Päivitämme tähän uutisen yliopiston työehtosopimusneuvotteluita koskevat tapahtumat.
Julkaistu 3.2.2025
Päivittyvä uutinen.
Julkaistu JUKOn sivuilla 21.5.2025, täydennetty opetustuntikattoa koskevaa kohtaa 22.5.2025:
Yliopistoille uusi työehtosopimus: opetustuntikatosta kokeilu, palkat nousevat yleisen linjan mukaisesti – lakonuhka peruuntuu
JUKO, Pro ja JHL sekä työnantajien Sivistysala ovat hyväksyneet sovintoehdotuksen yliopistojen työehtokiistassa. Helsingin ja Turun yliopistoa 27. toukokuuta uhannut lakko peruuntuu.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on hyväksynyt valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran sovintoehdotuksen yliopistojen työehtokiistaan.
Sovintoehdotuksen hyväksymisen myötä Helsingin ja Turun yliopistoa 27. toukokuuta uhannut vuorokauden mittainen lakko on peruttu, kun kiistan kaikki osapuolet ilmoittivat hyväksymisestä keskiviikkona.
Palkat nousevat lähes kolmen vuoden mittaisella sopimuskaudella (21.5.2025–31.3.2028) yhteensä 7,8 prosenttia. Korotukset noudattavat vientiteollisuuden määrittelemää yleistä linjaa. Merkittävä osa palkankorotuksista maksetaan kaikkia yliopistojen työntekijöitä koskevana yleiskorotuksena.
Yli kolme kuukautta jatkuneiden neuvottelujen jälkeen JUKO pitää tärkeänä, että myös yliopistojen henkilöstölle on viimein saatu yleisen linjan mukaiset palkankorotukset.
”Yliopistoilla edessä todellinen näytönpaikka”
Opetustuntikatot säilyvät, mutta yliopistot voivat toteuttaa vähintään kahden lukuvuoden mittaisen paikallisen kokeilun joustavammasta mallista opetus- ja tutkimustyön yhteensovittamiseksi.
Opetus- ja tutkimustyötä tekeviä liialliselta työkuormalta suojaavien opetustuntikattojen osalta JUKO painottaakin, että yliopistoilla työnantajina on nyt edessään todellinen näytönpaikka, kun sovintoesityksessä on elementtejä, jotka lisäävät mahdollisuutta sopia nykyistä joustavammin henkilöstölle ja työnantajalle sopivista työkokonaisuuksista.
Jos kokeilussa syntyy tilanteita, joissa ilmenee huoli työmäärän kasvamisesta, asia on työehtosopimuksen mukaan käsiteltävä paikallisesti viivytyksettä.
Kokeiluun ja paikalliseen sopimiseen liittyvien kysymysten ratkaiseminen edellyttää työpaikalla molemminpuolista tahtoa ja luottamusta. JUKO tulee seuraamaan, mihin suuntaan paikallinen sopiminen nyt kehittyy yliopistoissa.
Opetustuntikatot | Yliopistot voivat toteuttaa vähintään kahden lukuvuoden mittaisen kokeilun
- Mahdollisuus aloittaa työehtosopimuksen lisäpöytäkirjan mukainen kokeilu 1.8.2026. Kesto: lukuvuodet 1.8.2026–31.7.2027 ja 1.8.2027–31.7.2028.
- Lisäpöytäkirjan määräykset eivät estä nykyisten toimivien käytäntöjen jatkamista tai edellytä niiden muuttamista.
- Jos/kun yliopisto toteuttaa kokeilun nykyiset työsuunnitelmien periaatteet käydään läpi paikallisesti ja vahvistetaan tarvittaessa sopimuksella. Tavoite: tukea paikallista sopimista sekä työntekijöiden että työnantajan eduksi, luoda toimivia arjen käytäntöjä yliopistotyöpaikoille ja tukea työssäjaksamista.
- Kokeilun periaatteet ja opetustehtävien enimmäismäärien prosentuaaliset osuudet on todettu lisäpöytäkirjassa ja niitä noudatetaan, jos niistä ei ole sovittu paikallisesti toisin.
- Jos paikallista sopimusta työsuunnitelmien periaatteista ei tehdä tai työnantaja ja luottamusmiehet ovat eri mieltä tarpeesta uudistaa käytäntöjä, yliopistossa tai sen yksikössä kokeillaan työnantajan päätöksellä uudenlaista lähestymistapaa kokonaistyöajan osalta vähintään kahden lukuvuoden ajan (1.8.2026–31.7.2028). Muutokset kokeilun aikana ovat mahdollisia, mutta niistä on sovittava paikallisesti.
- Kokonaistyöaikakokeilun aikana ei noudateta työehtosopimuksen 5. luvun 4 §:n 4 momentin soveltamisohjeissa todettuja työsuunnitelmaa koskevia periaatteita ja kontaktiopetuksen enimmäistuntimääriä.
- Huom. yliopistossa työskentelevän tulee työsuunnitelmaa tehtäessä aina varmistaa, että suunnitelma sisältää kaikki työkokonaisuudet.
- Kokeilun aikataulu: valmistelu (syksy 2025), käynnistys (alkuvuonna 2026), seuranta (kevät 2026 ja syksy 2027).
