Historiallisen laajat lakot kunta-alalla alkavat 3.5.2022

Lakko koskee myös osaa TOIn jäsenistä. Lisää tietoa TOIn 2.5. lähettämässä jäsenkirjeessä.

Julkaistu 3.5.2022

Edessä on historiallisen laaja lakkoaalto, kun akavalaisia kunta-alan asiantuntijoita ja esimiehiä edustavan neuvottelujärjestön JUKOn lakot alkavat kymmenessä kaupungissa tiistaina.

JUKOn kanssa samaan aikaan 3.–9. toukokuuta lakkoilevat myös ammattiliitot JHL ja Jyty, joten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa sekä Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä lakossa on yhteensä yli 81 000 palkansaajaa.

Töistä onkin jäämässä pois jopa joka viides kuntien 425 000 palkansaajasta.

Lakkojen tavoitteena on vauhdittaa kuntasektorin jumiutuneita virka- ja työehtoneuvotteluja. Vauhtia JUKO, JHL ja Jyty hakevat käynnissä olevalle sovittelulle myös Helsingin Narinkkatorin yhteisestä mielenilmauksesta perjantaina 6. toukokuuta kello 12–16.

Vaikutusta kuntalaisten arkeen – mutta ei henkeen, terveyteen, turvallisuutteen eikä omaisuuteen

Akavalaisten lakot tuntuvat laajalti kaupunkien palveluissa muun muassa opetuksessa ja päivähoidossa, sosiaalipalveluissa, terveydenhoidossa, teknisissä palveluissa ja hallinnossa.JUKOn ja sen jäsenliittojen lakot koskevat kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES), SOTE-sopimusta, opetushenkilöstön (OVTES) ja teknisen henkilöstön (TS) sopimuksia.

Myös koko kunta-alaa koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu.

Lakkojen ja ylityö- ja vuoronvaihtokiellon ulkopuolelle on rajattu tehtävät, jotka voivat aiheuttaa kansalaisten hengen, terveyden, turvallisuuden tai omaisuuden vaarantumisen.

Lisää tietoa jäsenille TOIn 2.5.2022 lähettämässä jäsenkirjeessä.

Ajankohtaista

Hyvää joulua! Jäsenpalvelu joulutauolla 22.12.2025-6.1.2026 →

Liiton TOImisto lomailee joulun ja uudenvuoden välisen ajan. Jäsenpalvelu on kiinni 22.12.2025- 6.1.2026.

SOTE-sopimuksen ja HYVTESin tasopalkkamalli hyväksytty →

SOTE-sopimuksesta ja HYVTESistä neuvottelevat palkansaajien pääsopijajärjestöt ja kunta- ja hyvinvointialan työantajien KT hyväksyivät jouluviikon kynnyksellä neuvottelutuloksen tasopalkkauudistuksesta.

Toimintaterapeutti-lehti | Kerran elämässä -tilaisuus →

Toimintaterapeutti Pia Nahi osallistui Suomen ensimmäiseen kädensiirtoon. Historiallista operaatiota edelsi pitkä valmistautuminen, jonka aikana Nahi etsi tietoa kädensiirtopotilaiden kuntoutuksesta kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta ja verkostoitui ulkomaisten toimintaterapeuttien kanssa. Nyt Nahi seuraa säännöllisesti uuden käden saaneen potilaan kuntoutumista.

Kaikki tiedotteet →