STM julkaisi hiljattain selvityksen, joka kuvaa eri ammattiryhmien erikoistavan koulutuksen nykytilaa ja tähän liittyviä toimenpide-ehdotuksia. Selvitys jää toimintaterapeuttien osalta monin paikoin puutteelliseksi, vaikka hyvääkin löytyy.
Julkaistu 9.6.2025
Selvityksessä on toimintaterapeuttien kannalta tärkeitä ehdotuksia, kuten se, että toimintaterapeuttien perusosaamista perustutkintokoulutuksen jälkeen tulee kehittää. Selvitys ei kuitenkaan kaikilta osin tunnista toimintaterapeuttien osaamista ja osaamisen tulevaisuuden kehittämistarpeita, mitä TOI pitää merkittävänä puutteena.
TOI osallistui kevään 2025 aikana sosiaali- ja terveysministeriön (STM) koordinoiman asiantuntijaryhmän työskentelyyn. Ryhmän tarkoitus oli tuottaa selvitystä varten tietoa erikoistavan koulutuksen nykytilanteesta eri ammattiryhmissä.
TOI pitää lähtökohtaisesti hyvänä, että asiantuntijaryhmän työskentelyssä kuntoutusta käsiteltiin omana kokonaisuutena.
– On hienoa, että kuntoutusalan asiantuntijoiden erikoistumiskoulutuksiin liittyvää selvitystyötä tehdään, toteaa puheenjohtaja Kirsi Wikman.
– Työ on kuitenkin vielä hyvin alussa, koska selvityksessä kuntoutuksen ammattiryhmiä ei kaikilta osin tarkastella erillisenä kokonaisuutena hoitotyön ammateista.
TOI: Toimintaterapeutit tarvitsevat kansallisen uramallin
TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman. Kuva: Teemu Toikka
TOI toi asiantuntijaryhmän työskentelyssä esiin, että toimintaterapeutit tarvitsevat kansallisen uramallin. Mallin tulisi perustua väestön tarpeisiin. Myös selvityksessä todetaan, että toimintaterapeuttien urapolku tulee tehdä näkyväksi.
– Uramallin tulee mahdollistaa ammatillinen ja palkkauksellinen kehitys toimintaterapeuteille riippumatta siitä, työskenteleekö toimintaterapeutti perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa tai sosiaalihuollon palveluissa. Huomioitavaa on, että uramallia ei voi rakentaa irrallaan julkisen sektorin palkkausjärjestelmän uudistamisesta, koska STM tarkastelee erikoistavaa osaamista osana hyvinvointialueiden tarpeita, Wikman huomauttaa.
Hyvinvointialueilla vaikeuksia tunnistaa toimintaterapeuttien laajaa osaamista
Toimintaterapian laaja-alaiselle osaamiselle on liiton näkemyksen mukaan hyvinvointialueilla tarvetta. Valitettavasti selvityksessä esitellyn, hyvinvointialueille tehdyn kyselyn perusteella ne eivät tällä hetkellä monin paikoin tunnista toimintaterapeuttien keskeistä osaamista. Selvityksen perusteella hyvinvointialueet eivät tunnista toimintaterapeuttien osaamista esimerkiksi työkyvyn asiantuntijoina eivätkä toimintaterapian roolia ennaltaehkäisyssä tai ympäristön muokkaamisessa.
– Pidämme tätä merkittävänä puutteena, koska nyt toimintaterapian laaja-alaiset mahdollisuudet jäävät huomiotta sekä hyvinvointialueilla että laajemmin yhteiskunnassa, Wikman toteaa.
STM valmistelee parhaillaan toimenpideohjelmaa, joka tehdään selvityksen pohjalta. Ohjelman tavoite on varmistaa, että henkilöstön erikoisosaaminen vastaa väestön muuttuviin sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeisiin.
– Toimintaterapeuteilla on ratkaisuja selvityksessä esitettyihin terveys- ja hyvinvointihaasteisiin. Valitettavasti tätä ei selvityksen johtopäätöksissä täysin tunnisteta. Toimintaterapeutit ovat yhteiskunnan kannalta tärkeä ammattiryhmä, jonka koulutus- ja urapolkumahdollisuuksia tulee kehittää osana kuntoutuksen kokonaisuutta, TOIn kehittämisasiantuntija Eva Paakkanen huomauttaa.
TOI jatkaa aktiivista yhteydenpitoa STM:ään, jotta toimintaterapian näkökulmat huomioidaan asian jatkovalmistelussa.
STM:n uutisen selvityksestä voit lukea täältä. Itse selvitykseen voit tutustua täältä.
Selvitys on osa Hyvän työn ohjelmaa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistuksen taustatyötä.
Lisätiedot:
Kirsi Wikman, puheenjohtaja
Suomen Toimintaterapeuttiliitto
p. 040 825 3107
Ajankohtaista
Hyvää kesää! TOImisto lomailee 30.6.–3.8. →TOImiston väki lomailee 30.6.–3.8., jolloin myös jäsenpalvelut ovat pääsääntöisesti kiinni. Jos jätät yhteydenottopyynnön kyseisenä aikana, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Akava vahvistaa sateenkaarivähemmistöjen oikeuksia myös teemapäivien ulkopuolella →Akavan sateenkaaripoliittista toimintaa kehitetään työpajoissa, joihin osallistuu Akavan ja jäsenliittojen henkilöstöä. TEK kartoittaa työehtosopimusten sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perheiden moninaisuuteen liittyviä puutteita.
Miten työelämästä tehdään perheystävällisempi sateenkaariperheille? →Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.
Kaikki tiedotteet →
TOImiston väki lomailee 30.6.–3.8., jolloin myös jäsenpalvelut ovat pääsääntöisesti kiinni. Jos jätät yhteydenottopyynnön kyseisenä aikana, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Akavan sateenkaaripoliittista toimintaa kehitetään työpajoissa, joihin osallistuu Akavan ja jäsenliittojen henkilöstöä. TEK kartoittaa työehtosopimusten sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perheiden moninaisuuteen liittyviä puutteita.
Miten työelämästä tehdään perheystävällisempi sateenkaariperheille? →Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.
Kaikki tiedotteet →
Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.