Ajankohtaista

Kuntoutus näkyväksi iäkkäiden palveluissa →
Toimintaterapeuttiliiton mielestä kuntoutus tulee sisällyttää vanhus- ja sosiaalihuoltolain muutoksiin. Kotikuntoutuksen paikka ei ole tukipalveluissa, vaan muiden palveluiden rinnalla.

Sairausvakuutuslain uudistamista tarkasteltava myös työterveyshuoltolain ja työterveyshuollon sisällön näkökulmista →
Toimintaterapeuttiliitto toteaa teknisten tarkastuspisteiden lisäämisen sairausvakuutuslakiin olevan yksinään riittämätön toimenpide tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös niiden sisältöä tulee kehittää.

Laaja näkökulma työkykyyn tukee osatyökykyisten työllistymistä →
Toimintaterapeuttiliiton mukaan osatyökykyisten työllistymistä tukevat moniammatillinen työkyvyn arviointi ja molemmille työsuhteen osapuolille annettava tuki ja ohjaus.

Tervetuloa TOIn syyskokoukseen →
Toimintaterapeuttiliiton syyskokous pidetään 23.9.2021 etäyhteydellä.
Työ- ja virkaehtosopimukseen muutoksia syyskuussa →
Julkisella sektorilla työskentelevät toimintaterapeutit siirtyvät uuteen SOTE-sopimukseen 1.9. lähtien.
TOI:n puheenjohtaja vaihtuu syksyllä →
Olen saanut kunnian toimia TOI:n puheenjohtajana 12 vuotta. Nämä vuodet ovat olleet antoisia, mutta nyt on aika antaa tilaa seuraavalle. Olen päättänyt, etten asetu enää ehdolle uudelle puheenjohtajakaudelle.
Laki työterveyshuoltolain 3 § muuttamiseksi →
Toimintaterapeuttiliiton lausunto sosiaali- ja terveysministeriön luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi työterveyshuoltolain 3 §:n muuttamisesta. Uudistuksen yhteydessä myös toimintaterapeutit tulee lisätä työterveyshuollossa toimivaksi ammattiryhmäksi.

Toimintaterapian tutkimukseen panostaminen edistää hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä →
Koronapandemian jälkeen on entistä tärkeämpää, että kuntoutuksen tieteellisessä tutkimuksessa huomioidaan terveystaloustieteellinen näkökulma. Toimintaterapian arvo tunnetaan terveydenhuoltoalan ammattilaisten ja päättäjien keskuudessa yhä paremmin, mutta toimintakykyä edistävien toimenpiteiden suunnittelussa ja resurssien jakamisessa ei vielä huomioida riittävästi kuntoutusinterventioiden taloudellista merkitystä.

Toimintaterapeuttiliiton tiedote sairaanhoitopiireille: Etätoimintaterapia tuottaa yhtä hyviä tuloksia kuin kasvokkain tapahtuva kuntoutus →
Tutkimusnäytön perusteella etäkuntoutus, mukaan lukien etätoimintaterapia, tuottaa yhtä hyviä tai jopa parempia tuloksia kuin perinteinen kasvokkain tapahtuva kuntoutus. Erityisen hyödyllistä etäkuntoutuksessa on, että kuntoutus voidaan toteuttaa asiakkaan arkiympäristössä, mikä vahvistaa opittujen taitojen siirtymistä kuntoutujan arkeen.
Liity jäseneksi
Toimintaterapeuttiliitto on akavalainen ammattiliitto ja ainoa toimintaterapeuttien, toimintaterapia-alan ja sen opiskelijoiden edunvalvoja Suomessa. Jätä jäsenhakemus ja liity jäseneksi.