Teksti: Miia Savaspuro / Wise Words
Kuvat: Pinja’s Photography
Tavallisena keskiviikkoiltapäivänä Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskuksen pitkillä käytävillä on rauhallista. Tunnelma on seesteinen, ihmisiä ei juuri näy. Vain pari miestä istuu hiljaa sohvilla puhelimiinsa uppoutuneena.
Keskuksen johtaja Mari Tikkanen ja toimintaterapeutti Tatiana Peräoja ovat kuitenkin huolissaan. 33 vuotta toimineen kidutettujen aikuisten kuntoutuksen hankkeen tulevaisuus on vaakalaudalla. Hallituksen järjestöihin kohdistuneet leikkaukset ovat vieneet keskukselta kaikki Stea-avustukset. Se tarkoittaa noin 400 000 euron menetystä eli peräti 70 prosenttia pienempää toimintabudjettia. Jatkossa hanke toimii lähes pelkästään Diakonissalaitoksen säätiön rahoituksen turvin.
”Tulevaisuus on hämärän peitossa. Emme tiedä, mitä teemme ensi vuonna”, Tikkanen sanoo. Turhautuminen paistaa kasvoilta.
Helsingin Alppilassa toimiva Psykotraumatologian keskus on valtakunnallinen yksikkö, joka kuntouttaa aikuisia, lapsia, nuoria ja perheitä, jotka ovat sodan, pakolaisuuden tai kidutuksen vuoksi vaikeasti traumatisoituneita. Viime vuonna toimintaa laajennettiin koskemaan myös sodassa palvelleita suomalaisia ja heidän läheisiään. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi Ukrainan sotaan lähteneiden vapaaehtoistaistelijoiden auttamista.
Palvelu on valtakunnallinen ja maksuton. Lähettäviä tahoja on useita. Keskukseen tullaan julkisen terveydenhuollon kautta. Tällä hetkellä uusia aikuispotilaita ei kuitenkaan voida ottaa vastaan.
Potilaiden tulevaisuus huolettaa, mutta Tikkanen ja Peräoja yrittävät keskittyä tähän hetkeen. Työ jatkuu. Aikuisten puolella on noin 200 potilasta hoidettavana, lasten ja nuorten puolella noin sata. Monet heistä ovat eläneet koko ikänsä konfliktialueilla, osa on ollut vuosia vankilassa tai pidätyskeskuksissa. Useita on kidutettu sekä psyykkisesti että fyysisesti. Kaikki ovat vaikeasti traumatisoituneita.
”Akuutteja, pitkäaikaisia ja kroonisia fyysisiä vammoja, vaikeaa unettomuutta, vireystilan säätelyn häiriöitä, kroonista kipua, muistiongelmia, keskittymisvaikeuksia, voimakkaita ahdistus- ja pelkotiloja sekä arjen hallinnan vaikeuksia”, Tikkanen luettelee potilaiden tyypillisimpiä oireita.
Psykotraumatologian keskukseen ohjautuu kaikkein vaikeahoitoisimmat potilaat. Sellaiset, joiden kokonaisvaltaiseen hoitoon ei ole osaamista tai resurssia muissa palveluissa. Työ sisältää paljon myös muiden yksiköiden konsultointia, etenkin nyt, kun uusia potilaita ei voida ottaa vastaan.
Toimintaterapeutti on arjen vakauttaja
Tatiana Peräoja aloitti työskentelyn keskuksessa vuonna 2017. Välissä hän työskenteli useamman vuoden avokuntoutuksessa, mutta palasi viime syksynä. Peräoja työskentelee keskuksessa osa-aikaisesti 2,5 päivää viikossa, toisen työviikon puolikkaan hän toimii yksityisenä ammatinharjoittajana.
Peräoja työskentelee osana moniammatillista tiimiä, johon kuuluu kaksi psykiatria, psykoterapeutti, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja. Aiemmin tiimissä oli myös sosiaalityöntekijä, mutta leikkausten vuoksi siihen ei ole enää varaa.
”Toimintaterapeutin työ keskittyy arjen vakauttamiseen ja järjestämiseen. Traumaoireilu näyttäytyy usein niin, että käytännön asiat ovat koko ajan vähän sekaisin”, Peräoja kertoo.
Potilaiden kanssa harjoitellaan esimerkiksi laskujen maksamista, kaupassa käyntiä, siivoamista, lääkedosetin tai kalenterin käyttöä.
