyttöönotto on aiheuttanut hankaluuksia toimintaterapeuttiyrittäjille →

Valvontalain myötä käyttöön tulleen Soteri-rekisterin käyttöönotossa on ollut haasteita alkuvuoden ajan. Haasteita ovat aiheuttaneet sekä jatkuvasti kehitetty Soteri-rekisteri että palvelun ruuhkautuminen. Haasteet ovat näkyneet myös TOIn yrittäjäjäsenpalvelussa.

COPM-arviointimenetelmän uudistettu 5. painos on julkaistu →

TOI tuki päivitystyötä ja käännätti uudistetun arviointilomakkeen ja ohjeen suomeksi. Uudistettu arviointimenetelmä on nyt ostettavissa.

Kaikki tiedotteet →