Toimintaterapeutin palkka

TOI vaikuttaa alan palkkaukseen esimerkiksi työehtosopimusneuvotteluiden ja suositusten kautta ja antaa jäsenilleen tukea ja neuvontaa palkkaukseen liittyvissä kysymyksissä.

Toimintaterapeutin palkka määräytyy tehtävänkuvan, koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi työehtosopimusten ja työnantajan palkkauslinjausten perusteella. Palkkaan vaikuttaa myös se, työskenteletkö julkisella, yksityisellä vai kolmannella sektorilla. Omaan palkkaan voi vaikuttaa – siksi on hyödyllistä tuntea oman alan työehtosopimukset ja niiden tuomat oikeudet ja ottaa palkka tarvittaessa puheeksi. 

Toimintaterapeutin palkka

Vuonna 2025 toimintaterapeuttien mediaanipalkka oli 3150 euroa. (Toimintaterapeuttiliiton palkkakysely, 2025.)

Toimintaterapeuttien mediaanipalkka on hyvin lähellä suomalaisten mediaanipalkkaa, joka vuonna 2025 oli 3345 euroa (Tilastokeskus).

Miten toimintaterapeutin palkka määräytyy?

Toimintaterapeutin palkkataso ja palkkauksen perusteet määräytyvät useimmiten seuraavien mukaisesti:

Työehtosopimukset vaihtelevat työnantajan mukaan. Ne määrittävät esimerkiksi peruspalkan, kokemuslisät, mahdolliset henkilökohtaiset lisät, lisätehtävistä maksettavat palkkalisät ja säännölliset palkankorotukset. 

Työehtosopimukset tuovat työntekijälle monia lakia parempia ehtoja: esimerkiksi säännöllisiä palkankorotuksia, korvauksia lauantai-, ilta-, yö-, lisä- ja ylityöstä sekä varallaolosta, sairausajan palkan ja lomarahan.

Niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla TES ohjaa myös sitä, miten kokemus ja työn vaativuus vaikuttavat palkkaukseen. Lisäksi moni työnantaja käyttää henkilökohtaisia lisiä osaamisen ja vastuiden tunnistamiseen. 

Tiesitkö tätä?

Työehtosopimusten korotukset hyödyttävät kaikkia työntekijöitä, mutta ne ovat liiton ja neuvottelijoiden pitkäjänteisen työn tulosta. 

Mitä useampi toimintaterapeutti kuuluu liittoon, sitä paremmin alan ääni kuuluu neuvotteluissa ja sitä vahvempi on palkkakehitys tulevaisuudessa.  

Sinun työsopimuksesi ehtoihin voivat vaikuttaa eritasoiset sopimukset. Ellet ole varma, noudatetaanko työpaikallasi TESiä tai onko joistain ehdoista sovittu paikallisesti, tarkista asia työnantajaltasi tai liitoltasi.   

Jos työpaikallasi sovelletaan provisiopalkkaa, varmista aina kirjallisesti, mitä palkkaan sisältyy: onko taustalla peruspalkka + provisio vai täysprovisio, ja miten tämä vaikuttaa kuukausiansioiden vaihteluun. 

Vähimmäispalkkasuositus yksityiselle sektorille

TOI on laatinut ja ylläpitää vähimmäispalkkasuositusta yksityiselle sektorille. Suositus koskee yksityisen toimintaterapia-alan yritysten palveluksessa olevien toimintaterapeuttien työsuhteen ehtoja. Palkkasuosituksia päivitetään säännöllisesti.

Lataa suositus käyttöösi tästä

Suositukset työsuhteen ehdoiksi

TOI on laatinut suositukset työsuhteen ehdoiksi yksityiselle toimintaterapia-alalle työpaikoille, jotka eivät kuulu minkään työehtosopimuksen piiriin. Suositus koskee yksityisen toimintaterapia-alan yritysten palveluksessa olevien toimintaterapeuttien työsuhteen ehtoja.

Lataa suositukset käyttöösi tästä

Tunne palkkaasi vaikuttavat tekijät, valmistaudu palkkaneuvotteluihin ja tunne työsopimuksesi

Työehtosopimuksen tai Toimintaterapeuttiliiton vähimmäispalkkasuosituksen tunteminen auttaa hahmottamaan oman palkan oikeaa tasoa.

Ensisijainen keino edistää palkkausta on käydä asiasta keskustelu esihenkilön kanssa esimerkiksi kehityskeskustelun yhteydessä. Lisäksi kannattaa olla yhteydessä omaan luottamusedustajaan, joka tukee työntekijöitä palkkaukseen, työehtoihin ja muihin työsuhdekysymyksiin liittyvissä asioissa. Luottamusedustaja voi auttaa arvioimaan tehtävän vaativuutta, tarkistamaan hinnoittelun oikeellisuuden ja tukemaan palkkavaatimusten perustelemisessa. 