Yliopistolakot harvinaisia – JUKO kiittää kaikkia osallistuneita
JUKO kiittää kaikkia lakkoon osallistuneita, lakkoa tukeneita ja lakonuhkaan valmistautuneita. Tuki neuvotteluille ja neuvottelijoille on ollut ensiarvoisen tärkeää.
Lakot yliopistosektorilla ovat harvinaisia. Ennen Tampereen lakkoa yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.
JUKOn yliopistosektorin neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), JUKOn yliopistosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), johtava erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (YKA) ja neuvottelupäällikkö Reetta Kuosmanen (Tieteentekijät).
Yliopistojen yleinen työehtosopimus on nyt Yliopistojen työehtosopimus
- Sopimuskausi | 21.5.2025–31.3.2028
- Palkankorotukset sopimuskaudella | Yhteensä 7,8 prosenttia
- Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja työnantajajärjestö Sivistysala Sivista
- JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Palkankorotukset sopimuskaudella
2025
- Yleiskorotus nostaa palkkoja 1. heinäkuuta lähtien 2,5 prosenttia.
2026
- Yleiskorotus nostaa palkkoja 1. kesäkuuta lähtien 2,6 prosenttia.
- Paikallinen erä 1. joulukuuta lähtien 0,3 prosenttia. Erän jakamisesta päättää työnantaja.
2027
- Yleiskorotus nostaa palkkoja 1. kesäkuuta lähtien 2 prosenttia.
- Paikallinen erä 1. joulukuuta 0,4 prosenttia. Erän jakamisesta päättää työnantaja.
- Järjestelyerä 1. tammikuuta 0,4 prosenttia.
JUKO-liitot tiedottavat sopimuksesta tarkemmin jäsenilleen, JUKO luottamusmiehille ja lakkopäälliköille
- JUKOn yliopistosektorin liitot tiedottavat jäsenilleen sopimuksen sisällöstä tarkemmin.
- JUKO järjestää sopimusselostuksen sektorin luottamusmiehille ja poikkeuksellisesti myös lakkopäälliköille.
Julkaistu JUKOn sivuilla 19.5.2025:
Sovintoesitys yliopistojen henkilöstön työehtosopimuskiistaan
Osapuolilta on pyydetty vastausta keskiviikkoon 21. toukokuuta kello 11:een mennessä. Jos työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen 27. toukokuuta, Helsingin ja Turun yliopistossa alkaa tuolloin JUKOn, Pron ja JHL:n vuorokauden kestävä lakko.
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara on antanut sovintoesityksen yliopistojen työehtosopimuskiistaan maanantaina 19. toukokuuta.
Osapuolilta on pyydetty vastausta keskiviikkoon 21. toukokuuta kello 11:een mennessä.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn yliopistosektorin neuvottelukunta ja hallitus käsittelevät esitystä tiistaina. JUKO tiedottaa kantansa valtakunnansovittelijan jälkeen.
Jos työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen 27. toukokuuta, Helsingin ja Turun yliopistossa alkaa tuolloin JUKOn, Pron ja JHL:n vuorokauden kestävä lakko.
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut alkoivat helmikuun alussa. Keskeisiä kiistakysymyksiä ovat palkankorotukset ja opetustuntikatto, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Suomen kolmessatoista yliopistossa työskentelee yhteensä 35 000 henkilöä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 16.5.2025:
Yliopistojen työehtokiistan sovittelu jatkuu maanantaina
JUKOn, Pron ja JHL:n vuorokauden kestävä lakko Helsingin ja Turun yliopistossa alkaa 27. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59, jos työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen sitä.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtokiistan sovittelu jatkuu maanantaina 19. toukokuuta.
Valtakunnansovittelijan johdolla työriitaa on soviteltu tiiviisti, mutta sovintoesitystä ei ole saatu vielä.
Neuvottelujen keskeisiä kiistakysymyksiä ovat palkankorotukset ja opetustuntikatto, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Suomen kolmetoista yliopistoa ja niiden opetus, tutkimus ja näitä tukeva hallinto muodostavat yhteiskunnan sivistyksellisen perustan.
– Suomen tulevaisuus rakentuu osaamiselle ja sen tekevät yliopistojen työntekijät. Siksi oikeudenmukaiset, yleiskorotuspainotteiset palkankorotukset ja jaksamista tukevat työehdot eivät ole neuvottelukysymys vaan välttämättömyys, yliopistojen palkansaajia edustavat järjestöt korostavat.
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut ovat jatkuneet jo yli kolme kuukautta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa esimerkiksi tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 14.5.2025:
Yliopistojen työehtokiistan sovittelu jatkuu keskiviikkona
JUKOn, Pron ja JHL:n vuorokauden kestävä lakko Helsingin ja Turun yliopistossa alkaa 27. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59, jos työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen sitä.
Ei sopua palkankorotuksista eikä opetustuntikatosta. Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut ovat jatkuneet jo yli kolme kuukautta.
Valtakunnansovittelijan johdolla työriitaa on soviteltu tiiviisti, mutta sovintoesitystä ei ole saatu vielä.
