TOIn näkökulmat huomioitu kotona tapahtuvien toimintaterapiapalvelujen kotitalousvähennystä koskevassa esityksessä

Lakiesitys on edennyt lausuntokierroksen jälkeen eduskunnan käsittelyyn.

Julkaistu 13.10.2023

TOI on aktiivisesti osallistunut kuluvan syksyn aikana kotona tapahtuvien toimintaterapiapalvelujen kotitalousvähennystä koskevaan lainvalmistelutyöhön. Lakiesitys on edennyt eduskunnan käsittelyyn ja se on siirtynyt 13.10.2023 valtionvarainvaliokuntaan mietintöä varten. Lisäksi perustuslakivaliokunta antaa esityksestä lausunnon. Lakiesityksen käsittelyä voi seurata täältä.

Lähtökohta jo lausuntovaiheessa oli, että kotona tapahtuvaa toimintaterapiaa voi toteuttaa vain laillistettu toimintaterapeutti, joka on rekisteröitynyt Soteri-rekisteriin. TOI viesti tästä ministeriöön jo lakiesityksen valmisteluvaiheessa ennen virallista lausuntokierrosta. Hallituksen esityksen lausuntopalautteessa on huomioitu TOIn lausuntokierroksella esille nostamia näkökulmia, kuten se, että toimintaterapia perustuu aina toimintaterapeutin tekemään arvioon. Lisäksi lausuntopalautteessa on nostettu esille TOIn esille tuoma huomio siitä, ettei kotitalousvähennyksen laajentamisen tule vaikuttaa hyvinvointialueen kuntoutuspalveluihin.

TOIn mielestä on hyvä asia, että esityksessä on nostettu esille toimintaterapeutin ja fysioterapeutin yhteistyönä asiakkaan kotona toteuttama kuntoutus. Tämä lisää moniammatillisten kuntoutupalvelujen mahdollisuuksia.

– Kaikkiaan hallituksen esitys on kannatettava ja lisää toimintaterapeuttiyrittäjien mahdollisuuksia laajentaa palveluvalikoimaa TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman iloitsee.

Lakiesitys kattaa kaikenikäisille annettavat toimintaterapiapalvelut. Lain on tarkoitus astua voimaan vuoden 2024 alussa.

TOI seuraa lakiesityksen käsittelyä ja tiedottaa jäsenistöä lain sisällöstä tarkemmin myöhemmin.

Ajankohtaista

Save the date: Toimintaterapian YAMK- ja urapolkuaamukahvit 6.3. klo 8.15-9.15 →

Toimintaterapian YAMK-tutkinnon hakuaika lähestyy! Tervetuloa TOIn järjestämille aamukahveille kysymään käynnistyvästä koulutuksesta ja keskustelemaan toimintaterapian urapoluista.

TOI täyttää tänä vuonna 60 vuotta – jäsen, sinut on kutsuttu mukaan juhlimaan! →

Laita jo nyt kalenteriisi vuoden tärkein päivämäärä, nimittäin 25.10.2025. Silloin juhlimme yhdessä jäsentemme kanssa 60-vuotiasta liittoamme!

Päivittyvä uutinen: Yliopiston työehtosopimusneuvottelut →

Päivitämme tähän uutisen yliopiston työehtosopimusneuvotteluita koskevat tapahtumat.

Kaikki tiedotteet →