Toimintaterapialla terveystaloustieteellisiä hyötyjä
Ruotsin, Norjan, Tanskan, Suomen ja Islannin toimintaterapeuttiliitot ovat yhdessä todenneet, että tietoa toimintaterapian terveystaloustieteellisestä perusteista on liian vähän. Kaksi vuotta sitten liitot päättivät tieteellisen kirjallisuuskatsauksen laatimisesta, jonka toteuttaisivat alan johtavat tutkijat Pohjoismaista ja Euroopasta.
Julkaistu 3.4.2020
Pohjoismaissa on lähes 30 000 toimintaterapeuttia. He edistävät työllään sekä asiakkaiden että yhteiskunnan hyvinvointia. Pohjoismaiset toimintaterapeuttiliitot ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että ammattialan kehittämiseksi liittojen on tärkeää nostaa esiin toimintaterapian terveystaloustieteellistä merkitystä. Hyvinvointiyhteiskunnan kannalta on tärkeää, että toimintaterapeutit osaavat arvioida toimintaterapian vaikuttavuutta paitsi asiakkaan - myös terveystaloustieteen näkökulmasta. Jotta tämä olisi toimintaterapeuteille mahdollista, ovat Pohjoismaiset toimintaterapeuttiliitot halunneet yhdessä koota ja välittää jäsenilleen tietoa toimintaterapiaan liittyvästä tutkimuksesta.
Ruotsin, Norjan, Tanskan, Suomen ja Islannin yhdessä toteuttamasta kirjallisuuskatsauksesta tehty Occupational Therapy and Health Economics -julkaisu valmistui tällä viikolla. Englanninkielisen alkuperäisversion ohella osia siitä julkaistaan myöhemmin tänä vuonna Toimintaterapeutti-lehdessä suomenkielisenä.
Pohjoismainen yhteistyö edistää toimintaterapian yhteiskunnallista asemaa myös Suomessa
TOI:n toiminnassa pohjoismainen yhteistyö on aina ollut tärkeässä asemassa. Pohjoismaiset naapurimme ovat maailman johtavia maita toimintaterapia-alan tieteellisessä tutkimuksessa ja yhteiskuntien samankaltaisuus luo mahdollisuuksia soveltaa toimintaterapia-alan tutkimusta maiden välillä. Nyt julkaistava kirjallisuuskatsaus sisältää kattavasti kansainvälistä tutkimusta, mutta sen toteuttamisen kannalta on ollut ratkaisevan tärkeää se tutkimusosaaminen, jota alaltamme pohjoismaissa on.
Katsaus sisältää yleistietoa terveystaloustieteellisestä tutkimuksesta ja esittelee kaksi toimintaterapian tutkimusaluetta: mielenterveyskuntoutujien työhön paluu ja ikääntyneiden toimintaterapia. Julkaisu osoittaa, että toimintaterapeuttisilla interventioilla voidaan saavuttaa terveystaloustieteellisiä hyötyjä näillä molemmilla osa-alueilla.
Helsingissä 3.4.2020
Kristina Holmberg
Puheenjohtaja
Ajankohtaista
Mitä kevään 2025 neuvottelukierroksella sovittiin SOTE-sopimuksen ja valtion osalta? Lue täältä! →Tutustu uuteen SOTE-sopimukseen ja valtion sopimusratkaisuun pähkinänkuoressa.
AKY | Kela kilpailuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut vuonna 2026 – pelkkä hinta ratkaisee, miten varmistetaan laatu? →Kela on ilmoittanut kilpailuttavansa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osa-alueet vuonna 2026, ja uudet sopimukset astuvat voimaan vuoden 2027 alusta lähtien. Hankintaa on valmisteltu alkuvuodesta 2024 saakka. Akavalaisten Yrittäjien eli AKYn sote-liitot ovat olleet mukana valmistelussa Kelan kutsumana.
Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää →Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
Kaikki tiedotteet →
Tutustu uuteen SOTE-sopimukseen ja valtion sopimusratkaisuun pähkinänkuoressa.
Kela on ilmoittanut kilpailuttavansa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osa-alueet vuonna 2026, ja uudet sopimukset astuvat voimaan vuoden 2027 alusta lähtien. Hankintaa on valmisteltu alkuvuodesta 2024 saakka. Akavalaisten Yrittäjien eli AKYn sote-liitot ovat olleet mukana valmistelussa Kelan kutsumana.
Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää →Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
Kaikki tiedotteet →
Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.