Neuvottelujen keskeisiä kiistakysymyksiä ovat palkankorotukset ja opetustuntikatto, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Suomen kolmetoista yliopistoa ja niiden opetus, tutkimus ja näitä tukeva hallinto muodostavat yhteiskunnan sivistyksellisen perustan.
– Suomen tulevaisuus rakentuu osaamiselle ja sen tekevät yliopistojen työntekijät. Siksi oikeudenmukaiset, yleiskorotuspainotteiset palkankorotukset ja jaksamista tukevat työehdot eivät ole neuvottelukysymys vaan välttämättömyys, yliopistojen palkansaajia edustavat järjestöt korostavat.
Suomessa on kolmetoista yliopistoa, joissa työskentelee yhteensä 35 000 henkilöä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 12.5.2025:
Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista
JUKO, Pro ja JHL ovat antaneet tänään Helsingin ja Turun yliopistoa koskevan lakkovaroituksen. Vuorokauden kestävä lakko alkaa 27. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59, jos yliopistojen työntekijöiden työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen sitä. Sovittelu jatkuu tänään maanantaina 12. toukokuuta.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat antaneet tänään Helsingin ja Turun yliopistoa koskevan lakkovaroituksen.
Vuorokauden kestävä lakko alkaa 27. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59, jos yliopistojen työntekijöiden työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen sitä. Sovittelu jatkuu tänään maanantaina 12. toukokuuta.
Lakon piirissä ovat kaikki Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat työt. Lakon ulkopuolelle on rajattu muun muassa it-päivystys ja atk-runkopalvelujen välttämätön hoito, näytteiden ja eläinten välttämätön hoito sekä tehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle tai merkittävää vaaraa omaisuudelle.
Ei sopua palkankorotuksista eikä opetustuntikatosta
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut ovat jatkuneet jo yli kolme kuukautta. Viimeiset kolme viikkoa työriitaa on soviteltu tiiviisti valtakunnansovittelijan johdolla, mutta sovintoesitystä ei ole saatu vielä.
Neuvottelujen keskeisiä kiistakysymyksiä ovat palkankorotukset ja opetustuntikatto, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Opetus, tutkimus ja niitä tukeva hallinto muodostavat yhteiskunnan sivistyksellisen perustan.
- Koko Suomen tulevaisuus rakentuu osaamiselle ja sen tekevät yliopistojen työntekijät. Siksi oikeudenmukaiset, yleiskorotuspainotteiset palkankorotukset ja jaksamista tukevat työehdot eivät ole neuvottelukysymys vaan välttämättömyys, JUKO, Pro ja JHL korostavat.
Suomessa on kolmetoista yliopistoa, joissa työskentelee yhteensä 35 000 henkilöä.
Yliopistofaktat 2025
- Sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukouluja koskevat määräykset
- Sopimuskausi päättyi | 31.3.2025
- Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja työnantajajärjestö Sivistysala Sivista
- JUKOn neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), JUKOn yliopistosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), johtava erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (YKA) ja neuvottelupäällikkö Reetta Kuosmanen (Tieteentekijät)
Julkaistu JUKOn sivuilla 8.5.2025:
Yliopistojen työehtokiistan sovittelu jatkui torstaina – Tampereella lakkoiltiin keskiviikkona
JUKO kiittää kaikkia Tampereen lakkolaisia ja JUKOn jäsenliittoja lakon onnistumisesta. Omalla ajalla Tamperetta tuettiin ainakin Oulussa, Helsingissä ja Lapin yliopistossa.
Yliopistojen työehtoriitaa soviteltiin torstaina 8. toukokuuta ja sovittelu jatkuu huomenna perjantaina.
Työehtosopimuksen aikaansaamista vauhdittamaan palkansaajia edustavat JUKO, JHL ja Pro järjestivät Tampereen yliopistossa vuorokauden mittaisen lakon keskiviikkona 7. toukokuuta.
JUKO kiittää kaikkia lakkolaisia ja JUKOn jäsenliittoja lakon onnistumisesta. Omalla ajalla Tamperetta tuettiin ainakin Oulussa, Helsingissä ja Lapin yliopistossa.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tiiviisti helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
Valtakunnansovittelijan soviteltavaksi kiista yliopistojen henkilöstön palkankorotuksista ja opetus- ja tutkimustyötä tekevien opetustuntikatosta siirtyi 24. huhtikuuta.
Miksi lakko? Työehtokiista pähkinänkuoressa
- JUKO tavoittelee yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa ostovoimaa parantavia palkankorotuksia ja ratkaisuja henkilöstön kasvaneeseen työkuormaan.
- Yliopistotyönantajia edustava Sivistysala Sivista ajaa opetustuntikattojen poistamista.
- Opetustuntikatot ovat työehtosopimukseen kirjattu olennainen ja tärkeä suojamekanismi, jolla opetus- ja tutkimushenkilöstöä suojellaan työssä kuormittumiselta. Opetustuntikatot ovat tärkeitä kaikille JUKOn opetus- ja tutkimushenkilöstöä edustaville yliopistosektorin liitoille ja niiden jäsenille.
