Puheenjohtaja Kirsi Wikmanin juhlapuhe TOIn 60-vuotisjuhlaseminaarissa 25.10.2025

Julkaistu 31.10.2025

Hyvät kollegat, kutsuvieraat ja juhlapuhujat,

Tätä puhetta edeltäneen päivän ohjelman jälkeen ei voi kuin todeta, että millainen päivä meillä onkaan ollut! Juhlaseminaarin avauspuheessa toivoin päivän kaikkinensa haastavan meitä katsomaan ja pohtimaan alan kehittymistä, erilaisia käytäntöjä ja tulevaisuutta samanaikaisesti lempeydellä sekä sopivalla kriittisyydellä. Ainakin itselleni näin on käynyt - toivon, että myös teillä. Juhlapuheissa on yleensä tapana palata jollain tapaa historiaan sekä katsoa tulevaan. Niin teen nyt tässäkin puheessa ja samalla toivon, että tämä jättää edellä kuvattuja ajatuksia herättäviä ja sopivan kriittisiä ajatuksia mieleen.

Vuonna 1962, Mary Reilly on sanonut: ”man, through the use of his hands, as they are energized by mind and will, can influence the state of his own health”. Tuon ajatuksen hän summasi Eleanor Slage Lecture puheessaan, jossa pohti sitä, että toimintaterapia voi olla yksi suurista ideoista 1900-luvun lääketieteelle. Tuohon ajatukseen Mary Reilly kiteytti sen, mitä toimintaterapian perustajat 1900-luvun alussa olivat toimintaterapian perustasta ajatelleet.

Vuonna 1962 Suomessa toimintaterapeutteja ei ollut montaa ja TOItakaan ei vielä ollut. Silti jo silloin toimintaterapeutteja yhdisti usko siihen, toiminnan avulla voimme lisätä ihmisten terveyttä ja hyvinvointia ja että toimintaterapialla on paikka yhteiskunnassa ja suomalaisessa järjestelmässä. Kuluneiden vuosikymmenten aikana toimintaterapeuttimäärä on kasvanut hurjasti ja etenkin 2010-luvun jälkeen kasvu on ollut merkittävää. Viime vuoden lopussa Valviran rekisterissä toimintaterapeutteja oli yhteensä 4976. Vertailuna voi todeta, että vuonna 2010 vastaava luku oli 2429. Näissä luvuissa on kaikki laillistetut toimintaterapeutit Suomessa pois lukien edesmenneet.

Mitä tämä tarkoittaa? Tämä tarkoittaa sitä, että meitä on tänä päivänä paljon ja olemme iso joukko arjen toiminnan ja toimintakyvyn ammattilaisia, joilla on paikkansa suomalaisessa sote-järjestelmässä ja yhteiskunnassa. Alana toimintaterapia on ollut vetovoimainen kauan ja tuo vetovoima säilyy edelleen. Tällä hetkellä näin pyöristäen noin 200 toimintaterapeuttia valmistuu joka vuosi eli meillä on paljon uusia kollegoita tulossa kentälle vuosittain eli toimintaterapeuttien määrä kasvaa edelleen. Meidän tuleekin yhdessä pitää meidän TOI-yhteisö vahvana ja mahdollistaa uusille kollegoille hyvä alku työelämälle.

Vahva joukko liiton jäseniä ja hyvä järjestäytymisaste mahdollistaa myös vahvan edunvalvonnan. Vuonna 1998 kv-tesissä jouduttiin tekemä ratkaisu, jossa toimintaterapeutit sisällytettiin osaksi hoitotyön henkilöstöä. Tuolloin tehty ratkaisu ei ollut sellainen, joka olisi ollut toimintaterapeuteille optimaalisin. Tämän vuoksi TOIssa tunnistettiin, että tähän tulee aikaansaada muutos. TOI teki vuonna 1998 edunvalvonnan linjauksen, jossa tavoitteena oli, että kuntoutuksesta tulisi olla kv-tes-liitteen 3 nimessä ”terveydenhuollon hoitohenkilöstö” maininta kuntoutushenkilöstöstä. Edunvalvonta on kuin maraton- tai ultrajuoksu ja joskus tavoitteiden saavuttaminen vie vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Ilokseni voin todeta, että tämä tavoite saavutettiin pienen mutkan kautta lähes 30 vuoden jälkeen v. 2024, jolloin uudessa sote-sopimuksen palkkahinnoitteluliitteessä otsikot ovat asiantuntija-tehtäviin kohdentuvat eikä hoitotyölähtöiset ja teksteissä mainitaan kuntoutus sekä toimintaterapeutit erikseen useammassa kohdassa.

