JUKO | Neuvottelut | Palkansaajajärjestöt arvostelevat Valtion työmarkkinalaitosta 76 000 valtion työntekijän palkka- ja työehtoneuvottelujen keskeyttämisestä
JUKO, Pro ja JHL valmistelevat ensi viikolla toimia neuvottelujen jatkamiseksi ja sopimuksen aikaansaamiseksi.
Julkaistu 7.3.2025
Valtion palkansaajia edustavat JUKO, Pro ja JHL pitävät ennen kuulumattomana Valtion työmarkkinalaitoksen tapaa keskeyttää virka- ja sopimusneuvottelut.
Valtiotyönantaja ilmoitti perjantaina illansuussa, että se on keskeyttänyt neuvottelut tilanteessa, jossa tammikuun puolivälissä alkaneissa neuvotteluissa on käsitelty vain yksi työnantajan jättämä palkkatarjous.
Järjestöt painottavat, että ne hakevat valtion palkansaajille yleisen linjan mukaisia palkankorotuksia.
Valtion työmarkkinalaitos on tarjonnut henkilöstölle yhteensä 6,3 prosentin korotusta, mikä on selvästi vähemmän kuin yleiseksi linjaksi muodostunut 7,8 prosenttia.
– Olemme esittäneet vaihtoehtoja neuvottelusolmun avaamiseksi, mutta työnantajan näin selvästi tähänastiset palkkaratkaisut alittavaa tarjousta emme voi hyväksyä, toteavat JUKO, Pro ja JHL.
Palkansaajajärjestöt olivat valmiita jatkamaan neuvotteluja ensi viikolle sovittujen neuvotteluaikojen mukaisesti.
– Valtion henkilöstölle on tärkeää, että neuvotteluissa käsitellään myös muita virka- ja työehtosopimuksen sisältöjä. Myös valtiolla on kyettävä kehittämään työtä ja ottamaan huomioon muun muassa paikasta riippumaton työ.
– On pöyristyttävää, että työnantaja keskeytti neuvottelut aikana, jolloin tarvitsemme koko turvallisuussektorimme ja hallinnon osaamisen viemään Suomen läpi kansainvälisen kriisin, järjestöt arvostelevat.
JUKO, Pro ja JHL valmistelevat ensi viikolla toimia neuvottelujen jatkamiseksi ja sopimuksen aikaansaamiseksi.
Mikä JUKO?
- Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
- Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Yritysjaostossa, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
- Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
- Missiona hyvä työelämä.
- Julkisalan asiantuntija, esihenkilö- tai johtotehtävissä työskentelevä: löydä akavalainen/jukolainen liittosi!
Juttu on julkaistu alun perin JUKOn sivuilla 7.3.2025
Ajankohtaista
Infowebinaari: Kaikki, mitä haluat tietää uudesta tasopalkkamallista! 17.3. klo 17-18.15 →Tervetuloa infowebinaariin kuulemaan, mitä SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmäuudistus tarkoittaa käytännössä!
TOI jakaa huolen Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksen epäkohdista →Meneillään oleva Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa myös toimintaterapian osalta. TOI jakaa huolen terapioiden laatuun, kannattavuuteen ja palveluiden yhdenvertaisuuteen liittyen. Liitto näkee kuitenkin tärkeänä terapioiden jatkuvuuden turvaamisen myös ensi vuonna, jotta asiakkaat eivät jää ilman tarvitsemaansa kuntoutusta.
Yrittäjien aamukahvit: Kelan kilpailutus 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00 →Tervetuloa mukaan TOI-yrittäjien aamukahveille keskustelemaan Kelan kilpailutuksesta 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00!
Kaikki tiedotteet →
Tervetuloa infowebinaariin kuulemaan, mitä SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmäuudistus tarkoittaa käytännössä!
Meneillään oleva Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa myös toimintaterapian osalta. TOI jakaa huolen terapioiden laatuun, kannattavuuteen ja palveluiden yhdenvertaisuuteen liittyen. Liitto näkee kuitenkin tärkeänä terapioiden jatkuvuuden turvaamisen myös ensi vuonna, jotta asiakkaat eivät jää ilman tarvitsemaansa kuntoutusta.
Yrittäjien aamukahvit: Kelan kilpailutus 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00 →Tervetuloa mukaan TOI-yrittäjien aamukahveille keskustelemaan Kelan kilpailutuksesta 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00!
Kaikki tiedotteet →
Tervetuloa mukaan TOI-yrittäjien aamukahveille keskustelemaan Kelan kilpailutuksesta 10.3. ja 17.3. klo 8.15–9.00!