- Ratkaisuksi JUKO on tarjonnut esimerkiksi paikallista sopimista sekä tutkimukseen ja asiantuntijuuteen perustuvaa työryhmätyöskentelyä sen selvittämiseksi, miten työaikamääräyksiä voitaisiin kehittää yliopistolähtöisesti.
- Neuvotteluja käytiin tiiviisti helmikuun alusta lähtien ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa. Aktiivisesta neuvotteluyhteydestä huolimatta sopimuspöydässä ei löytynyt ratkaisua kiistaan. Huhtikuun puolivälissä työehtokiista siirtyi valtakunnansovittelijan soviteltavaksi.
Julkaistu JUKOn sivuilla 6.5.2025:
Ei sovintoehdotusta – Lakko Tampereen yliopistossa alkaa keskiviikkona
Tampereen yliopistossa alkaa vuorokauden kestävä lakko keskiviikkona 7. toukokuuta. Yliopistojen työehtoriidan sovittelu jatkuu torstaina ja perjantaina.
Valtakunnansovittelija ei ole antanut sovintoehdotusta yliopistojen työehtokiistaan. Sovittelu jatkuu tällä viikolla torstaina ja perjantaina.
Työehtosopimuksen aikaansaamista vauhdittamaan palkansaajia edustavien JUKOn, JHL:n ja Pron vuorokauden kestävä lakko Tampereen yliopistossa alkaa keskiviikkona 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59.
Täältä löydät tiedot lakonalaisista töistä ja lakon ulkopuolelle rajatuista tehtävistä. Seuraa JUKO-liittosi viestintää.
Palkankorotusten lisäksi kiista koskee työehtosopimukseen kirjattua opetustuntikattoa, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä yliopistoissa tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tiiviisti helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
Lakonuhka yliopistosektorilla on harvinainen. Edellisen kerran yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.
Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja työnantajajärjestö Sivistysala Sivista.
Ajantasaista tietoa sovittelusta JUKOn Facebookissa ja yliopistotes.fi-sivustolla.
Julkaistu JUKOn sivuilla 2.5.2025:
Yliopistojen työehtokiistan sovittelu jatkuu maanantaina
Tampereen yliopistossa alkaa vuorokauden kestävä lakko 7. toukokuuta, jos ratkaisua palkankorotuksista ja opetustuntikatosta ei löydy ennen sitä. Sovittelu jatkuu 5. ja 6. toukokuuta.
Yliopistojen työriitaa on soviteltu tällä viikolla. Sovittelu jatkuu ensi viikon maanantaina 5. ja tiistaina 6. toukokuuta.
Työehtosopimuksen aikaansaamista vauhdittamaan palkansaajia edustavat JUKO, JHL ja Pro ovat jättäneet Tampereen yliopistoa koskevan lakkovaroituksen.
Vuorokauden kestävä lakko alkaa keskiviikkona 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59, jos Suomen kolmentoista yliopiston henkilöstön työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen tätä.
Täältä löydät tiedot lakonalaisista töistä ja lakon ulkopuolelle rajatuista tehtävistä. Seuraa JUKO-liittosi viestintää.
Palkankorotusten lisäksi kiista koskee työehtosopimukseen kirjattua opetustuntikattoa, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä yliopistoissa tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tiiviisti helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
Lakonuhka yliopistosektorilla on harvinainen. Edellisen kerran yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.
Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja työnantajajärjestö Sivistysala Sivista.
Ajantasaista tietoa sovittelusta JUKOn Facebookissa ja yliopistotes.fi-sivustolla.
Julkaistu JUKOn sivuilla 30.4.2025:
Yliopistojen työehtokiistaa soviteltiin vappuaattona
Tampereen yliopistossa alkaa vuorokauden kestävä lakko 7. toukokuuta, jos ratkaisua palkankorotuksista ja opetustuntikatosta ei löydy ennen sitä. Sovittelu jatkuu perjantaina 2. toukokuuta.
Yliopistojen työehtokiistaa ja lakonuhkaa soviteltiin keskiviikkona 30. huhtikuuta. Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran perjantaina 2. toukokuuta.
Palkankorotusten lisäksi kiista koskee työehtosopimukseen kirjattua opetustuntikattoa, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä yliopistoissa tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tiiviisti helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
Sopimuksen aikaansaamista vauhdittamaan palkansaajia edustavat JUKO, JHL ja Pro ovat jättäneet Tampereen yliopistoa koskevan lakkovaroituksen.
Vuorokauden kestävä lakko alkaa 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59, jos Suomen kolmentoista yliopiston henkilöstön työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen tätä.
Lakonuhka yliopistosektorilla on harvinainen. Edellisen kerran yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.
Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja työnantajajärjestö Sivistysala Sivista.
Ajantasaista tietoa sovittelusta JUKOn Facebookissa ja yliopistotes.fi-sivustolla.
Julkaistu JUKOn sivuilla 29.4.2025:
Yliopistojen työehtokiistan sovittelu jatkui tiistaina
Tampereen yliopistossa alkaa vuorokauden kestävä lakko 7. toukokuuta, jos ratkaisua palkankorotuksista ja opetustuntikatosta ei löydy ennen sitä. Sovittelu jatkuu vappuaattona 30. huhtikuuta.
