Uutiset

Suuri joukko suomalaisia esitteli tutkimus- ja kehittämistöitään OT Europe -kongressissa – katso kooste!

Krakovan OT Europe –kongressiin lokakuussa 2024 osallistui huikeat 40 suomalaista toimintaterapeuttia, joista useat esittelivät tapahtumassa myös omia tutkimus- ja kehittämistöitään. Suomalaisilla oli kongressissa yhteensä yhdeksän suullista esitystä ja 2 posteria.

Julkaistu 25.11.2024

Lisäksi useampi esitys käsitteli tutkimuksia, joiden tekemisessä oli ollut mukana suomalaisia toimintaterapeutteja.

Jotta kaikilla toimintaterapeuteilla olisi mahdollisuus saada entistä parempi käsitys siitä, millaista toimintaterapiaan liittyvää tutkimusta suomalaiset toimintaterapeutit parhaillaan tekevät, keräsimme yhteen alla olevan koosteen suomalaisten esityksistä Krakovassa.

Janett Halonen Metropoliasta esitteli hanketta, jossa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan yhteydessä on luotu merkityksellisiä oppimisen mahdollisuuksia opiskelijoille.

Esityksen otsikko oli “LOW-THRESHOLD STUDENT-RUN OT SERVICE THAT ENHANCE PARTICIPATION AND WELLBEING”.

Hennariikka Heinijoki Kelasta esitteli tutkimusta, joka valottaa asiakkaiden ja ammattilaisten näkökulmia Oma Väylä-kuntoutuksen moniammatillisuudesta.

Esityksen otsikko oli “A MULTIPROFESSIONAL REHABILITATION PROGRAMME ENABLES TAILORED SUPPORT FOR YOUNG ADULTS WITH NEURODEVELOPMENTAL DISORDERS”

Lillie Hogan HUS Psykiatrialta esitteli kirjallisuuskatsausta, joka käsittelee toimintaterapeuttien työskentelyä stressistä aiheutuneen uupumuksen parissa.

Esityksen otsikko oli “OCCUPATIONAL THERAPY AND STRESS-RELATED EXHAUSTION – A SCOPING REVIEW”.

Mari Kantanen JAMKista esitteli tavoitteiden asettelun ja terapiasuhteen periaatteita sekä niiden vaikutuksia toimintaan osallistumisen tukemisessa.

Esityksen otsikko oli “MEANINGS OF GOAL SETTING CONSTRUCTED BY OCCUPATIONAL THERAPISTS”.

Maarit Karhula Kelasta käsitteli esityksessään mahdollisuuksia omakuntoutuksen hyödyntämiseen toimintaterapiassa.

Esityksen otsikko oli “SELF-REHABILITATION EMPHASISES THE CLIENT’S ACTIVE ROLE AND PARTICIPATION IN OCCUPATIONAL THERAPY (OT)”

Tuija Partanen Kelasta esitteli tutkimusta, joka liittyi omaishoitajille suunnattuun, hybridimuotoisesti toteutettuun kuntoutuskurssiin.

Esityksen otsikko oli “IMPLEMENTATION OF A HYBRID GROUP-BASED MULTIDISCIPLINARY REHABILITATION COURSE FOR INFORMAL CAREGIVERS”.

Eva Paakkanen Toimintaterapeuttiliitosta esitteli toimintaterapeuttien ydinosaamista käsittelevän DELPHI-tutkimuksen alustavia tuloksia.

Esityksen otsikko oli “CORE COMPETENCY OF OCCUPATIONAL THERAPISTS”.

Anu Söderström esitteli vastavalmistuneille toimintaterapeuteille kehitettyä, ryhmämuotoisen työnohjauksen pilottia. Pilotti toteutettiin kahtena vertaisryhmänä.

Esityksen otsikko oli “SUPERVISION IN PEER GROUP SUPPORTING PROFESSIONAL GROWTH OF NEWLY GRADUATED OCCUPATIONAL THERAPISTS”.

Emmi Ritvos JAMK:ista esitteli Kelan rahoittamaa ja JAMK:in toteuttamaa projektia, jossa toimintaterapeutteja koulutettiiin valmentavaan työtapaan. .

Esityksen otsikko oli “CO-DESIGN COACHING APPROACH IN FINLAND”.

Kiinnostuitko teemoista? Lue lisää kunkin esitelmän aiheesta konferenssin abstraktikoosteesta!

Ajankohtaista

Hyvää kesää! TOImisto lomailee 30.6.–3.8. →

TOImiston väki lomailee 30.6.–3.8., jolloin myös jäsenpalvelut ovat pääsääntöisesti kiinni. Jos jätät yhteydenottopyynnön kyseisenä aikana, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Akava vahvistaa sateenkaarivähemmistöjen oikeuksia myös teemapäivien ulkopuolella →

Akavan sateenkaaripoliittista toimintaa kehitetään työpajoissa, joihin osallistuu Akavan ja jäsenliittojen henkilöstöä. TEK kartoittaa työehtosopimusten sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perheiden moninaisuuteen liittyviä puutteita.

Miten työelämästä tehdään perheystävällisempi sateenkaariperheille? →

Perheystävällisyyssuunnitelma, harkitut sanavalinnat ja jokaisen työntekijän vapaus määritellä itse, ketkä ovat hänen perhettään, ovat ensimmäisiä askelia perheystävällisen työpaikan luomisessa.

Kaikki tiedotteet →