“Jos ihminen on omalla äidinkielellään luku- ja kirjoitustaidoton, arjen hahmottaminen vaikeutuu entisestään. Siksi me saatamme opetella esimerkiksi sitä, mikä on viitenumero tai eräpäivä. Jos näitä asioita ei hallitse, vuokrat ja sähkölaskut jäävät maksamatta. Viranomaiset saattavat luulla, ettei ihminen hoida hommiaan, vaikka kyse ei ole piittaamattomuudesta tai laiskuudesta vaan siitä, ettei hän traumahistoriansa vuoksi yksinkertaisesti pysty hoitamaan niitä.”
Erityisen tärkeää olisi saada nukuttua ja vuorokausirytmi kohdilleen. Siksi päivässä pitää olla tekemistä, jotain, joka rytmittää sen kulkua. Monille Psykotraumatologian keskus on tärkeä paikka, joka edustaa turvaa.
Kidutus vaikuttaa arjen toimintakykyyn
Peräoja saattaa lähteä potilaan mukana vaikkapa verikokeeseen, hammaslääkäriin tai verkostokäynneille. Joillekin kidutetuiksi joutuneille pelkkä istuminen lääkärin tai viranomaisen vastaanotolla voi olla vaikeaa, koska heidän lantionluita tai selkärankaa on murrettu.
“Tavallinen ihminen ei tule ajatelleeksi, miten paljon toimintakykyä kotoutuminen vaatii. Kidutuksen seuraukset aiheuttavat usein häpeää, eivätkä ihmiset halua kertoa todellista syytä sille, miksi eivät esimerkiksi pysty osallistumaan opiskelutilanteisiin.”
Esimerkiksi valot, äänet, hajut tai toisten ihmisten läsnäolo saattavat triggeröidä niin, ettei keskittyminen onnistu ilman apua.
Toimintaterapialla pyritään edistämään potilaan arjen vakautumista, oman elämän hallinnan tunteen lisääntymistä sekä psyykkisen ja fyysisen turvallisuuden tunteen vahvistumista.
Toimintaterapialla pyritään edistämään potilaan arjen vakautumista, oman elämän hallinnan tunteen lisääntymistä sekä psyykkisen ja fyysisen turvallisuuden tunteen vahvistumista tekemällä harjoiteltavista asioista hyvin konkreettisia ja pieniin osiin pilkottuja. Se auttaa toipumisessa ja yhteiskuntaan sopeutumisessa.
“Ajattelen, että tämä taito on toimintaterapeuteilla sisäänrakennettuna ja siitä on paljon hyötyä tässäkin työssä. Lisäksi toimintaterapeutti tarvitsee tietoa tämän kaltaisesta traumatisoitumisesta ja ymmärrystä sen vaikutuksesta potilaan kehoon, mieleen ja toimintakykyyn.”
Oma jaksaminen keskiössä
Kun on viikoittain tekemisissä poikkeuksellisen rankkojen ihmiskohtaloiden kanssa, on omasta jaksamisesta pidettävä huolta erityisen tarkasti. Työ ei sovi kaikille. Sosionomin ja toimintaterapeutin koulutuksen saanut Peräoja on opiskellut psykofyysistä toimintaterapiaa, ratsastusterapiaa, tehnyt psykoterapeuttikoulutuksen edellyttämät lisäopinnot, käynyt itse pitkän terapiaprosessin ja saa säännöllisesti työnohjausta sekä ryhmässä että yksilöllisesti.
“Tässä työssä pitää olla hereillä myös itsensä kanssa. Terapeutin oma kehotietoisuus on tärkeää. Tämä on niin kokonaisvaltaista työtä, että pitää tunnistaa, mitä itsessä tapahtuu työskentelyn aikana.”
Radikalisoitumisen ehkäisyä
Psykotraumatologian keskuksessa on potilaita yli 30 maasta. Eniten heitä on Syyriasta, Irakista, Afganistanista, Sudanista ja muista Itä-Afrikan maista. Keskuksessa on totuttu siihen, että sodilla ja konflikteilla on pitkät jäljet. Joskus traumaoireilu alkaa vasta vuosien päästä sodan loppumisesta.
Sodissa traumatisoituneiden keskuudessa ääriajattelun ja radikalisoitumisen riski on mahdollinen ja tuen tarpeeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Työn tavoitteena on siten myös yhteiskunnallisen vakauden ja turvallisuuden lisääminen. Maailmalla konfliktit lisääntyvät, joten onko odotettavissa, että apua tarvitsevien määrä lisääntyy?