Yliopistojen työehtokiistaa ja lakonuhkaa soviteltiin tiistaina 29. huhtikuuta. Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran huomenna keskiviikkona.
Palkankorotusten lisäksi kiista koskee työehtosopimukseen kirjattua opetustuntikattoa, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä yliopistoissa tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tiiviisti helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
Sopimuksen aikaansaamista vauhdittamaan palkansaajia edustavat JUKO, JHL ja Pro ovat jättäneet Tampereen yliopistoa koskevan lakkovaroituksen.
Vuorokauden kestävä lakko alkaa 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59, jos Suomen kolmentoista yliopiston henkilöstön työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen tätä.
Lakonuhka yliopistosektorilla on harvinainen. Edellisen kerran yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.
Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja työnantajajärjestö Sivistysala Sivista.
Julkaistu JUKOn sivuilla 24.4.2025:
Yliopistojen työehtokiistan sovittelu alkoi torstaina
Tampereen yliopistossa alkaa vuorokauden kestävä lakko 7. toukokuuta, jos ratkaisua palkankorotuksista ja opetustuntikatosta ei löydy ennen sitä.
Yliopistojen työehtokiistaa ja lakonuhkaa soviteltiin ensimmäisen kerran 24. huhtikuuta.
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara kertoo viestipalvelu X:ssä, että sovittelu jatkuu 29. ja 30. huhtikuuta.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tiiviisti helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
Sopimuksen aikaansaamista vauhdittamaan palkansaajia edustavat JUKO, JHL ja Pro ovat jättäneet Tampereen yliopistoa koskevan lakkovaroituksen.
Vuorokauden kestävä lakko alkaa 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy 7. toukokuuta kello 23.59, jos Suomen kolmentoista yliopiston henkilöstön työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen.
Palkankorotusten lisäksi kiista koskee työehtosopimukseen kirjattua opetustuntikattoa, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä yliopistoissa tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Yliopistotyönantajia neuvotteluissa edustaa Sivistysala Sivista.
Ajantasaista tietoa neuvottelutilanteesta JUKOn Facebookissa ja yliopistotes.fi-sivustolla.
Julkaistu JUKOn sivuilla 22.4.2025:
Yliopistojen työehtoneuvottelut jumiutuivat – lakkovaroitus Tampereen yliopistoon
Lakko alkaa 7. toukokuuta, jos Suomen kolmentoista yliopiston työntekijöiden työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen sitä.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta ei ole saavutettu ratkaisua. Neuvotteluja on käyty tiiviisti helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
Neuvottelujen vauhdittamiseksi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Ammattiliitto Pro jättivät Tampereen yliopistoa koskevan lakkovaroituksen 22. huhtikuuta.
Vuorokauden kestävä lakko alkaa 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy 7. toukokuuta kello 23.59, jos Suomen kolmentoista yliopiston työntekijöiden työehdoista ja palkankorotuksista ei synny ratkaisua ennen sitä.
Tampereen yliopistossa lakon piirissä ovat kaikki Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat työt.
Lakon ulkopuolelle on rajattu muun muassa it-päivystys ja atk-runkopalvelujen välttämätön hoito, näytteiden ja eläinten välttämätön hoito sekä tehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle tai merkittävää vaaraa omaisuudelle.
Ei sopua palkankorotuksista eikä opetus- ja tutkimushenkilöstön jaksamisen turvaavasta opetustuntikatosta
– Palkankorotukset yliopistojen henkilöstölle ovat edelleen auki, kun työnantajan palkankorotustarjous jää yleiskorotusten osalta selvästi alle yleisen linjan, järjestöt toteavat.
Palkankorotusten lisäksi kiista koskee työehtosopimukseen kirjattua opetustuntikattoa, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä yliopistoissa tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Palkansaajia edustavat järjestöt haluavat säilyttää katot, jotta opetuksen ja tutkimuksen laatu suomalaisissa yliopistoissa varmistetaan jatkossa myös tältä osin.
Lakonuhka yliopistosektorilla on harvinainen. Edellisen kerran yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.
Lue myös
Neuvottelut 15.4. | Yliopistojen työehtoneuvottelut törmäsivät opetustuntikattoon
Julkaistu JUKOn sivuilla 15.4.2025:
Yliopistojen työehtoneuvottelut törmäsivät opetustuntikattoon
Tiivistä neuvotteluyhteydestä huolimatta sopimuspöydässä ei ole löytynyt ratkaisuja henkilöstön kasvaneeseen työkuormaan. Sen sijaan yliopistotyönantajia edustava Sivista ajaa opetustuntikattojen poistamista.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta ei ole saavutettu neuvottelutulosta. Edellisen kerran neuvotteluosapuolet tapasivat maanantaina 14. huhtikuuta.
Neuvotteluja on käyty tiiviisti helmikuun alusta lähtien ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
JUKOn neuvottelijat toteavat, että tiivistä neuvotteluyhteydestä huolimatta sopimuspöydässä ei ole löytynyt ratkaisuja henkilöstön kasvaneeseen työkuormaan. Sen sijaan yliopistotyönantajia edustava Sivista ajaa opetustuntikattojen poistamista.
