Vahva TOImija -seminaari 16.11. | TOI on yhteiskunnassa
Tervetuloa Vahva TOImija -seminaariin vahvistamaan yhteiskunnallista orientaatiotasi! Seminaarin alustuksissa toimintaterapeuttiasiantuntijat paneutuvat toimintaterapeuttien yhteiskunnalliseen toimintaympäristöön ja kertovat oman näkemyksensä toimintaterapeutin yhteiskunnallisesta roolista.
Julkaistu 9.11.2023
Toimintaterapia-alan asiantuntijana toimiminen vaatii, että asiakkaan toimintaympäristöä tarkastellaan laajasta näkökulmasta ja myös yhteiskunnallisella tasolla. Tavoite on, että seminaariin osallistumalla voit lisätä ja syventää omaa yhteiskunnallista orientaatiotasi ja oppia uutta esimerkiksi alaamme koskevista päätöksentekoprosesseista. Saat myös uusia näkökulmia siihen, miten jokainen toimintaterapeutti voi omalla työllään vaikuttaa yhteiskunnan keskeisiin kysymyksiin ja rakenteisiin.
TOI haluaa seminaarin avulla innostaa toimintaterapeutteja vaikuttamaan sote-palvelujen kehittämiseen sekä vahvistaa toimintaterapeuttien ammatti-identiteettiä arjen toimintakyvyn asiantuntijana, jolla on keskeinen rooli yhteiskunnassa. Rakennamme seminaarissa yhdessä siltaa yhteiskunnassa tapahtuvien asioiden ja toimintaterapeuttien välille.
Seminaari on suunnattu kaikille TOIn jäsenille.
Aika: torstai 16.11.2023 klo 13-16
Paikka: Teams etänä tapahtumahetkellä tai tallenteena
Ilmoittautuminen 14.11. mennessä linkistä, joka löytyy 8.11. lähetetystä jäsenkirjeestä. Osallistumislinkki toimitetaan ilmoittautuneille sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä.
Ohjelma
TOI on ratkaisu
TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman
Kehittäjän puheenvuoro
Asumisneuvoja, toimintaterapeutti Elina Kolehmainen
Toimintaterapeutti on ensisijainen, ei viimesijainen ammattilainen
Perusterveydenhuollon toimintaterapian päällikkö Meri Pekkanen
TOI on yhteiskunnassa – opiskelijan puheenvuoro
Toimintaterapeuttiopiskelija Rita Häkkinen
Toimintaympäristönä vaikuttaminen – minun polkuni
Toimintaterapeutti YAMK, Projektikoordinaattori Satu Kontiainen
Kokemuksia käytännön kehittämisen arjesta
Toimintaterapeutti Mari Pihl
Tilaisuus päättyy klo 16.
Maksuton tilaisuus on TOIn jäsenille tarkoitettu jäsenetu, joten ethän jaa webinaarilinkkiä tai -materiaaleja eteenpäin.
Lämpimästi tervetuloa!
Ajankohtaista
Infowebinaari 11.12. | Kotitalousvähennys fysio- ja toimintaterapiassa →Kotitalousvähennystä on ensi vuodesta alkaen mahdollista saada kotona toteutetusta fysio- ja toimintaterapiasta. Kuntoutusalan yhteisessä infowebinaarissa maanantaina 11.12. perehdytään siihen, mitä uudistus tarkoittaa käytännössä.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut käynnistyvät – jukolainen pääluottamusmies tukee TOIn jäseniä →Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut käynnistyvät 5.12. Toistaiseksi ei tiedetä, miten neuvottelut konkreettisesti vaikuttavat alueella työskentelevään TOIn jäsenistöön.
SAK, Akava ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään →Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK ovat antaneet yhteisen lausunnon, joka koskee työrauhalainsäädännön uudistusta. Lausunnossa toistuu aiempi näkemys siitä, että valmistelu on puutteellista, eikä kyse ole huolellisesta kolmikantaisesta valmistelusta.
Kaikki tiedotteet →
Kotitalousvähennystä on ensi vuodesta alkaen mahdollista saada kotona toteutetusta fysio- ja toimintaterapiasta. Kuntoutusalan yhteisessä infowebinaarissa maanantaina 11.12. perehdytään siihen, mitä uudistus tarkoittaa käytännössä.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut käynnistyvät 5.12. Toistaiseksi ei tiedetä, miten neuvottelut konkreettisesti vaikuttavat alueella työskentelevään TOIn jäsenistöön.
SAK, Akava ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään →Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK ovat antaneet yhteisen lausunnon, joka koskee työrauhalainsäädännön uudistusta. Lausunnossa toistuu aiempi näkemys siitä, että valmistelu on puutteellista, eikä kyse ole huolellisesta kolmikantaisesta valmistelusta.
Kaikki tiedotteet →
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK ovat antaneet yhteisen lausunnon, joka koskee työrauhalainsäädännön uudistusta. Lausunnossa toistuu aiempi näkemys siitä, että valmistelu on puutteellista, eikä kyse ole huolellisesta kolmikantaisesta valmistelusta.