Toimintaterapeutin ammatti kehittyy jatkuvasti, ja osaamisen ylläpitäminen on tärkeä osa ammattilaisen työtä.
TOIn tavoitteena on tukea jäseniä löytämään oman osaamisen kehittämiseen sopivat polut.
Suomessa täydennys- ja jatkokoulutus rakentuu kotimaisista koulutuksista sekä kansainvälisistä mahdollisuuksista, joita toimintaterapeutit voivat hyödyntää uransa eri vaiheissa.
Osaamisen päivittämisen ja täydentämisen avulla varmistetaan vaikuttavien näyttöön perustuvien toimintatapojen ja asiakasturvallisuuden toteutuminen.
Täydennyskoulutus
Toimintaterapeuteilla on lain mukaan velvollisuus ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan.
Ammatillinen täydennyskoulutus kuuluu myös terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevaan lainsäädäntöön: työnantajan tulee mahdollistaa riittävä täydennyskoulutus, jotta ammattilainen voi hoitaa työnsä turvallisesti ja laadukkaasti.
Täydennyskoulutusta tarjoavat esimerkiksi:
- Toimintaterapeuttiliitto
- ammattikorkeakoulut
- alan erikoisalayhdistykset
- yksityiset toimijat
TOI järjestää jäsenilleen koulutuksia ja tapahtumia. Toimintaterapeuttiliiton jäsenet voivat hyödyntää myös muiden pohjoismaisten toimintaterapeuttiliittojen täydennyskoulutustarjontaa.
Jatkokoulutus
Ylempi korkeakoulututkinto Suomessa
Toimintaterapeutin AMK-tutkinto soveltuu taustaksi useisiin ylempiin korkeakoulututkintoihin, jotka vahvistavat asiantuntijuutta ja avaavat uusia uramahdollisuuksia.
Toimintaterapeutiksi valmistunut voi hakeutua ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) kahden vuoden työkokemuksen jälkeen. Turun, Jyväskylän ja Metropolia ammattikorkeakoulut järjestävät yhteistyössä toimintaterapian asiantuntija –YAMK –koulutuskokonaisuutta, jossa toimintaterapeuttien on mahdollisuus jatkaa oman alansa tietopohjansa syventämistä. Toimintaterapeutin tutkinnolla voi hakeutua myös lukuisiin muihin YAMK-tutkintoihin eri ammattikorkeakouluissa.
Toimintaterapeutin tutkinnolla voi hakeutua Suomessa myös useisiin yliopistojen järjestämiin maisteriohjelmiin eri tieteenaloille.
Ylempi korkeakoulututkinto ulkomailla
Toimintaterapeutiksi valmistunut voi hakea useisiin toimintaterapia-alan maisteriohjelmiin esimerkiksi Pohjoismaissa. Tarjolla on myös kokonaan etävälitteisesti toteutettavia, englanninkielisiä vaihtoehtoja.
Tieteelliset jatko-opinnot
Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen mahdollistaa toimintaterapeutille tieteelliseen jatkotutkintoon (lisensiaatti tai tohtori) johtavaan koulutukseen hakeutumisen. Tieteellisiä jatko-opintoja tarjoavat Suomessa yliopistot.
Mistä aloittaa oman osaamisen kehittäminen?
- Pohdi, mitä taitoja tarvitset juuri nyt työssäsi? Mitä jo osaat, mitä kehittymistarpeita sinulla on?
- Pohdi, mihin haluat kehittyä seuraavaksi ja miten voisit saavuttaa kaipaamaasi osaamista: vastaako jokin täydennyskoulutus tarpeeseesi, vai olisiko ylempi korkeakoulututkinto sinulle hyödyksi?
- Tutustu TOIn ja muiden toimijoiden koulutustarjontaan sekä kansainvälisiin mahdollisuuksiin.
- Selvitä työnantajasi tarjoamat koulutusmahdollisuudet.
- Mikäli soveltuvaa koulutusta ei ole tarjolla, millä muilla keinoin voisin hankkia osaamista?
- Keskustele työnantajasi kanssa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista työpaikallasi.

Jäsenpalvelu apunasi
TOIn jäsenenä voit olla yhteydessä jäsenpalveluun, mikäli haluat keskustella tarkemmin toimintaterapeuttien moninaisista koulutus- ja urapoluista.
Ota yhteyttä:
Eva Paakkanen
Kehittämisasiantuntija
Ammatillinen jäsenneuvonta, yhteiskunnallinen ja ammatillinen edunvalvonta