Opetustuntikatot ovat työehtosopimukseen kirjattu olennainen ja tärkeä suojamekanismi, jolla opetus- ja tutkimushenkilöstöä suojellaan työssä kuormittumiselta. Ne ovat tärkeitä kaikille JUKOn opetus- ja tutkimushenkilöstöä edustaville yliopistosektorin liitoille.
Myös palkankorotukset ovat edelleen sopimatta
Neuvottelut ovatkin nyt kirjaimellisesti törmänneet ja jumiutuneet opetustuntikattoon, eikä uusia neuvotteluaikoja ole sovittu. Myös muut asiat ovat auki mukaan lukien palkankorotukset.
JUKOn neuvottelijat painottavat, että JUKOlla on edelleen tahto asian ratkaisemiseksi neuvottelemalla.
Lisäaika ei ole kuitenkaan tuottanut palkansaajien toivomaa tulosta ja siksi pääsopijajärjestöjen on varauduttava myös muihin keinoihin sopimukseen pääsemiseksi.
Sopimuskauden päättymisestä huolimatta Suomen kolmetoista yliopistoa ja niiden henkilöstö noudattaa aiemman työehtosopimuksen määräyksiä normaaliin tapaan, kunnes yliopistojen vanha työehtosopimus sanotaan irti tai syntyy uusi, kaikkien neuvotteluosapuolien hyväksymä sopimus.
Ajantasaista tietoa neuvottelutilanteesta JUKOn Facebookissa ja yliopistotes.fi-sivustolla.
Julkaistu JUKOn sivuilla 10.4.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Yliopistolaisten työehdoista on neuvoteltu myös tällä viikolla. Sopimuskauden päättymisestä huolimatta työehtosopimuksen määräyksiä noudatetaan normaaliin tapaan.
Neuvottelut noin 35 000 yliopistojen palkansaajan työehdoista ja palkankorotuksista jatkuivat torstaina 10. huhtikuuta.
Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat 14. huhtikuuta.
Yliopistolaisia edustavat JUKO, JHL ja Pro toteavat yhdessä, että Sivistysalan esittämät ehdotukset henkilöstön työsuhteiden heikentämiseksi vaikeuttavat merkittävästi neuvottelujen saattamista loppuun. Myös palkankorotuksista on edelleen neuvoteltavaa.
Yliopistosektorilla on pyritty sopimaan uudesta työehtosopimuksesta helmikuun alusta lähtien.
Työehtosopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa, kun neuvottelutulosta ei saavutettu kauden loppuun mennessä.
Sopimuskauden päättymisestä huolimatta Suomen kolmetoista yliopistoa ja niiden henkilöstö noudattavat aiemman työehtosopimuksen määräyksiä normaaliin tapaan.
Ajantasaista tietoa neuvottelutilanteesta JUKOn Facebookissa ja yliopistotes.fi-sivustolla.
Julkaistu JUKOn sivuilla 8.4.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Yliopistolaisten työehdoista neuvotellaan myös tällä viikolla. Sopimuskauden päättymisestä huolimatta työehtosopimuksen määräyksiä noudatetaan normaaliin tapaan.
Neuvottelut noin 35 000 yliopistojen palkansaajan työehdoista ja palkankorotuksista jatkuivat tiistaina 8. huhtikuuta.
Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat torstaina 10. huhtikuuta.
Yliopistolaisia edustavat JUKO, JHL ja Pro toteavat yhdessä, että Sivistysalan esittämät ehdotukset henkilöstön työsuhteiden heikentämiseksi vaikeuttavat merkittävästi neuvottelujen saattamista loppuun. Myös palkankorotuksista on edelleen neuvoteltavaa.
Yliopistosektorilla on pyritty sopimaan uudesta työehtosopimuksesta helmikuun alusta lähtien.
Työehtosopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa, kun neuvottelutulosta ei saavutettu kauden loppuun mennessä.
Sopimuskauden päättymisestä huolimatta Suomen kolmetoista yliopistoa ja niiden henkilöstö noudattavat aiemman työehtosopimuksen määräyksiä normaaliin tapaan.
Ajantasaista tietoa neuvottelutilanteesta JUKOn Facebookissa ja yliopistotes.fi-sivustolla.
Julkaistu JUKOn sivuilla 3.4.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut jatkuivat torstaina
Työehtosopimuskausi yliopistoissa päättyi 31. maaliskuuta. Huolimatta sopimuskauden päättymisestä työehtosopimuksen määräyksiä noudatetaan normaaliin tapaan myös tästä eteenpäin.
Neuvottelut noin 35 000 yliopistoissa työskentelevän palkansaajan työehdoista ja palkankorotuksista jatkuivat torstaina 3. huhtikuuta.
Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat 8. huhtikuuta.
Pääsopijajärjestöt JUKO, Pro ja JHL sekä työnantajien Sivistysala eivät saavuttaneet neuvottelutulosta yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa maaliskuun loppuun mennessä, joten työehtosopimuskausi yliopistoissa päättyi 31. maaliskuuta.
Huolimatta sopimuskauden päättymisestä työehtosopimuksen määräyksiä noudatetaan normaaliin tapaan myös tästä eteenpäin.
