Terveyspalvelualan vuoden 2023 palkankorotuksista sopu
Yksityisen terveyspalvelualan palkat nousevat vuonna 2023 yhteensä 2,95 prosenttia. 450 euron kertaerä maksetaan kesäkuussa. Sopimus korvaa aiemmin sovitun kirjauksen.
Julkaistu 24.5.2023
Työntekijöitä edustava Terveyspalvelualan Unioni ja työnantajaliitto HALI ry pääsivät valtakunnansovittelijan avulla sopimukseen yksityisen terveyspalvelualan palkankorotuksista vuodelle 2023. Neuvotteluissa oli kyse terveyspalvelualan työehtosopimuksen mukaisesta palkkakirjauksesta ja sen tulkinnasta kevään 2023 aikana.
Palkat nousevat sopimuksen myötä vuonna 2023 yhteensä 2,95 prosenttia. Korotukset toteutetaan seuraavasti:
- Kesäkuussa 2023 maksetaan 450 euron kertaerä. Kertaerä maksetaan kesäkuun palkanmaksun yhteydessä niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.5.2023 ja on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä.
- 1.11.2023 toteutetaan yleis- ja taulukkokorotus 1,9 prosenttia. Yleiskorotus korottaa työntekijöiden 31.10.2023 voimassa olevia henkilökohtaisia palkkoja.
- 1.11.2023 lukien jaetaan paikallinen erä, joka on suuruudeltaan 0,315 prosenttia sekä työntekijöiden 31.10.2023 voimassa olevia henkilökohtaisia palkkoja korottava yleiskorotus 0,735 prosenttia. Paikallinen erä lasketaan syyskuun 2023 palkkasummasta.
Mikäli paikallisen erän jaosta ei päästä sopuun 31.10.2023 mennessä, ei 0,735 prosentin yleiskorotusta jaeta 1.11.2023, vaan paikallisen erän osuus sekä edellä tarkoitettu yleiskorotus jaetaan yhteenlaskettuna yleiskorotuksena (1,05 prosenttia) 1.2.2024. Tällöin korotus kohdistuu työntekijöiden 31.1.2024 voimassa oleviin henkilökohtaisiin palkkoihin.
Työehtosopimuksen mukainen palkkataulukko tulee aiemmin sovitusta poiketen voimaan vasta tämän vuoden marraskuussa, ei kesäkuussa. Vastineena korotusajankohdan siirtämisestä sovittiin kesäkuussa maksettava kertaerä ja korkeampi korotusprosentti.
Sovitut muutokset koskevat vuodelle 2023 tehtäviä palkankorotuksia. Muilta osin työehtosopimus säilyy muuttumattomana. TOIta neuvotteluissa edusti Kuntoutusalan Asiantuntijoiden puolesta juristi Markus Okkola. Hän muistuttaa, että terveyspalvelualan työehtosopimuksen voimassaolo päättyy jo keväällä 2024.
– Ensi vuoden neuvottelut tulevat koskemaan palkankorotusten lisäksi muita työsuhteen ehtoja, kun koko sopimus on katkolla, Okkola toteaa.
Ajankohtaista
Mitä kevään 2025 neuvottelukierroksella sovittiin SOTE-sopimuksen ja valtion osalta? Lue täältä! →Tutustu uuteen SOTE-sopimukseen ja valtion sopimusratkaisuun pähkinänkuoressa.
AKY | Kela kilpailuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut vuonna 2026 – pelkkä hinta ratkaisee, miten varmistetaan laatu? →Kela on ilmoittanut kilpailuttavansa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osa-alueet vuonna 2026, ja uudet sopimukset astuvat voimaan vuoden 2027 alusta lähtien. Hankintaa on valmisteltu alkuvuodesta 2024 saakka. Akavalaisten Yrittäjien eli AKYn sote-liitot ovat olleet mukana valmistelussa Kelan kutsumana.
Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää →Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
Kaikki tiedotteet →
Tutustu uuteen SOTE-sopimukseen ja valtion sopimusratkaisuun pähkinänkuoressa.
Kela on ilmoittanut kilpailuttavansa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osa-alueet vuonna 2026, ja uudet sopimukset astuvat voimaan vuoden 2027 alusta lähtien. Hankintaa on valmisteltu alkuvuodesta 2024 saakka. Akavalaisten Yrittäjien eli AKYn sote-liitot ovat olleet mukana valmistelussa Kelan kutsumana.
Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää →Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
Kaikki tiedotteet →
Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.