Toimintaterapeuttiliiton puheenjohtajaksi valittiin Kirsi Wikman
Suomen Toimintaterapeuttiliiton uusi puheenjohtaja on toimintaterapeutti (AMK) Kirsi Wikman. 40-vuotias Wikman on kotoisin Lempäälästä. Puheenjohtajan valitsi liiton kevätkokous tiistaina 25.4.
Julkaistu 25.4.2023
– Ammattiliittojen merkitys on ratkaisevan tärkeä koko yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta, ja toimintaterapeuttien ammattiliittona TOIn tulee olla jatkossa entistäkin vahvempi ja näkyvämpi vaikuttaja ja ammattiryhmän edunvalvoja. Tämä tavoite mielessä lähdemme jatkamaan työskentelyä yhdessä TOIn hallituksen, jäsenistön ja toimiston kanssa, Wikman toteaa.
Wikman on toiminut TOIn varapuheenjohtajana vuodesta 2021 asti ja väliaikaisena puheenjohtajana vuoden 2023 alusta alkaen.
Wikmanin mukaan toimintataterapian ja kuntoutuksen pitää näkyä sote-järjestelmän kehittämisessä tulevaisuudessa entistä vahvemmin. Tärkeimmiksi asioiksi TOIlle seuraavien vuosien aikana Wikman nimeää alan palkkakehitykseen ja työhyvinvointiin vaikuttamisen, toimintaterapeuttien asemaan vaikuttamisen erityisesti hyvinvointialueilla sekä alan jatkokoulutusmahdollisuuksien parantamisen.
– Näiden ja muiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan määrätietoisia toimia. Kukaan ei muuta maailmaa yksin, mutta yhdessä jäsentemme kanssa muodostamme TOIssa joukon, joka kykenee edistämään sekä toimintaterapeuttien että kuntoutusta tarvitsevien ihmisten etua ja osoittamaan toimintaterapian yhteiskunnallisen arvon entistäkin selkeämmin, Wikman sanoo.
Wikmanin puheenjohtajakausi alkaa välittömästi ja kestää syyskokoukseen 2025 asti.
Liiton puheenjohtajaksi oli ehdolla Wikmanin lisäksi helsinkiläinen Riikka Rättö. Äänet jakaantuivat äänestyksessä 20-12.
Wikmanin siirryttyä liiton väliaikaisen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan paikalta puheenjohtajaksi liittokokous valitsi liiton uudeksi varapuheenjohtajaksi Tiina Kiesin Raisiosta. Varapuheenjohtajan kausi kestää syyskokoukseen 2023.
Ajankohtaista
JUKO: Keusoten jättiyt-neuvottelut päättyivät erimielisinä →Liki 4 200:aa keusotelaista koskeneen yt-kierroksen lopputulemana noin 300:lle tarjotaan irtisanomisen vaihtoehtona uutta tehtävää tai muutoksia virkamääräyksiin. ”Ei voi olla niin, että palkka muuttuu, mutta tehtävät säilyvät samoina", painottavat jukolaiset pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala.
Hae opiskelijaedustajaksi TOIn hallitukseen! →Opiskelija, nyt on tilaisuutesi vaikuttaa – asetu ehdolle TOIn hallituksen opiskelijaedustajaksi!
Esihenkilötyö saa toimintaterapeuteilta kiitosta, mutta eettinen kuormitus ja työpaineet huolettavat hyvinvointialueilla →Akava Worksin tuore seurantatutkimus osoittaa, että toimintaterapeutit kokevat työolonsa keskimäärin paremmiksi kuin muut sote-ammattilaiset. Samalla huoli asiakasväkivallasta, eettisestä kuormituksesta ja vaikutusmahdollisuuksien heikkenemisestä on edelleen suuri.
Kaikki tiedotteet →
Liki 4 200:aa keusotelaista koskeneen yt-kierroksen lopputulemana noin 300:lle tarjotaan irtisanomisen vaihtoehtona uutta tehtävää tai muutoksia virkamääräyksiin. ”Ei voi olla niin, että palkka muuttuu, mutta tehtävät säilyvät samoina", painottavat jukolaiset pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala.
Opiskelija, nyt on tilaisuutesi vaikuttaa – asetu ehdolle TOIn hallituksen opiskelijaedustajaksi!
Esihenkilötyö saa toimintaterapeuteilta kiitosta, mutta eettinen kuormitus ja työpaineet huolettavat hyvinvointialueilla →Akava Worksin tuore seurantatutkimus osoittaa, että toimintaterapeutit kokevat työolonsa keskimäärin paremmiksi kuin muut sote-ammattilaiset. Samalla huoli asiakasväkivallasta, eettisestä kuormituksesta ja vaikutusmahdollisuuksien heikkenemisestä on edelleen suuri.
Kaikki tiedotteet →
Akava Worksin tuore seurantatutkimus osoittaa, että toimintaterapeutit kokevat työolonsa keskimäärin paremmiksi kuin muut sote-ammattilaiset. Samalla huoli asiakasväkivallasta, eettisestä kuormituksesta ja vaikutusmahdollisuuksien heikkenemisestä on edelleen suuri.