Palkansaajien järjestöt toteavat yhdessä, että Sivistan esittämät ehdotukset yliopistolaisten työsuhteiden heikentämiseksi vaikeuttavat merkittävästi neuvottelujen saattamista loppuun. Myös palkankorotusten osalta on vielä neuvoteltavaa.
Yliopisektorin työehtosopimusneuvottelut alkoivat 4. helmikuuta.
Ajantasaista tietoa neuvottelutilanteesta JUKOn Facebookissa ja yliopistotes.fi-sivustolla.
Julkaistu JUKOn sivuilla 1.4.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa ei saavutettu ratkaisua määräajassa
Työehtosopimuskausi yliopistoissa päättyi 31. maaliskuuta. Huolimatta sopimuskauden päättymisestä työehtosopimuksen määräyksiä noudatetaan normaaliin tapaan myös tästä eteenpäin.
Pääsopijajärjestöt JUKO, Pro ja JHL sekä työnantajien Sivistysala ry eivät saavuttaneet neuvottelutulosta yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa maaliskuun loppuun mennessä.
Työehtosopimuskausi yliopistoissa päättyi 31. maaliskuuta. Huolimatta sopimuskauden päättymisestä työehtosopimuksen määräyksiä noudatetaan normaaliin tapaan myös tästä eteenpäin.
Sivistan esittämät ehdotukset yliopistolaisten työsuhteiden heikentämiseksi vaikeuttavat merkittävästi neuvottelujen saattamista loppuun. Myös palkankorotusten osalta on vielä neuvoteltavaa.
Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat 3. huhtikuuta.
Neuvottelut noin 35 000 yliopistoissa työskentelevän palkansaajan työehdoista ja palkankorotuksista alkoivat 4. helmikuuta.
Julkaistu JUKOn sivuilla 29.3.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat perjantaina. Seuraavan kerran neuvottelijat tapaavat maanantaina 31. maaliskuuta. Jos yliopistosektori ei saavuta neuvottelutulosta viimeistään silloin, yliopistojen henkilöstö ja yliopistotyönantajat siirtyvät sopimuksettomaan tilaan 1. huhtikuuta.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat perjantaina 28. maaliskuuta.
Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat maanantaina 31. maaliskuuta. Tuolloin päättyy myös sopimuskausi, ja siihen asti neuvotteluja käydään tavoitteena saavuttaa yliopistolaisille hyvä neuvottelutulos.
Jos yliopistosektorille ei synny neuvottelutulosta viimeistään maanantaina, yliopistojen henkilöstö ja yliopistotyönantajat siirtyvät sopimuksettomaan tilaan tiistaina 1. huhtikuuta.
Julkaistu JUKOn sivuilla 25.3.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat tiistaina.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat tiistaina 25. maaliskuuta.
Tällä viikolla uudesta työehtosopimuksesta neuvotellaan useampana päivänä ja seuraavan kerran osapuolet tapaavat keskiviikkona, torstaina ja perjantaina.
Yliopistojen yleinen työehtosopimus on voimassa maaliskuun loppuun. Siihen asti neuvotteluja käydään tavoitteena saavuttaa yliopistolaisille hyvä neuvottelutulos.
Jos yliopistosektori ei saavuta neuvottelutulosta viimeistään maanantaina 31. maaliskuuta, yliopistojen henkilöstö ja yliopistotyönantajat siirtyvät sopimuksettomaan tilaan tiistaina 1. huhtikuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 21.3.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat perjantaina.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat perjantaina 21. maaliskuuta.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat tiistaina 25. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 20.3.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat torstaina.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat torstaina 20. maaliskuuta.
Tänään neuvotteluissa käsiteltiin henkilöstön edustajia koskevia määräyksiä.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat perjantaina 21. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 18.3.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat tiistaina.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat tiistaina 18. maaliskuuta.
Palkansaajien ja työnantajan neuvottelijat jatkavat kertaalleen läpi käytyjen tekstitavoitteiden käsittelyä. Palkantarkistuksen lisäksi palkansaajien neuvottelujärjestöt ovat nostaneet keskusteluun työkuormituksen ja työhyvinvoinnin.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat torstaina 20. ja perjantaina 21. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 14.3.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat perjantaina.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat perjantaina 14. maaliskuuta.
Neuvotteluissa on nyt kertaalleen käyty läpi kaikki tekstitavoitteet. Palkantarkistuksen lisäksi palkansaajien neuvottelijat ovat nostaneet keskusteluun työkuormituksen ja työhyvinvoinnin.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat tiistaina 18. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 13.3.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat keskiviikkona.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat keskiviikkona 12. maaliskuuta.
Neuvotteluissa jatkettiin palkansaajien ja työnantajan tekstitavoitteiden läpikäymistä.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat perjantaina 14. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Neuvottelut | Jukolainen pääluottamusmies Antero Puhakka kysyy: "Ollaanko yliopistojen työaikasopimusta viemässä 30 vuotta taaksepäin?"
Julkaistu JUKOn sivuilla 11.3.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat tiistaina.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat tiistaina 11. maaliskuuta.
Neuvotteluissa jatkettiin palkansaajien ja työnantajan tekstitavoitteiden läpikäymistä.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat keskiviikkona 12. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 7.3.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat perjantaina.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat perjantaina 7. maaliskuuta.