“Sotia ja konflikteja on ollut aina ja tulee aina olemaan. Niiden ihmisille aiheuttamat seuraukset eivät muutu. On yhteiskunnan kantokyvystä ja varautumisesta kiinni, miten hyvin se pystyy heitä auttamaan”, Tikkanen sanoo.
Psykotraumatologian keskuksessa työntekijöiden katseet ovat kääntyneet jo Ukrainan sodan jälkeiseen aikaan.
”Kun Ukrainassa sota joskus päättyy, se voi tarkoittaa isoa kuormaa meidän terveydenhuollolle. Sieltä tulevat sotilaat ja heidän läheisensä tulevat tarvitsemaan paljon erikoisosaamista vaativaa apua.”
Ainutlaatuista osaamista
Työskentely kidutettujen parissa on hyvin kulttuurisensitiivistä. Synnyinmaan kulttuuri, uskomukset ja tavat pyritään ottamaan huomioon hoidossa. Esimerkiksi lääkäri ei vain määrää lääkettä ja käske syödä sitä, vaan keskustelee potilaan kanssa vaikkapa siitä, voiko sitä käyttää sellaisten täydentävien hoitojen kanssa, joita potilaan synnyinmaassa on tapana käyttää.
Peräoja ja Tikkanen korostavat, että heidän työnsä päämääränä on potilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Potilas ei ole vain hoitotoimenpiteen kohde, vaan tasavertainen kumppani, jonka kanssa yhdessä suunnitellaan hoitoa ja sen tavoitteita. Psykotraumatologian keskus ja sieltä saatava apu edustaa toivoa.
”Ihminen on niin paljon muutakin kuin traumakokemuksensa. Meidän tehtävämme on auttaa ihmisiä ymmärtämään, että kidutetuksi joutuminen ei määritä heitä ihmisinä. Vaikeista traumoista huolimatta monet toipuvat ja pystyvät elämään itselleen merkityksellistä elämää. Tässä työssä täytyy hyväksyä, että kuntoutuminen vie aikaa, mutta on palkitsevaa nähdä, kun potilaat pääsevät elämässään eteenpäin. Se auttaa jaksamaan”, Peräoja sanoo.
Kuka? Tatiana Peräoja
Koulutus: Sosionomi, valmistunut 2009 ja toimintaterapeutti AMK, valmistunut 2015
Ikä: 44V
Ura: Toimintaterapeuttina työskennellyt Psykotraumatologian keskuksen lisäksi avokuntoutuksessa toiminta-ja ratsastusterapeuttina, lastensuojelun perhekuntoutuksessa sekä ulkomaalaistaustaisten seksityöntekijöiden toimintaterapeuttisen ryhmän ohjaajana. Tätä ennen sosionomina työskennellyt erilaisissa ympäristöissä yksilö- ja ryhmämuotoisten toimintojen ohjaajana.
Motto: Työ, toveruus ja tarkoitus
Erityistä: Ratsastusterapeutin koulutus, työskennellyt ratsastusterapeuttina ja hevosavusteisen kuntoutuksen parissa 14 vuoden ajan.
Psykotraumatologian keskus
- Perustettu 1993, toimi alunperin Kidutettujen kuntoutuskeskus -nimellä
- Toimii Diakonissalaitoksen alaisuudessa Helsingissä
- Osa THL:n organisoimaa valtakunnallista PALOMA-osaamiskeskusta, joka tarjoaa tukea maahanmuuttajien mielenterveystyöhön
- Tarjoaa moniammatillisen tiimin arviointia, hoitoa ja kuntoutusta sodan, pakolaisuuden ja kidutuksen vuoksi vaikeasti traumatisoituneille aikuisille, lapsille ja perheille
- Maksuton palvelu, pääsy edellyttää terveydenhuollon ammattilaisen lähetettä
- Tarjoaa valtakunnallista koulutusta ja konsultaatiota ammattilaisille ja työyhteisöille liittyen pakolaistaustaisten ihmisten traumahoitoon ja monikulttuuriseen työhön
- Keskuksessa toimivia hankkeita rahoitetaan sekä ulkopuolisen hankerahoituksen että Diakonissalaitoksen säätiön tuella.
- 25 työntekijää
- Keskuksen johtaja: Mari Tikkanen, VTM, laillistettu sosiaalityöntekijä, pari- ja perhepsykoterapeutti sekä valmistuva integratiivinen yksilöpsykoterapeutti
Artikkeli on julkaistu TOImintaterapeutti-lehden numerossa 1/2026.
