Työkyvyn arvioinnissa huomio kohdistuu usein siihen, mitkä asiat eivät onnistu. Samalla paitsioon voi jäädä se, miten ihminen suoriutuu todellisissa työtilanteissa, millaiset ympäristötekijät vaikuttavat työssä onnistumiseen ja mitä muutoksia tekemällä työkykyä voitaisiin tukea.
Business Oulussa työkyvyn palveluiden kehittämisestä vastaava prosessinomistaja Sanna Syrén on pohtinut näitä kysymyksiä pitkään. Toimintaterapeuttina ja työkykykoordinaattorina työskennellyt Syrén on ollut mukana kehittämässä työkyvyn arvioinnin digitaalista työkalua, jonka tavoitteena on tuoda arviointi lähemmäs työn arkea.
– Työkyky ei ole vain ihmisen ominaisuus, vaan ihmisen ja työympäristön välinen suhde. Halusimme löytää tavan kerätä työelämälähtöistä ja reaaliaikaista tietoa siitä, miten ihminen suoriutuu työssä tai työkokeilussa, Syrén kertoo.

Työkyvyn haasteet tunnistetaan usein liian myöhään
Syrénin mukaan työllisyyspalveluissa tehdään paljon työ- ja toimintakyvyn arviointeja, mutta käytössä ei ole ollut digitaalisia, systemaattisia keinoja seurata työssä suoriutumista pitkäjänteisesti.
– Monesti työ- ja toimintakyvyn arviointiin tullaan mukaan vasta siinä vaiheessa, kun työttömyys on jo pitkittynyt. Mietimme, voisiko tässä toimia toisin, Syrén sanoo.
Toimintaterapeuttinen näkökulma näkyy vahvasti myös kehittämistyössä. Syrénin mukaan arvioinnissa kiinnostavaa ei ole ainoastaan se, onko henkilö työkykyinen vai ei, vaan ennen kaikkea se, millaisia mukautuksia tai muutoksia tarvitaan, jotta työssä onnistuminen olisi mahdollista.
– Voisiko työkyvyttömyyden näkökulmaa siirtää enemmän onnistumisen esteiden poistamiseen? Mitä työssä pitäisi muuttaa, jotta ihminen voisi onnistua? Syrén pohtii.
Tietoa kerätään aidossa työympäristössä

Kehitetyssä toimintamallissa arviointi tapahtuu työssä tai työkokeilussa. Työnhakija arvioi Workmind-sovelluksella omaa suoriutumistaan ja työnantaja tekee samanaikaisesti oman arvionsa.
Arvioinnissa tarkastellaan muun muassa jaksamista, työkäyttäytymistä, tarkkaavuutta, toiminnanohjausta sekä työn suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä taitoja. Vastauksia voidaan kerätä reaaliaikaisesti esimerkiksi työpäivän jälkeen.
Syrénin mukaan aidossa ympäristössä kerätty tieto auttaa sitomaan arvioinnin konkreettisiin tilanteisiin.
– Silloin päästään kysymään, mitä työssä pitäisi muuttaa tai miten työ voisi sujua paremmin. Samalla nähdään, missä tarvitaan vielä kehittymistä.
Työntekijän ja työnantajan rinnakkaiset arviot tuovat tilanteeseen myös moninäkökulmaisuutta.
– Tarkoitus ei ole ratkaista, kumpi on oikeassa. Tavoitteena on muodostaa yhteinen tilannekuva ja löytää ratkaisuja yhdessä.
Tekoäly tukee ammattilaisen työtä
Arviointityökaluun kehitetään parhaillaan tekoälyominaisuuksia, joiden tarkoitus on auttaa ammattilaisia suuren tietomäärän käsittelyssä.
Tällä hetkellä arvioinnin tulokset muodostavat useiden sivujen raportin. Syrénin mukaan tekoälyn tehtävänä on tunnistaa olennaisimmat havainnot sekä nostaa näkyviin työntekijän ja työnantajan arvioiden yhtäläisyydet ja erot.
– Tarvitaan nopea kokonaiskatsaus tuloksiin. Arvioinnin tekeminen ei vielä itsessään ole ratkaisu. Oleellista on se, mitä tiedosta pitää päätellä ja mitä pitää tehdä seuraavaksi, Syrén sanoo.
Tavoitteena on, että tekoäly auttaa muuttamaan arviointitiedon käytännön toimenpiteiksi ja vapauttaa samalla aikaa asiakastyöhön.
– Kun ammattilaisen ei tarvitse käyttää aikaa pitkien yhteenvetojen kirjoittamiseen, hän voi käyttää enemmän aikaa ihmisen kohtaamiseen ja yhteisten tavoitteiden rakentamiseen. Kunhan tekoälyä käytetään hallitusti, se voi olla hyvä työkaveri.
Katse kohti varhaisempaa tukea
Ensimmäisissä piloteissa työkalu on auttanut tekemään näkyväksi sekä työnhakijoiden vahvuuksia että onnistumista tukevia tekijöitä. Syrén näkee, että suurin potentiaali on kuitenkin työkyvyn haasteiden varhaisessa tunnistamisessa.
– Työkyvyn tukea voidaan saada aikaan pienilläkin muutoksilla. Mitä aikaisemmin vaikeudet tunnistetaan, sitä helpompi niihin on löytää ratkaisuja, Syrén sanoo.