Tämä ei olisi onnistunut ilman yhteistyötä neuvottelujärjestön ja neuvottelijoiden kanssa eikä ilman sitä vuosien työtä, joka tuon taustalla oli.

Philipp D. Shannon totesi vuonna 1977, että toimintaterapia on suistumassa raiteiltaan. Raiteilla suistumista hän käyttää kielikuvana, kun pohtii toimintaterapian luisumista medikaalisen paradigman suuntaan toimintakeskeisyyden sijaan. Medikaalisen paradigman osalta kaikki varmastikin tunnistavat paineen, joka sieltä tulee. Mutta jos pidämme kiinni siitä, mikä toimintaterapiassa on keskeistä eli toiminnasta, siitä, että ”merkityksellinen toiminta on välttämätöntä ihmisen terveydelle”, me olemme vahvalla pohjalla.

TOIn alkuajoista lähtien toimintaterapeuttien itsenäisen aseman, alan kehityksen ja palkkauksen näkökulmasta TOIn päätös olla akavalainen ammattiliitto on osoittautunut erittäin viisaaksi. Toimintaterapiasta ei ole tullut uhkakuvista huolimatta apuammatti hoitotyölle, vaan itsenäinen asiantuntija-asema on säilynyt ja kehittynyt edelleen. Tämä asema mahdollistaa sen, että voimme vahvasti itse vaikuttaa siihen, millaiseksi haluamme toimintaterapian tulevaisuuden Suomessa rakentaa. Kuluneiden vuosikymmenten aikana olemme onnistuneet yhdistämään Suomessa toimintaterapian koko sote-järjestelmään aina julkisesta sektorista yksityiseen, yrittäjyyteen ja 3. sektorille.

Toimintaterapia ei ole enää harvinainen palvelu ja sitä oman kokemukseni mukaan arvostetaan korkealle eri toimijoiden keskuudessa. Kelan vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa toimintaterapia on jo toiseksi eniten käytetty terapiapalvelu psykoterapian jälkeen. Emme siis voi puhua mitenkään, että olemme tuntematon tai pieni ala. Se, mistä voimme puhua, on oikea-aikaisuus. Onko toimintaterapia tällä hetkellä oikea-aikaista ja tuleeko toimintaterapeuttien työ parhaalla mahdollisella tavalla kohdennettua oikein? Tämä on yksi keskeinen tekijä toimintaterapian vaikuttavuudesta puhuttaessa ja tähän keskusteluun tarvitsemme meitä kaikkia.

Juhlavuoden teema on ”Yhdessä olemme ratkaisu”. Millainen ratkaisu me nyt siis olemme suomalaisessa yhteiskunnassa ja sote-järjestelmässä? TOI on tämän 60 vuotisen historiansa aikana ollut osa erilaisia yhteiskunnallisia ja sote-politiikan muutoksia, joista syystäkin historiallisesti suurin on ollut hyvinvointialueuudistus. Tästä uudistuksesta ei ole peruutusvaihdetta takaisin mutta sen tuomat muutokset eivät ole vielä vakiintuneet ja uskallan väittää, etteivät vakiinnu vielä muutamaan vuoteen. Entistä keskeisempää on, että olemme TOIn arvojen mukaisesti edelläkävijöitä siinä, mikä on toimintaterapian asema suomalaisessa palvelujärjestelmässä ja miten siitä puhutaan. Tämän edelläkävijyyden tulee ohjata tästäkin eteenpäin ajatteluamme ja toimintaamme. Meidän tulee arvon mukaisesti raivata tietä, luoda uutta ja tehdä rohkeita valintoja. Meidän pitääkin johtaa sitä keskustelua, että mitä tarkoittaa kuntoutus ja toimintaterapia suomalaisessa sote-järjestelmässä sekä mihin toimintaterapian tulisi kohdentua. Meidän tulee olla valmiita osallistumaan tähän keskusteluun, koska jos me emme tee sitä, joku muu tekee sen meidän puolestamme tai sitä keskustelua ei käydä lainkaan.

