UutisetTyöelämä

JUKO | Valtiolta kuntiin siirtyvä henkilöstö kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen piiriin heti ensi vuoden alusta

JUKO on tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen. Olennaista on, että henkilöstö siirtyy hallitusti vastaanottavan työnantajan palvelukseen. Palkanmaksu oikein ja oikeana ajankohtana on tärkeää. Kuntasopimuksen noudattaminen siirtohetkestä lähtien antaa tähän hyvän pohjan.

Julkaistu 29.2.2024

Uutinen on julkaistu alun perin JUKOn sivuilla 22.2.2024.

Valtion palkansaajien pääsopijajärjestöt ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ovat päässeet sopimukseen, jonka mukaan TE-toimistoista, ELY-keskuksista ja KEHA-keskuksista kuntiin siirtyvään noin 4 200:aan henkilöön sovelletaan kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES) alkaen 1. tammikuuta 2025.

Kun kyseessä on liikkeenluovutus, ilman aikaistussopimusta siirtyvään henkilöstöön olisi noudatettu valtion virka- ja työehtosopimusta sopimuskauden loppuun 28. helmikuuta 2025.

JUKO on tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen. Olennaista on, että henkilöstö siirtyy hallitusti valtiolta kuntiin. Palkanmaksu oikein ja oikeana ajankohtana on tärkeää. Kuntasopimuksen noudattaminen siirtohetkestä lähtien antaa tähän hyvän pohjan.

Neuvotteluissa JUKOlle oli tärkeää myös, että henkilöstö saa aikaistamisesta kompensaation ja että virka- ja työsuhteen ehdot ovat siirtohetkellä oikeudenmukaiset.

Tärkeitä tavoitteita liittyi vuosilomiin, työkokemuksen laskemiseen ja esimerkiksi henkilöstön edustajien jälkisuojaan. Neuvotteluprosessin aikana näille JUKOn esittämille näkemyksille tuli ilahduttavasti ymmärrystä.

Seuraavaksi on varmistettava, että henkilöstön osaaminen siirtyy kuntiin ja että työ- ja elinkeinopalvelut järjestetään laadukkaasti myös jatkossa.

Aikaistussopimuksen neuvottelivat KT, JUKO, JHL ja Ammattiliitto Pro. Luottamusmiehille JUKO on tiedottanut sopimuksen sisällöstä luottamusmieskirjeessä.

Ajankohtaista

Työterveyshuoltoasetuksen päivitystä koskeva raportti julkaistu – TOI toivoo pätevyyspykälien jatkovalmistelulta ripeyttä →

Työterveyshuoltoasetuksen päivitystä tarkastelleen työryhmän loppuraportti on valmistunut. Työryhmä esittää, että pätevyyksiä käsittelevät pykälät viedään jatkovalmisteluun. TOI jatkaa vaikuttamistyötä, jotta toimintaterapeutit sisällytetään työterveyshuollon asiantuntijoihin.

Hae TOIn apurahaa 15.3.-24.5.2026! →

Toimintaterapeuttiliiton apurahahaku aukeaa 15.3.2026. Vuoden 2026 apurahat myönnetään tutkimukseen tai kehittämistoimintaan, joka lisää tietoa toimintaterapiasta ja toimintaterapeuteista Suomessa.

Hyvinvointialueille uusi tasopalkkamalli - mitä tämä tarkoittaa toimintaterapeuteille? →

Hyvinvointialueiden palkkausjärjestelmä uudistuu tänä vuonna. Neuvottelujärjestöt sopivat osana SOTE- ja HYVTES-sopimuksia palkkausjärjestelmän kehittämisestä, jonka ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön helmikuussa 2024. Nyt on edetty kehittämisen toiseen vaiheeseen: tasopalkkamalli otetaan SOTE-sopimuksen piirissä olevien työntekijöiden palkkauksessa käyttöön tämän vuoden lokakuuhun mennessä. Mutta mitä tasopalkkamalliin siirtyminen tarkoittaa toimintaterapeutin kannalta?

Kaikki tiedotteet →