Neuvotteluissa jatkettiin palkansaajien ja työnantajan tekstitavoitteiden läpikäymistä.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat tiistaina 11. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 6.3.2025
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat torstaina.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat torstaina 6. maaliskuuta.
Neuvotteluissa jatkettiin palkansaajien ja työnantajan tekstitavoitteiden läpikäymistä.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat perjantaina 7. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 3.3.2025.
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat maanantaina.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat maanantaina 3. maaliskuuta.
Neuvotteluissa käydään nyt läpi yliopistosektorin palkansaajien ja työnantajan tekstitavoitteita.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat torstaina 6. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Julkaistu JUKOn sivuilla 26.2.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat keskiviikkona.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän työehtosopimuksesta jatkuivat keskiviikkona 26. helmikuuta.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat maanantaina 3. maaliskuuta.
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Neuvottelut | Katso täältä yhteiset neuvottelutavoitteemme työelämän parantamiseksi
Neuvottelut 3.2.2025 | Neuvottelut yliopistojen työehtosopimuksesta käynnistyivät talouskatsauksella
Julkaistu JUKOn sivuilla 11.2.2025:
Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työehtosopimuksesta jatkuivat tiistaina 11. helmikuuta.
Neuvottelut yliopistojen noin 35 000 työntekijän virka- ja työehtosopimuksesta jatkuivat tiistaina 11. helmikuuta. Edellisen kerran neuvotteluosapuolet tapasivat 4. helmikuuta, jolloin neuvottelut varsinaisesti alkoivat.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat keskiviikkona 26. helmikuuta.
Suomessa on kolmetoista yliopistoa. JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Neuvottelut | Katso täältä yhteiset neuvottelutavoitteemme työelämän parantamiseksi
Julkaistu JUKOn sivuilla 3.2.2025:
Neuvottelut yliopistojen työehtosopimuksesta käynnistyivät talouskatsauksella
Työehtoneuvottelut alkavat tiistaina 4. helmikuuta.
Työehtoneuvottelut alkavat tiistaina 4. helmikuuta.
Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen neuvotteluosapuolet kokoontuivat perjantaina 31. tammikuuta keskustelemaan yliopistojen talouteen liittyvistä seikoista.
Varsinaiset neuvottelut alkavat tiistaina 4. helmikuuta, jolloin osapuolet esittelevät tavoitteitaan.
Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen voimassaolo päättyy 31. maaliskuuta. Neuvottelutapaamisia on sovittu säännöllisin väliajon maaliskuun loppuun saakka.
Suomessa on 13 yliopistoa, joissa työskentelee yhteensä 35 000 henkilöä.
Yliopistofaktat
Sopimus/sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukouluja koskevat määräykset
Sopimuskausi päättyy | 31.3.
Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista
JUKOn neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), johtava erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (YKA) ja neuvottelupäällikkö Reetta Kuosmanen (Tieteentekijät)
JUKO-liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa akavalaisille tyypillisissä tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Mikä JUKO?
- Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
- Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Yritysjaostossa, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
- Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
- Julkisalan asiantuntija, esihenkilö- tai johtotehtävissä työskentelevä: löydä akavalainen/jukolainen liittosi!
Ajankohtaista
Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää →Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
Keusoten yt päättyi erimielisenä: Nyt irtisanotaan muun muassa sosiaalityöntekijöitä, psykologeja ja suuhygienistejä, JUKOn pääluottamusedustajat – Äärimmäisen surullista, että hyvinvointialueiden rahoitusongelmat johtivat tähän →"Pelkäämme, että näin isot vähennykset johtavat palvelutuotantoa koskevan lainsäädännön vastaiseen tilanteeseen. Miten varmistetaan, että palvelut toteutuvat yhdenvertaisesti ja ajallaan, kun sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä on entistä vähemmän?" JUKOn pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala kysyvät.
Ehdota Vuoden toimintaterapeuttia 2025! →Nimeämme ansioituneen toimintaterapeutin tänä vuonna jo 31:ttä kertaa. Kerro meille ehdotuksesi Vuoden toimintaterapeutiksi perusteluineen 31.8. mennessä!
Kaikki tiedotteet →
Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
"Pelkäämme, että näin isot vähennykset johtavat palvelutuotantoa koskevan lainsäädännön vastaiseen tilanteeseen. Miten varmistetaan, että palvelut toteutuvat yhdenvertaisesti ja ajallaan, kun sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä on entistä vähemmän?" JUKOn pääluottamusedustajat Kati Lehikoinen ja Nikolai Rintala kysyvät.
Ehdota Vuoden toimintaterapeuttia 2025! →Nimeämme ansioituneen toimintaterapeutin tänä vuonna jo 31:ttä kertaa. Kerro meille ehdotuksesi Vuoden toimintaterapeutiksi perusteluineen 31.8. mennessä!
Kaikki tiedotteet →
Nimeämme ansioituneen toimintaterapeutin tänä vuonna jo 31:ttä kertaa. Kerro meille ehdotuksesi Vuoden toimintaterapeutiksi perusteluineen 31.8. mennessä!