TOI jakaa vuosittain Vuoden toimintaterapeutin kunniamaininnan toimintaterapeutille, joka on edistänyt toimintaterapian asemaa ja näkyvyyttä.
Toimintaterapeuttiliitto on myöntänyt Vuoden toimintaterapeutin kunniamaininnan vuodesta 1993 lähtien. Vuoden toimintaterapiateko voidaan myöntää toimintaterapeutille, joka on edistänyt TOIn ydintehtävän toteutumista ja omalla toiminnallaan vahvistanut toimintaterapeuttien asemaa yhteiskunnassa joko alueellisesti tai valtakunnallisesti. Esityksiä Vuoden toimintaterapeutiksi voivat tehdä TOIn jäsenet joko yksin tai yhdessä kollegoiden kanssa.
Lista Vuoden toimintaterapeuteista
2025 Henna Jalovaara: Toiminut keskeisessä roolissa Muistimontessorifilosofian ja -menetelmän käyttöönotossa Hoivakoti Wilhelmiinassa Helsingissä. Parantanut hoivatyön laatua ja lisännyt asiakkaiden hyvinvointia kouluttamalla hoitajia menetelmän käyttöön.
2024 Mirja Karhinen: Pitkäjänteinen kehittämistyö etäkuntoutuksen käytäntöjen parissa. Toiminut lisäksi 14 vuotta luottamusmiestehtävissä ja edistänyt toimintaterapeuttien asemaa ja työoloja sekä tukenut kollegoiden ammatillista kasvua.
2023 Terhi Åkerlund: sinnikkäästi tuonut esille toimintaterapeuttien tarpeellisuutta ja merkityksellisyyttä sekä vahvistanut lasten toimintaterapeuttien asemaa Keski-Suomen hyvinvointialueella. määrätietoinen toimintaterapian puolestapuhuja, myös helposti lähestyttävä ja positiivinen esihenkilö.
2022 Piia Niilola: toimintaterapia-alan asiantuntijana edistänyt tietoisuutta digitaitojen merkityksestä osallisuudelle nyky-yhteiskunnassa.
2021 Annukka Moilanen: vauvojen toimintaterapia.
2020 ei jaettu.
2019 Tarja Kuisma: Perusteluna on sinnikäs, johdonmukainen ja strateginen työ lasten toimintaterapiapalveluiden rakentamiseksi Helsingin kaupungille.
2018 ei jaettu.
2017 Irina Katajisto-Korhonen: esimerkillinen kollega, tutkimus ja kollegiaalisuus.
2016 Maaret Meriläinen: ansiokas ja edistyksellinen työ ikäihmisten kanssa.
2015 Mia Salo: toimintaterapeutin toimi lastensuojeluun.
2014 Jukka Anto: hyvä johtaminen ja edunvalvonta.
2013 Tuuli Niemi: tutkimus ja kollegiaalisuus.
2012 Minna Koivumäki: toimintaterapian tunnettavuuden lisääminen, moniammatillisten verkostojen kehittäjä, uusien työpaikkojen luominen.
2011 Mirja Lahtinen: omassa organisaatiossa vakiinnuttanut hyviä tt-käytäntöjä.
2010 Anneli Salonen: näkyvyys ja aktiivisuus omalla alueella.
2009 Tiina Lautamo: Jyväskylän yliopistokoulutus, 1. lisensiaattityö toimintaterapiasta.
2008 Suvi Kontunen (opiskelija): vaikuttanut uuden työpaikan syntymiseen.
2007 Anu Mäkinen: ammatinkuvan laajennus, projektipäällikkö.
2006 ei jaettu.
2005 Seija Leutola: pitkä työkokemus, aktiivinen yhdistyksen aluetoiminnassa, kollegiaalisuus.
2004 Anneli Riipi: kollegiaalisuus, asiakkaiden edunvalvonta, hyvä esimies.
2003 Tuula Teppo: ansioitunut lasten kuntoutuksessa, hyvä palaute asiakkailta ja kollegoilta, ensimmäiseltä tt-kurssilta valmistunut.
2002 Tuija Tuominen-Peltola: aktiivisuus liiton aluetoiminnassa, tehnyt hyvää työtä perusterveydenhuollossa.
2001 Ulla-Maija Törmälä: aktiivinen toiminta yhdistyksessä, innostava opettaja ja kollega.
2000 Soili Mustonen: pitkäaikainen aktiivisuus aluetoiminnassa ja ammattialalla, kollegiaalisuus.
1999 Anne Kanto-Ronkanen: aktiivisuus yhdistyksessä (aluetoiminta), nimikkeistötyö, kouluttaminen.
1998 Anne Kolehmainen: Jyväskylän yliopistokoulutus.
1997 Tuula Hurnasti: työ liiton hyväksi niin kotimaassa kuin kansainvälisesti
1996 Toini Harra: työtapojen kehittäminen, kollegiaalisuus, aktiivinen toiminta yhdistyksessä (nimikkeistö).
1995 Mirja Puumalainen: hyvä pitkäaikainen perustyö omalla alueellaan.
1994 Eija Mukkulainen-Kiiskilä: toimintaterapeuttikoulutuksen käynnistäminen Jyväskylässä.
1993 Riitta Konkola: edunvalvonta.
Vuoden toimintaterapiateko
Vuoden toimintaterapeutin kunniamaininnan lisäksi TOIn hallitus voi myöntää Vuoden toimintaterapiateon kunniamaininnan. Vuoden toimintaterapiateon kunniamaininta voidaan myöntää teolle, joka on edistänyt toimintaterapian yhteiskunnallista asemaa tai tehnyt merkittävästi toimintaterapiaa tunnetuksi.
2025 Vuoden toimintaterapiateko myönnettiin Pia Nahille hänen roolistaan Suomen ensimmäisessä kädensiirrossa.
2023 Vuoden toimintaterapiateko myönnettiin Hanni Hyytiäiselle ja Anni Vuoriselle, jotka ylläpitävät Toimintaterapeutit-Instagram-tiliä. Tilin tavoitteena on tuoda alaa ja ammattikuntaa myönteisesti suuren yleisön tietoon.