TOI vaikuttaa: soteammattihenkilölain uudistus etenee
Vastasimme kesällä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain uudistamista koskevaan kyselyyn. Uudistuksessa asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta on keskeistä, että toimintaterapeutin ammatti on jatkossakin säännelty.
Julkaistu 23.9.2025
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistus etenee. Uudistus on osa Kansallista palvelureformia ja Hyvän työn ohjelmaa. Uudistuksen tavoitteena on kytkeä ammattioikeuksiin vain asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta välttämättömät ja oikeasuhtaiset edellytykset.
Uudistusta on ryhdytty toimeenpanemaan päivittämällä yksittäisiä pykäliä ammattihenkilöasetuksessa, esimerkiksi optikkoja koskien. Varsinainen kokonaisuudistus etenee edelleen, vaikka aikataulu lakiuudistuksen eduskuntakäsittelylle on siirtynyt kuluvasta syksystä vuodelle 2026. TOI on jatkanut vaikuttamista uudistuksen valmisteluun.
Ammattihenkilölain uudistusta pohjustava kysely saa kritiikkiä
Vastasimme kesällä ammattihenkilölain uudistusta koskevaan kyselyyn, joka käsitteli lain nykytilaa ja uudistamistarpeita. Kysely on osa uudistuksen taustalla tehtävää selvitystyötä. Painotimme vastauksissamme vahvasti sitä, että asiakas- ja potilasturvallisuuden näkökulmasta keskeistä on, että toimintaterapeutin ammatti on jatkossakin säännelty. Sääntely tulisi toteuttaa laillistamisen kautta.
– Kyselyssä kysyttiin myös sosiaalihuollon ammattihenkilölain ja terveydenhuollon ammattihenkilölain yhdistämisestä. Kantamme on, että lakien yhdistämiselle ei ole sinänsä esteitä. Yhdistäminen mahdollisesti sujuvoittaisi toimintaterapeuttien työskentelyä myös sosiaalihuoltolain alaisissa palvelussa, TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman kertoo.
Nostimme vastauksissamme esille myös WFOT:n minimistandardit toimintaterapeutin koulutukselle. WFOT:n standardit luovat hyvän pohjan esimerkiksi sen arvioimiselle, voiko ulkomailla suoritettu toimintaterapeutin tutkinto olla rinnasteinen suomalaisessa korkeakoulussa suoritettuun toimintaterapeutin tutkintoon. Laillistuksen lisäksi tärkeää on, että jatkossakin tutkintonimikkeet ovat kytkettyinä ammattinimikkeisiin.
Kyselyn ajankohtaan ja toteutukseen on kuitenkin syytä esittää kritiikkiä. Lakivalmistelun ja lausuntokierrosten aikataulut ovat tällä hallituskaudella olleet erityisen tiukat, eikä tämän kyselyn toteutus poikennut trendistä.
– Tässä kyselyssä useissa kysymyksissä kysymyksen asettelu oli ja/tai -muodossa, jolloin vastaajalle jäi epäselväksi, mihin hän tarkalleen vastaa. Tällainen kysymyksen asettelu voi johtaa myös siihen, että vastauksia voidaan tulkita monella eri tavalla. Hyvän hallintotavan mukaisesti ja sujuvan lainvalmistelun sekä laadukkaan kuulemisen varmistamiseksi tällaiset kyselyt tulisi ajoittaa niin, etteivät ne osu yleisiin loma-aikoihin, Wikman kritisoi.
Miten tästä eteenpäin?
Soteammattihenkilölain kokonaisuudistuksen valmistelu jatkuu ministeriössä selvitystyön pohjalta. Hallituksen esitys uudeksi lainsäädännöksi on määrä käsitellä eduskunnassa keväällä 2026. TOI jatkaa aktiivista vaikuttamistyötä sen eteen, että toimintaterapeuttien kannalta keskeiset näkökulmat tulevat kokonaisuudistuksessa huomioiduiksi.
Lisätiedot:
Kirsi Wikman, puheenjohtaja
p. 040 825 3107
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi(at)toimintaterapeuttiliitto.fi.
Ajankohtaista
Ehdokkaat TOIn puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi esittäytyvät! →TOIn puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa 19.11.2025. Tutustu ehdokkaisiin!
Opiskelijaedustajavaali on nyt käynnissä - tutustu ehdokkaisiin! →Toimintaterapeuttiliiton opiskelijajäsenet ovat jälleen tärkeän päätöksen äärellä, sillä he voivat äänestää omaa opiskelijaedustajaansa liiton hallitukseen.
Puheenjohtaja Kirsi Wikmanin juhlapuhe TOIn 60-vuotisjuhlaseminaarissa 25.10.2025 →Puheenjohtaja Kirsi Wikmanin juhlapuhe TOIn 60-vuotisjuhlaseminaarissa 25.10.2025.
Kaikki tiedotteet →
TOIn puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa 19.11.2025. Tutustu ehdokkaisiin!
Toimintaterapeuttiliiton opiskelijajäsenet ovat jälleen tärkeän päätöksen äärellä, sillä he voivat äänestää omaa opiskelijaedustajaansa liiton hallitukseen.
Puheenjohtaja Kirsi Wikmanin juhlapuhe TOIn 60-vuotisjuhlaseminaarissa 25.10.2025 →Puheenjohtaja Kirsi Wikmanin juhlapuhe TOIn 60-vuotisjuhlaseminaarissa 25.10.2025.
Kaikki tiedotteet →
Puheenjohtaja Kirsi Wikmanin juhlapuhe TOIn 60-vuotisjuhlaseminaarissa 25.10.2025.