Toimintaterapian painopiste tulee kääntää ennaltaehkäisyyn
Toimintaterapeuttiliiton (TOI) jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan toimintaterapeutin työ kohdentuu tällä hetkellä ensisijaisesti toimintakykyä ylläpitävään ja edistävään kuntoutukseen. Asia käy ilmi TOIn toiminnanjohtajan Leila Mäkelän YAMK-opinnäytetyöstä, joka analysoi kyselyn tuloksia. Ennaltaehkäisevä työ on vastauksissa vasta kolmannella sijalla.
Julkaistu 25.6.2024
Toimintaterapeutteja tarvitaan entistä enemmän organisaatioihin, joissa ihmisen arkea voidaan tukea jo ennen kuin toimintakyvyn haasteita ilmaantuu. TOIn tavoite on edistää toimintaterapian roolia ennaltaehkäisevänä palveluna.
Toimintaterapeutin ennaltaehkäisevä työ voi tarkoittaa esimerkiksi lapsen kehityksen seuraamista tai kotona asuvan ikääntyneen henkilön kaatumisriskien arviointia ja tuen tarjoamista oikea-aikaisesti, jotta vältytään suuremmilta toimintakyvyn haasteilta. Toimintaterapeutin osaamiseen kuuluu myös tarkastella ihmisen toimintakykyä kokonaisuutena, jolloin ratkaisut arkeen löydetään yksilöllisesti.
Toimintaterapeutin asiantuntijuuden avulla ylläpidetään toimintakykyä, mikä tapahtuu esimerkiksi ympäristön esteettömyyttä ja saavutettavuutta edistämällä. Ohjauksella ja neuvonnalla voidaan tukea ihmisten itsenäistä arkea esimerkiksi suosittelemalla tarkoituksenmukaisia apuvälineitä päivittäisiin toimintoihin. Toimintaterapeuteilla on myös osaamista arjen rutiineista, mikä on keskeistä elintapamuutoksissa ja toiminnallisen tasapainon löytymisessä. Toiminnallista tasapainoa haetaan arjen eri toimintojen, kuten levon, vapaa-ajan, työn ja itsestä huolehtimisen välillä. Toiminnallinen tasapaino on yksilöllistä ja tärkeä tekijä hyvinvoinnin kannalta, ja sen löytyminen ja ylläpitäminen voi auttaa ehkäisemään stressiä ja terveysongelmia esimerkiksi mielenterveystyössä tai työikäisten hyvinvoinnin tukemisessa.
Uusia työpaikkoja perusterveydenhuoltoon
Kyselyn mukaan toimintaterapeuteille on syntynyt viime viiden vuoden aikana uusia työpaikkoja nimenomaan perusterveydenhuoltoon. Tämä suunta kertoo, että toimintaterapeuttien asiantuntijuus on yhä enemmän käytössä väestön terveydentilan seurannassa, terveyden edistämisessä ja osana muita ennaltaehkäiseviä terveyspalveluita. Samoin kyselyssä tuli esille, että toimintaterapeutteja löytyy jo muutamia varhaiskasvatuksessa, lastensuojelussa ja työvoimahallinnossa. Tämän kehityksen tulee jatkua, koska näin voidaan tarjota oikea-aikaista tukea niin yksilölle kuin yhteisöllekin.
Vaikka kyselyssä saatiin esille positiivisia signaaleja toimintaterapia-asiantuntijuuden hyödyntämisestä entistä laaja-alaisemmin, työn toimintaterapian roolin vahvistamiseksi ennaltaehkäisevässä sosiaali- ja terveyspalveluissa tulee jatkua.
Lisätiedot:
Leila Mäkelä, toimintaterapeutti (YAMK)
leila.makela@toimintaterapeuttiliitto.fi
Kirjoittaja Leila Mäkelä on Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelujen ja liiketoiminnan johtamisen tutkinto-ohjelman opiskelija (ylempi AMK). Hän työskentelee Suomen Toimintaterapeuttiliitossa toiminnanjohtajana. Hänen opinnäytetyönsä ”Toimintaterapiapalvelut Suomessa – tietoa palvelujen alueellisuudesta ja sisällöstä” valmistui keväällä 2024.
Ajankohtaista
Akava: työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyksen poisto olisi verosanktio →TOIn kattojärjestö Akava vastustaa ehdotettua työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoa ja korostaa, että hallituksen esitysluonnos on monin tavoin ristiriidassa hyvän verojärjestelmän periaatteiden kanssa. Akava jätti lausunnon verolakeja koskevaan hallituksen esitysluonnokseen, jonka lausuntoaika päättyi 19. elokuuta.
Tampereen jättimäiset yt-neuvottelut alkoivat maanantaina →Jukolainen pääluottamusedustaja Jyrki Rantala Ylellä: ”Määrä on järkyttävän iso näin äkkiseltään nieltynä ja pureskeltuna.” Toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen JUKOsta: ”Näin suurissa irtisanomissa on riskinä kaupungille kuuluvien palvelujen sekä koko seutukunnan veto- ja elinvoiman heikkeneminen.”
Jäsen, tervetuloa TOIn abstraktikahvilaan 19.9. klo 8.15–9.15! →Oletko kiinnostunut osallistumaan kansalliseen tai kansainväliseen konferenssiin, mutta abstraktin työstäminen tuntuu vaikealta? Teetkö esimerkiksi käytännönläheistä tutkimusta tai oletko työpaikallasi mukana kehittämässä hyviä käytäntöjä, joita haluaisit jakaa laajemmalle yleisölle, mutta et tiedä mistä aloittaa?
Kaikki tiedotteet →
TOIn kattojärjestö Akava vastustaa ehdotettua työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoa ja korostaa, että hallituksen esitysluonnos on monin tavoin ristiriidassa hyvän verojärjestelmän periaatteiden kanssa. Akava jätti lausunnon verolakeja koskevaan hallituksen esitysluonnokseen, jonka lausuntoaika päättyi 19. elokuuta.
Jukolainen pääluottamusedustaja Jyrki Rantala Ylellä: ”Määrä on järkyttävän iso näin äkkiseltään nieltynä ja pureskeltuna.” Toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen JUKOsta: ”Näin suurissa irtisanomissa on riskinä kaupungille kuuluvien palvelujen sekä koko seutukunnan veto- ja elinvoiman heikkeneminen.”
Jäsen, tervetuloa TOIn abstraktikahvilaan 19.9. klo 8.15–9.15! →Oletko kiinnostunut osallistumaan kansalliseen tai kansainväliseen konferenssiin, mutta abstraktin työstäminen tuntuu vaikealta? Teetkö esimerkiksi käytännönläheistä tutkimusta tai oletko työpaikallasi mukana kehittämässä hyviä käytäntöjä, joita haluaisit jakaa laajemmalle yleisölle, mutta et tiedä mistä aloittaa?
Kaikki tiedotteet →
Oletko kiinnostunut osallistumaan kansalliseen tai kansainväliseen konferenssiin, mutta abstraktin työstäminen tuntuu vaikealta? Teetkö esimerkiksi käytännönläheistä tutkimusta tai oletko työpaikallasi mukana kehittämässä hyviä käytäntöjä, joita haluaisit jakaa laajemmalle yleisölle, mutta et tiedä mistä aloittaa?