Polut toimintaterapeuttiyrittäjyyteen ovat monenlaisia.
Useat toimintaterapeutit kertovat ryhtyneensä yrittäjiksi siksi, että haluavat vaikuttaa työnsä sisältöihin ja tehdä työtä omien vahvuuksiensa ja arvojensa mukaisesti. Yrittäjyyden suurimpia vetovoimatekijöitä ovat työn mielekkyys, vapaus ja mahdollisuus rakentaa omaa ammatti-identiteettiä.
Suurin osa toimintaterapiayrityksistä on pieniä, muutaman hengen yrityksiä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia. Toimintaterapeuttiyrittäjä voi toimia myös ammatinharjoittajana toisen yrityksen kautta. Silloin yrittäjä solmii ammatinharjoittajasopimuksen kuntoutuspalveluita tuottavan yrityksen kanssa. Yrittäjät toteuttavat palveluitaan pääosin asiakkaan omassa toimintaympäristössä, eli kotona, päiväkodissa, koulussa tai muussa arjen ympäristössä, mutta yrityksen myös toimitiloissa.
Sivutoimista yrittäjää koskevat samat säännöt ja velvollisuudet kuin täysipäiväistä toimintaterapeuttiyrittäjää. Toimintaterapeutin palveluita ei voi tarjota kevytyrittäjänä.
Mistä toimintaterapeuttiyrittäjä löytää asiakkaansa?
Toimintaterapia-alalla on vahva sidos julkisiin palveluihin.
Yksi suurimmista toimintaterapian hankkijoista on Kansaneläkelaitos. Kela hankkii toimintaterapiaa vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena ja kilpailuttaa palveluntuottajat säännöllisesti. Viimeisin vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus on 2026.
Myös hyvinvointialueet voivat hankkia toimintaterapiaa yksityisiltä palveluntuottajilta. Hyvinvointialueet hankkivat toimintaterapiaa joko ostopalveluina esimerkiksi kilpailuttamalla palveluntuottajat tai rekisteröityneiltä palveluntuottajilta palvelusetelillä.

Kelan palveluntuottajaksi voi päästä osallistumalla kilpailutukseen Kelan ilmoittamana ajankohtana. Hyvinvointialueiden palveluntuottajaksi voi päästä osallistumalla joko kilpailutukseen tai rekisteröitymällä palveluntuottajaksi.
Toimintaterapiaa voivat hankkia myös esimerkiksi vakuutusyhtiöt sekä itsemaksavat asiakkaat. Toimintaterapiasta voidaan tiettyjen ehtojen täyttyessä saada kotitalousvähennystä.
Toimintaterapeuttiyrittäjä voi tuottaa myös muita palveluita kuin toimintaterapiaa. Toimintaterapeutin tutkinnon suorittanut voi toimia esimerkiksi NUOTTI- valmentajana.
Miten ryhdyn toimintaterapeuttiyrittäjäksi?
Toimiaksesi toimintaterapeuttiyrittäjänä, sinulla tulee olla…
Toimintaterapeutin tehtävässä voi toimia vain ammattiin koulutettu, toimintaterapeutin laillistuksen saanut henkilö. Oikeuden harjoittaa toimintaterapeutin ammattia myöntää Lupa- ja valvontavirasto.
Yrityksen perustamista varten tarvitset y-tunnuksen. Kun sinulla on y-tunnus, voit rekisteröityä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien ja palveluyksikköjen rekisteriin eli Soteriin. Soteri-rekisteröinti tehdään hakemuksella Lupa- ja valvontavirastoon.
Toimintaterapeuttiyrittäjälle pakollisia vakuutuksia ovat potilasturvallisuus- ja vastuuvakuutus. TOIn jäsenet saavat nämä vakuutukset vakuutusyhtiö Turvan kautta.