Haastan nyt meitä kaikkia: meidän tulee olla valmiita käymään sitä keskustelua, että mitkä ovat toimintaterapian sokeat pisteet ja vähähyötyiset hoidot? Meidän tulisi pysähtyä pohtimaan sitä, mitkä toimintaterapian toimintatapojen historiasta ovat siirtyneet tähän päivään mutta eivät ole enää tätä päivää? Vähähyötyiset hoidot ovat niitä, joista esimerkiksi lääketieteen ja hoitotieteen kohdalla puhutaan paljon. En jaksa uskoa, että meillä toimintaterapiassa ei näitä olisi, mutta mitä ne ovat? Tähän ei itselläni ole vastausta, mutta tästä meidän pitää yhdessä keskustella.

Tänään aiemmin on kuultu puheenvuoro ableismista. Suomi muuttuu koko ajan monikulttuurisemmaksi. Meidän tulee kriittisesti pohtia, miten me länsimaisen toimintaterapian kasvatit huomioimme monikulttuurisuuden työssämme ja sen miten esimerkiksi nykyiset viitekehykset ja arviointivälineet sopivat eri kulttuuritaustoista tulevien asiakkaiden elämään vai tarjoavatko ne jollain tapaa vinoutuneen käsityksen siitä, mitä toimintakyky on ja mitä toimintoja ihmisen pitää pystyä tekemään.

Tällä hetkellä yhdet suurimmista toimintaterapiaan vaikuttavista yhteiskunnallisista tekijöistä kiteytyvät sekä talouteen että lainsäädäntöuudistuksiin, joissa uudistetaan muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölaki ja määritellään palveluvalikoimaan kuulumisen yleiset periaatteet. TOIn arvojen mukaisesti liiton toiminnassa keskeistä on, että olemme vaikuttava TOImija. Olemme siellä, missä asioista keskustellaan ja päätetään. Meidän tulee vaikuttaa meille tärkeisiin asioihin tavoitteellisesti ja päämäärätietoisesti ja saada aikaan muutosta. Tämä tarkoittaa sitä, että tästäkin eteenpäin meidän tulee olla vahvasti valmiita käymään sitä keskustelua, että mitkä ovat toimintaterapeutin ydintehtävät ja mitkä eivät. Mitkä tehtävät ovat yhteisiä muiden sote-ammattilaisten kanssa ja missä kohtaa palvelujärjestelmää toimintaterapeuttien tulisi sijaita sekä mikä on toimintaterapiassa vaikuttavaa?

Henkilöstön riittävyyteen liittyvä keskustelu yhdistettynä talouteen tuskin tulee tästä vähenemään ja Kevan eläke-ennusteen mukaan vuoteen 2035 mennessä hyvinvointialueilta eläköityy toimintaterapeuteista 25.2% kun mukaan lasketaan vanhuuseläkkeet, työkyvyttömyyseläkkeet ja osatyökyvyttömyyseläkkeet. Mitä tämä tarkoittaa alalle? Tämä tarkoittaa sitä, että töitä on tulevaisuudessakin tekijöille, mutta kun yhdistetään tähän mukaan ikäluokkien pieneneminen samassa kohtaa, pitää miettiä, että miten toimintaterapeuttien työ kohdentuu parhaiten ja missä se on vaikuttavinta. Ennustan, että tulevaisuudessa meillä nousee väestön ikääntyessä esille se, että jollain alueella ei ole välttämättä samalla tavalla kysyntää esimerkiksi lasten toimintaterapialle kuin on ikääntyneiden toimintaterapialle. Tämä ei ole uhka vaan muutoksen tuoma mahdollisuus. Toisaalta toimintaterapeuttien osaaminen työkykyyn liittyen tunnistetaan edelleen aivan liian heikosti. Nyt onkin keskeinen paikka, että me lähdemme tätä varmistamaan nykyisessä järjestelmärakenteessa - ei niin, että vasta erikoissairaanhoidossa eläkepohdintojen yhteydessä se tunnistetaan, tai vaihtoehtoisesti odotamme työterveyshuollon tuovan tähän ratkaisun.

