TOIn näkökulmat huomioitu kotona tapahtuvien toimintaterapiapalvelujen kotitalousvähennystä koskevassa esityksessä

Lakiesitys on edennyt lausuntokierroksen jälkeen eduskunnan käsittelyyn.

Julkaistu 13.10.2023

TOI on aktiivisesti osallistunut kuluvan syksyn aikana kotona tapahtuvien toimintaterapiapalvelujen kotitalousvähennystä koskevaan lainvalmistelutyöhön. Lakiesitys on edennyt eduskunnan käsittelyyn ja se on siirtynyt 13.10.2023 valtionvarainvaliokuntaan mietintöä varten. Lisäksi perustuslakivaliokunta antaa esityksestä lausunnon. Lakiesityksen käsittelyä voi seurata täältä.

Lähtökohta jo lausuntovaiheessa oli, että kotona tapahtuvaa toimintaterapiaa voi toteuttaa vain laillistettu toimintaterapeutti, joka on rekisteröitynyt Soteri-rekisteriin. TOI viesti tästä ministeriöön jo lakiesityksen valmisteluvaiheessa ennen virallista lausuntokierrosta. Hallituksen esityksen lausuntopalautteessa on huomioitu TOIn lausuntokierroksella esille nostamia näkökulmia, kuten se, että toimintaterapia perustuu aina toimintaterapeutin tekemään arvioon. Lisäksi lausuntopalautteessa on nostettu esille TOIn esille tuoma huomio siitä, ettei kotitalousvähennyksen laajentamisen tule vaikuttaa hyvinvointialueen kuntoutuspalveluihin.

TOIn mielestä on hyvä asia, että esityksessä on nostettu esille toimintaterapeutin ja fysioterapeutin yhteistyönä asiakkaan kotona toteuttama kuntoutus. Tämä lisää moniammatillisten kuntoutupalvelujen mahdollisuuksia.

– Kaikkiaan hallituksen esitys on kannatettava ja lisää toimintaterapeuttiyrittäjien mahdollisuuksia laajentaa palveluvalikoimaa TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman iloitsee.

Lakiesitys kattaa kaikenikäisille annettavat toimintaterapiapalvelut. Lain on tarkoitus astua voimaan vuoden 2024 alussa.

TOI seuraa lakiesityksen käsittelyä ja tiedottaa jäsenistöä lain sisällöstä tarkemmin myöhemmin.

Ajankohtaista

JUKO: Yt-neuvottelut | Etelä-Karjalan hyvinvointialueen yt-neuvottelut ovat päättyneet erimielisinä →

Työpaikkoja vähenemässä liki neljäsataa. Hyvinvointialueen hallitus päättää talousarvioista 1. joulukuuta.

Toimintaterapeuttiliitto etsii jäsenymmärryksen ja palvelumuotoilun asiantuntijaa →

Toimintaterapeuttiliitto, tuttavallisemmin TOI, on akavalainen kuntoutusalan ammattiliitto, jolla on reilu 3000 jäsentä. Haemme 1.2.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan jäsenymmärryksen ja -kasvun asiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään vuoden 2026 loppuun.

JUKO: Yt-neuvottelut | Keski-Suomen hyvinvointialueen yt-neuvottelut päättyivät erimielisinä, pääluottamusedustaja: ”Henkilöstö on järkyttynyttä” →

"Tunnelmat ovat järkyttyneitä, kun mahdollisten vähennettävien tehtävien määrä on liki 500", JUKOn pääluottamusedustaja Satu Kuukkanen kertoo. Hyvinvointialueen suunnitelmissa on vähentää tehtäviä valtaosin sosiaali- ja terveyspalveluista.

Kaikki tiedotteet →