Hyvä keskustelu palkasta rakentuu avoimuudesta, tietoon pohjautuvista perusteluista ja ratkaisukeskeisyydestä. Valmistele kolme vahvaa syytä, miksi palkkasi tulisi olla korkeampi – perustele omalla työlläsi, älä vertaile itseäsi kollegoihin. Näytä, miten olet tuonut lisäarvoa työnantajalle. 

Hyvä valmistautuminen on onnistuneen palkkakeskustelun A ja O.   

  1. Selvitä työnantajan soveltamat linjaukset: Mitä työehtosopimusta työnantaja soveltaa tai mitä linjauksia työnantaja noudattaa palkkauksessa?
  2. Tunne palkkaasi vaikuttavat tekijät: Varmista, että olennainen työkokemuksesi huomioidaan, kun aloitat uuden työn. Säilytä siis kaikki työtodistuksesi. Selvitä myös, miten vastuusi ja sinulle asetetut tavoitteesi vaikuttavat palkkaasi.
  3. Tunne oma tehtävänkuvasi ja suoriutumisesi: Tärkeää on, että työnantajallasi ja sinulla on jaettu ymmärrys tehtävänkuvastasi ja sen vaativuudesta. Palkan voi ottaa puheeksi esimerkiksi tilanteessa, jossa sinulle ollaan ohjaamassa lisätehtäviä. Osoita kehityskeskustelussa, mitä olet työssäsi saavuttanut ja miten olet edistänyt työnantajan tavoitteita. Aseta tavoitteita kehityskeskustelussa ja varmista, että ne kirjataan ylös.
  4. Pidä huolta faktapohjasta: Palkkatilastot eivät kerro, mikä juuri sinun palkkasi tulisi olla, mutta ne antavat hyödyllisiä vertailukohtia. Myös työnantajan taloudellinen tilanne antaa realismia omiin odotuksiin. Julkisella puolella kannattaa seurata myös yleiskorotuksia ja paikallisia eriä.

Hyvän työsopimuksen lähtökohtana on selkeys ja lainmukaisuus. Laadukas työsopimus on reilu, tasapainoinen ja molempia osapuolia kunnioittava. Se ei sisällä kohtuuttomia ehtoja, kuten perusteettomia kilpailukieltoja tai epäselviä vastuunjakoja. Kun työsopimus on huolellisesti laadittu, se lisää työtyytyväisyyttä, sitoutumista ja luo pohjan pitkäaikaiselle ja toimivalle työsuhteelle.  

Työsopimuksesi ehdot eivät voi olla ristiriidassa työehtosopimusten kanssa, eivätkä myöskään työehtosopimuksen ehtoja huonommat. Kun mietit oikeuksiasi ja ehtojasi voit selvittää, mitä sopimusalaa työnantajasi noudattaa, mitä työehtosopimuksia alalla noudatetaan ja ovatko ne yleissitovia vai normaalisitovia. Voit myös selvittää, onko työpaikallasi nimettyä luottamusmiestä (järjestäytyneet työnantajat) tai työsuojeluvaltuutettua (järjestäytymättömät työnantajat).   

Hyvän työsopimuksen osat: 

  • Työsopimuksessa tulee määritellä yksiselitteisesti, keitä sopimus koskee, milloin työsuhde alkaa ja onko kyseessä toistaiseksi voimassa oleva vai määräaikainen työsuhde.  
  • Määräaikaisuuden syy on tärkeä kirjata sopimukseen avoimesti. 
  • Työtehtävien kuvaus: Kun työn sisältö, vastuut ja mahdollinen työntekopaikka on määritelty riittävän tarkasti, työntekijä tietää, mitä häneltä odotetaan, ja työnantaja voi luottaa työn sujuvaan toteutukseen.  
  • Työaikaa koskevat ehdot: Viikoittainen työmäärä, mahdollinen liukuva työaika sekä ylityökorvaukset, tulee esittää selkeästi.  
  • Koeaika, vuosilomat, sairauspoissaolot ja perhevapaat on syytä kuvata sopimuksessa ymmärrettävästi ja lain mukaisesti.  
  • Irtisanomisehdot ja irtisanomisajat on esitettävä tasapuolisesti, jotta molemmat osapuolet tietävät oikeutensa ja velvollisuutensa mahdollisissa muutostilanteissa.  
  • Palkkaus: Hyvä työsopimus kertoo avoimesti palkan suuruuden, maksupäivän sekä mahdolliset lisät ja luontoisedut. 
  • Sovellettava työehtosopimus: Sovellettava työehtosopimus, joka turvaa työntekijän vähimmäisehdot, on mainittava.  

TOIn jäsenpalvelu ja työsuhdeneuvonta auttavat palkkaan liittyvissä kysymyksissä!

TOIn jäsenenä voit olla yhteydessä liiton jäsenpalveluun ja työsuhdeneuvontaan, kun palkkauksessa tai työsuhteen ehdoissa on epäselvyyttä.