Palaan vielä uudelleen takaisin Mary Reilly toteamukseen vuodelta 1962: “man, through the use of his hands, as they are energized by mind and will, can influence the state of his own health”. Tuossa näkökulmassa on jotain sellaista, mikä erottaa meidän muista ja mistä emme voi luopua. Meidän pitää olla vahvoja siinä, että merkityksellinen toiminta on toimintaterapian ydintä ja meidän pitää tinkimättömästi puhua monimuotoisen merkityksellisen toiminnan puolesta ja uskoa toiminnan voimaan huolimatta siitä, että välillä painetta tulee eri tahoilta. Entä onko toimintaterapia suistunut raiteiltaan, kuten Philip D. Sutton pohti? Uskallan vahvasti väittää, että ei ole mutta meidän tulee pitää silti jatkossakin kirkkaana mielessä, mikä on toimintaterapian ydintä. Meidän tulee puolustaa ihmisten oikeutta osallistua itselleen tärkeisiin toimintoihin omassa elämässään ja arjessaan. Tähän työhön tarvitaan meitä kaikkia.

Aloituspuheenvuorossa puhuin siitä, että TOIn arvojen mukaisesti yhteisöllisyys on meille tärkeää ja haluamme mahdollistaa sen, että toimintaterapeuteilla on TOIn kautta mahdollisuus toimintaterapeuttiyhteisöön. Miten siis suuntaamme tästä eteenpäin? Tähän liittyen voin ilokseni todeta, että tämä juhlaseminaari ei jää livetapahtumaksi, jonka jälkeen on pitkä tauko seuraavaan. Jotta myös ensi vuonna olisi jotain mitä odottaa, järjestämme syyskuussa 2026 pitkään toivotut, koulutukselliset päivät, jotka kokoavat toimintaterapeutit yhteen. Seuratkaa siis TOIn viestintää!

Me TOIssa jatkamme tästäkin eteenpäin tinkimätöntä työtä toimintaterapian ja toimintaterapeuttien etujen eteenpäin viemiseksi niin yhteiskunnallisissa, ammatillisissa, koulutuksellisissa kuin taloudellisissa kysymyksissä. Tässä työssä ei ole pikavoittoja mutta pitkällä perspektiivillä katsottuna näemme, että muutoksia tapahtuu kuten edellä muutamia kuvasin. Entä mitä jokainen voi tehdä itse? Puhua vahvasti toiminnasta ja toimintaterapeutin työn sisällöstä. Se on parasta mainosta alalle ja nämä kaikki muutokset tehdään yhdessä. Sen vuoksi tässä kohtaa haluankin kiittää kaikkia teitä, jotka olette liiton toiminnassa olleet mukana jäseninä, luottamushenkilöinä ja työntekijöinä vuosien varrella.

Aika lailla tasan 20 vuotta sitten, TOIn täyttäessä 40 vuotta, julkaistiin TOIn historiasta kirja ”Mistä TOI on tullut?”. Täälläkin on paikan päällä henkilöitä, jotka tavalla tai toisella ovat kirjan kirjoittamiseen osallistuneet. Haluan todeta tähän loppuun, että on todella hienoa, että liiton historia on kirjattu ylös tuolla tavoin. Ehkä seuraavan historiateoksen aika on tästä 20 vuoden päästä otsikolla ”Tänne TOI on tullut?”.

Kiitos.