UutisetKannanotot ja lausunnot

Hoitotakuulainsäädäntöä uudistetaan jälleen – TOI ei kannata muutosta

Viime kevään kehysriihineuvotteluissa sovittiin jälleen hoitotakuulainsäädännön muuttamisesta. Toimintaterapeuttiliitto (TOI) on jo aiemmin esittänyt huolensa hoitotakuun pidentämisestä kolmeen kuukauteen nykyisestä 14 vuorokaudesta.

Julkaistu 16.8.2024

Lakiluonnokseen kiireettömän hoidon hoitotakuun muuttamisesta takaisin 3 kuukauteen pyydettiin lausuntoja kesän aikana. Myös TOIlta pyydettiin lausunto, joka on luettavissa täältä.

Vasta hiljattain 14 vuorokauteen kiristetty perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuu tuli voimaan syyskuussa 2023. Myös toimintaterapeutin suoravastaanotto on kuulunut sen piiriin. Toimintaterapian ensikontakteista selkeä valtaosa eli 81 prosenttia toteutuu tällä hetkellä 0–14 vuorokauden sisällä, mikä tuodaan esiin myös lakiluonnoksen tausta-aineistossa.

– TOI jakaa huolen valtiontalouden tilanteesta, mutta taloudellisen tasapainon hakeminen hoitotakuulainsäädäntöä muuttamalla ei ole kannatettavaa. Mikäli toimintaterapiaan tarvitaan lääkärin lähete, toimintakyvyssä voi tapahtua merkittävää heikentymistä, kun asiakas ensin odottaa lääkäriaikaa ja tämän jälkeen odottaa uudelleen toimintaterapeutin aikaa. Nämä muutokset eivät vähennä kansalaisten palvelutarvetta vaan päinvastoin lisäävät sitä, TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman toteaa.

Lakiluonnoksen mukaan lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten kiireettömän hoidon hoitotakuu säilyisi tulevaisuudessakin nykyisessä 14 vuorokaudessa. Tämä on TOIn näkökulmasta hyvä asia. Samalla tulisi kuitenkin huomioida myös muut heikommassa asemassa olevat asiakasryhmät, kuten ikääntyneet, vammaiset ja mielenterveys- ja päihdeasiakkaat.

Arvio: Muutos voi heikentää oikea-aikaisen kuntoutuksen toteutumista

Lain taustalla olevien vaikutusten arvioinneissa on tunnistettu muun muassa se, että toteutuessaan muutos todennäköisesti heikentäisi palveluiden saatavuutta. Lisäksi vaikutusten arvioinneissa tunnistetaan, että esimerkiksi vammaisten henkilöiden oikea-aikaisen kuntoutuksen toteutuminen voi muutoksen myötä heikentyä. TOI katsoo, että sama koskee myös muita toimintaterapian asiakasryhmiä.

Koska muutoksen on tunnistettu lisäävän yhteiskunnallisia kustannuksia ja heikentävän palveluiden saatavuutta, TOIn mielestä lain jatkovalmistelussa tulee tarkastella uudelleen, onko lakimuutoksen tekeminen perusteltua.

Lain valmistelun etenemistä voit seurata täältä.

Lisätiedot:
Kirsi Wikman, TOIn puheenjohtaja
p. 040 825 3107

Ajankohtaista

Työterveyshuoltoasetuksen päivitystä koskeva raportti julkaistu – TOI toivoo pätevyyspykälien jatkovalmistelulta ripeyttä →

Työterveyshuoltoasetuksen päivitystä tarkastelleen työryhmän loppuraportti on valmistunut. Työryhmä esittää, että pätevyyksiä käsittelevät pykälät viedään jatkovalmisteluun. TOI jatkaa vaikuttamistyötä, jotta toimintaterapeutit sisällytetään työterveyshuollon asiantuntijoihin.

Hae TOIn apurahaa 15.3.-24.5.2026! →

Toimintaterapeuttiliiton apurahahaku aukeaa 15.3.2026. Vuoden 2026 apurahat myönnetään tutkimukseen tai kehittämistoimintaan, joka lisää tietoa toimintaterapiasta ja toimintaterapeuteista Suomessa.

Hyvinvointialueille uusi tasopalkkamalli - mitä tämä tarkoittaa toimintaterapeuteille? →

Hyvinvointialueiden palkkausjärjestelmä uudistuu tänä vuonna. Neuvottelujärjestöt sopivat osana SOTE- ja HYVTES-sopimuksia palkkausjärjestelmän kehittämisestä, jonka ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön helmikuussa 2024. Nyt on edetty kehittämisen toiseen vaiheeseen: tasopalkkamalli otetaan SOTE-sopimuksen piirissä olevien työntekijöiden palkkauksessa käyttöön tämän vuoden lokakuuhun mennessä. Mutta mitä tasopalkkamalliin siirtyminen tarkoittaa toimintaterapeutin kannalta?

Kaikki tiedotteet →